No ne viivat

Kun noita kaupanpäällisliuskoja nyt kerran on tuolla kaappi täynnä, niin ei kai se haittaa, jos niitä sieltä vähän pois testailee. Eihän? No hyvä!

Nimittäin en saanut enää unta erään työjutun takia, joten tein sitten taas uuden testin ja onnekseni, viiva tummuu edelleen. Alkaa muistuttamaan jo niitä kuuluisia leffaviivoja!

Nyt en enää testaile! En edes sitä viikkodigiä. En varsinkaan sitä!

Yritän olla vertailematta raskauksiani, mutta vaikeaahan se on. Ennen on ollut lähes heti jotain etovaa oloa, mutta nyt ei juuri mitään. Toki ollaan vielä tosi alussa, mutta voisiko kerrankin lähes oireeton raskaus päättyä onnellisesti synnytykseen? Jooko please.

Okei onhan noita oireita. Unettomuus on yksi niistä ja heräilen jatkuvasti ihan pienimpiinkin kolahduksiin ja niitähän täällä kerrostalossa riittää.

Päivä kerrallaan. Ens viikolla ehkä uskaltaa jo varata neuvola-ajan. Ehkä.

Herkkä mieli

En oikein tiedä miten suhtautua tähän raskauteen. Olen jo jotenkin niin tottunut pettymyksiin, etten odottanut plussaa saapuvaksi. Onhan kuitenkin todennäköisyys keskenmenolle vielä huomattavasti suurempi, kuin onnistuneelle raskaudelle. Niitä kun on takana jo kolme neljästä raskaudesta.

Vaikka toki kaikenlaisia oireitakin jo on, niin pääasiassa on vielä sen verran hyvä olo, että on vaikea uskoa edes olevansa oikeasti raskaana. Lauantaina(dpo15) tein digitestin, ihan vaan näyttääkseni miehelleni mahdollisimman selkeästi tulkittavan positiivisen tuloksen, mutta viikkojen näyttäessä 1-2, alkoi taas hirveä huoli nousemaan esiin. Eikös sen pitäisi olla menkkojen oletetun alkamispäivän jälkeen jo 2-3 viikkoa hedelmöityksestä? Kauhea googlettelu alkoi ja murheet vaan kasvoi. Olin jo valmis luopumaan tästä koko raskaudesta kokonaan. 

Tänään(dpo 17) tein taas uuden raskaustestin ja vaikka viiva onkin edellistään tummempi, niin alkoi huoli siitä, että missä on mun "leffaviivat"?

Aloin taas googlettelemaan One stepin liuskatesteistä ja onnekseni löysin useamman kokemuksen siitä, kuinka viivat tummuvat hitaasti. Pääasia kai on, että viivat ylipäätään tummuvat, mutta mielessä kummittelee edelleen mahdollinen tuulimuna tai keskenmeno.

Oireita on kaikenlaisia, mutta ei vielä sitä kuuluisaa pahoinvointia. Toistaiseksi oireiden kirjoon kuuluu mm:
♦ kuivat limakalvot (nenän tukkoisuutta ja suun kuivuutta)
♦ jatkuva jano ja sitä mukaa myös koko ajan pissalla ravaaminen
♦ pistelevät rinnat ja herkät nännit
♦ hengästyminen liian helposti ja puuskuttaminen
♦ huimaus liian nopeasti noustessa
♦ väsymys ja levottomat unet
♦ herkistynyt hajuaisti
♦ vilun väreet ja palelu varsinkin öisin

Vointi on kuitenkin pääasiassa tosi hyvä. Pahoinvointia ei ole ja mitään kohdun kasvukipujakaan ei ole tai ainakin ne on tosi lieviä. Veikkaan, että synnytyksen jälkeen pois jääneet menkkakivut vaikuttaa myös siihen, miksi nyt ei ole ollut jo heti alkuun hirmuisia sukkapuikkokipuja yms. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. Voihan toki myös olla, että nyt kun teen töitä etänä, niin en ole niin rasittunut ja uupunut kuin edellisessä raskaudessa ja toisaalta ehkä myös parantunut ferritiini arvokin voi vaikuttaa siihen.

No, mutta joka tapauksessa, ei auta kuin edetä päivä kerrallaan ja toivoa, että jouluna meille syntyy ihana pieni terve vauva ♥

Stressiä, stressiä...

Viime aikoina, jos ollaan vaihdeltu kuulumisia kavereiden kanssa, niin oon aloittanut sanoilla "stressiä, stressiä". Sitä tämä nykyinen tilanne on nimittäin aiheuttanut ja paljon. 

Ollaan oltu nyt viisi viikkoa koko perhe etätöissä eli siis myös poitsu on ollut kotona jo tuon koko viitisen viikkoa. Päätettiin jo heti alussa ottaa hänet kotiin, kun lupa etätöihin tuli myös meidän firmaan. En varmaan ole ainoa, jos sanon, että härdelliä on kyllä riittänyt. Ensimmäinen viikko oli todella stressaava. Yritettiin koko ajan miehen kanssa vuorotella ns. hoitovastuusta eli jompi kumpi yritti koko ajan viihdyttää lastamme parhaansa mukaan. Omat työt alkoivat kasaantua ihan hirveästi ja stressi alkoi kiristää kaikkien hermoja. Kaiken lisäksi poitsulla alkoi todella vahva uhmaikä ja esimerkiksi nukkumaan menemiseen alkoi yhtäkkiä menemään tuntikaupalla aikaa. Mikä tietysti vähensi meidän vanhempien omaa aikaa ja kiristi entistä kireämpiä hermoja lisää. 

Lisästressiä aiheutti myös poikamme 2-vuotissyntymäpäivä. Haluttiin järjestää juhlat ja oltiin jo hankittukkin osa muumi-teemasynttäreiden tarvikkeista valmiiksi, mutta vieraitahan ei voitu kutsua ollenkaan paikalle. Tai okei siinä vaiheessa tämä korona-pandemia ei ollut viedä näin suuressa mittakaavassa, mutta me ei haluttu riskeerata meidän hyvin alkanutta kotikaranteenia ollenkaan ja päätettiin juhlia synttäreitä ihan vaan kolmistaan. Synttärit sujui onneksi lopulta tosi hyvin. Leivoin meille kakun ja koristelin keittiön ilmapalloilla ja onnittelubannerilla, ja katoin pöydän muumi-teemaisilla kertakäyttöastioilla. Lahjaksi annoimme pojalle ison lego-junaradan, mikä on ollut ihan huippu juttu! Lisäksi ostamani muumipeikko-unilamppu on ollut joka ilta todella tärkeä unikaveri.

Pian alkoi rutiinit kotona olemiseen löytymään ja arki alkoi helpottumaan. Poitsu suostui taas nukahtamaan yksin, eikä tarvinnut enää istua tuntikaupalla sängyn vieressä odottamassa, että poika nukahtaa. Mutta ettei olisi ollut liian hyvä olla, niin saimme kuulla suru-uutisia mieheni suvun puolelta, ei kerran, vaan jopa kahdesti. Mieheni pappa menehtyi ja kaksi viikkoa myöhemmin kuulimme myös mieheni sedän menehtyneen. Ei onneksi kuitenkaan korona-kuolemia olleet, mutta tämän tilanteen vuoksi, emme päässeet hyvästelemään rakkaitamme viimeistä kertaa, sillä hautajaisissakin on rajoituksia.

Stressitasot alkoivat taas nousemaan, kun kuulin tällä viikolla, että meidän firmassa on alkamassa yt-neuvottelut ensimmäistä kertaa koko 50-vuotisen olemassa olonsa aikana. Elämme siis hyvin vaikeita aikoja, kun vakavarainen yrityskin joutuu tekemään näin rankkoja päätöksiä. Ensi viikolla selviää miten meidän käy.

Tämä stressi on vaikuttanut hyvin vahvasti myös kuukautiskiertooni. Ovulaatio ei todellakaan ilmaantunut normaaliin aikaan eli noin kp 19-21 vaan vasta kp 24 sain positiivisen o-testin. Se siitä varhaisesta ovulaatiosta, mistä ehdin edellisessä kierrossa iloitsemaan. Sitä suurempi hämmennys syntyi, kun aloin odottelemaan menkkojen alkamista. Vuoto alkaa lähes poikkeuksetta aina viimeistään dpo 12, mutta nyt, kun eletään jo dpo 14:sta, oli pakko tuhlata yksi kaupanpäällistesti.

Siihen ilmestyi toinenkin viiva.....

Huti meni

"Mitäs tänne...ei kurjuutta kummempaa."

Ovis taas oli ja meni. Ollaan oltu kipeinä koko perhe ja vaikka sain ovulaation tikutettua, niin oltiin liian kipeitä hyödyntämään sitä. Sairastelu alkoi poitsun vatsataudilla ja siitä jälkitautina sairastuttiin kaikki oikein kunnon flunssaan. Olin sitten mukavasti puolitoista viikkoa poissa töistä, ensin lapsen sairastodistuksella ja sitten heti perään omalla sairatodistuksella. Tuntuu, ettei poitsu ole vieläkään oikein kunnossa, kun räkä valuu ja köhää riittää edelleen. Saas nähdä ehdinkö olla kokonaista viikkoa töissä, kun jo taas sairastellaan.

Mutta jotain positiivistakin. Tikutin oviksen ja se näytti plussaa jo kp 17, mikä on ainakin pari päivää aikaisemmin, kuin mitä mulla normaalisti olisi. Aloin ihan tosissani pohtimaan, että voisko se rautalisä vaikuttaa siihenkin? Kyllähän ferritiini vaikuttaa tutkitusti hedelmällisyyteen, niin miksei sitten ihan kuukautiskiertoonkin. Mistä sitä tietää. Noh jään seurailemaan. Voihan kyseessä olla vain positiivinen poikkeama.

Viimeksi taisin ihmetellä, että vaikuttaako rautalisä niihin päänsärkyihin, joita minulla on aina menkkojen aikaan. Oletin niiden johtuvan ihan puhtaasti hormonivaihteluista, mutta nyt sitä päänsärkyä ei ilmaantunutkaan. Liekkö taas pelkkä poikkeama vai olisiko päänsärky sittenkin johtunut alhaisesta varastoraudasta. En tiedä, mutta kuuri jatkuu edelleen.

Tässäkään kierrossa ei siis ole mitään toivoa plussauksen suhteen, mutta ehkä ensi kierrossa päästäisiin taas kunnolla yrittämään. Tuntuu jotenkin, että pitäis taas olla kaikki tähdet ja planeetat kohdallaan, että meillä voisi tapahtua tärppiä. Ehkä kohtalolla vaan on joku muu suunnitelma meidän suhteen....

Uusi kierto

Viime yönä alkoi taas uusi kierto. Menkkojen alkaminen sujui kivuttomasti, koska tiesin jo etukäteen, ettei mitään tärppejä olisi luvassa. Ja siis toisaalta myös ihan kirjaimellisesti kivuttomasti. Edelleenkään mitään menkkakipuja ei ole mikä taas vahvistaa epäilystäni siitä, että aiemmassa kierrossa tuntemani oireet todella olisivat liittyneet kemialliseen raskauteen.

Kemiallisessa raskaudessahan munasolu siis hedelmöittyy ja kiinnittyy kohdun seinämään ja ehtii jopa hieman nostamaan hcg:täkin, mutta vuotaa sitten kuitenkin lopulta kuukautisten mukana pois. Ehdin siis tuntemaan jos jonkinmoista oiretta, mutta jotenkin erityisesti ne kohtua vihlovat sukkapuikkokivut jäivät päällimäisenä mieleen ja sitten ne voimakkaat supistukset, jotka sitten lopulta menkkojen alettua tulivat. Voi jos olisin vaan ehtinyt tehdä testin, niin voisin sanoa 100-prosentin varmuudella, mutta nyt sanona vaan 99 % varmuudella, että se oli kemiallinen raskaus eli toisin sanoen varhainen keskenmeno. Mullahan onkin niitä jo oiva kokoelma takana... 

Noh en jää kuitenkaan vellomaan menneeseen vaan nostan katseen kohti tulevaa. Tilasin lisää o-testejä, joten tässä kierrossa mahdollisesti päästään taas niin sanotusti hommiin :D Ja nyt niitä "ilmasia" raskaustestiliuskojakin alkaa olemaan sellainen kokoelma, että vois samanlaisten tuntemusten sattuessa kohdalle vaikka vähän testaillakkin ennenaikaisesti. Vaikka en tykkääkään testailla, ennen kuin menkat on oikeasti myöhässä, mutta ihan mielenkiinnosta. Otetaan tämä sellaisena tutkimusmatkana taas, haha.

Ehkä ens kerralla ollaan taas asteen verran viisaampia.

P.S. Mielenkiinnolla seuraan myös, miten rautakuurini vaikuttaa menkkoihin. Toistaiseksi ei mitään erikoista, mutta tähän asti eletyssä elämässäni, mulla on lähes aina jonkun asteista päänsärkyä menkkojen aikaan tai jälkeen. Nyt siis mielenkiinnolla seuraan, että johtuiko tuo päänsärky ihan puhtaasti hormonimuutoksista vai ihan oikeasti raudanpuutteesta. Sitä jännityksellä odottaen...

Oma terveys

Kerroin loppuvuodesta poteneeni ihan kauheaa uupumusta ja väsymystä. Kävin omatoimisesti mittaamassa ferritiiniarvoni ja se näytti silloin 14. Työterveyslääkäri ei piitannut siitä ollenkaan, mutta määräsi kuitenkin läjän lisää testejä. Tutkittiin siis ihan perus verenkuva, crp ja kilpirauhashormonit yms. Missään ei näkynyt mitään poikkeavaa. Itseasiassa kaikki oli ihan priimaa. Paitsi tuo ferritiini.

Olen nyt viime aikoina opiskellut ahkerasti tuosta ferritiinistä mm. raudanpuute.fi sivuilta ja todennut kärsiväni itsekkin raudanpuutteesta. Oireita on ollut vaikka millä mitalla. Kuten ainakin tuo uupumus ja jaksamattomuus, käsien ihon kuivuus ja halkeilu kaikesta rasvailusta huolimatta, hengästyminen jo ihan pienestä juoksun pyrähdyksestä tai rappuja ylös kävelemisestä, hajamielisyyttä ja aivosumua, huimausta ja päänsärkyä ja vaikka mitä.

Syön mielestäni ihan hyvin rautapitoista ruokaa. Syödään tosi usein esim. papuja ja kikherneitä, pähkinöitä, linssejä ja mitä näitä nyt on. Lihan syöntiä tosin ollaan vähennetty huomattavasti, mutta korvattu se nimenomaan niillä herneillä ja muilla. Jostain syystä se rauta ei vain imeydy tarpeeksi. En uskaltanut tarttua rautalisään, koska en saanut työterveyslääkäriltäni siihen mitään suositusta, mutta lopulta luovutin ja nappasin ensimmäisen pillerin.

Olen nyt syönyt rautalisää (100mg/pv) vasta vähän reilun viikon ja ero on jo huomattava. Olen ihan järjettömän paljon virkeämpi ja jaksan todella paljon paremmin. Käsieni halkeileva ihokin on pikkuhiljaa alkanut parantumaan. Rohkaistuin aloittamaan saliharrastuksenkin reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen :D haha. En ole koskaan ollut mikään salihirmu, mutta nyt jotenkin olo on niin virkeä, että tekee mieli liikkua ja saada aikaan asioita. Tuntuu ihan mielettömältä, kun pää ei ole jatkuvasti sellaisessa sumussa, ettei meinaa muistaa, että mitä oli tekemässä ja millon.

Voi olla, että tämä on pelkkää placeboa, mutta olen lukenut, että ferritiini nousee alussa tosi nopeasti, kunnes sitten tasoittuu ja sen vuoksi tavoitteena onkin nyt syödä tuota rautalisää vähintään sen kolme kuukautta ja käydä taas labrassa testaamassa tulokset.

Tavoitteeni tälle vuodelle on omaan terveyteen keskittyminen ja olen ainakin päässyt hyvin vauhtiin. Olen maksanut salijäsenyyttä etukäteen toukokuulle asti, että toivotaan nyt, ettei innostus lopu vielä ihan hetkeen :D Perus... Treenitavoitteissa on kuitenkin vielä ainakin Naistenkymppi, että ihan hetkeen ei voi jättää liikkumista minimiin. Muita tavoitteita tälle vuodelle olis varata aika hammaslääkärille tarkastukseen ja uusien rillien ostaminen ja mahdollisesti myös päästä luomitarkastukseen/poistoon. Siinä alkaakin olemaan sopivasti tavoitetta loppuvuodeksi :D

Ainiin ja tietty se raskaus... Olen ollut niin innostunut uudesta vireystasostani, että unohdin kokonaan ovulaation tässä kierrossa. No okei en kokonaan. Tikutin sen, mutta unohdettiin hyödyntää sitä. Haha. Mutta ajatellaan nyt näin päin, että nyt on hyvää aikaa popsia rautalisää ja siihen päälle foolihappoa, niin joko sitten alkaisi tulemaan niitä ykköslaadun munasoluja. Oli ihan tyystin päässyt unohtumaan tuo foolihappokin, kun kuulemma sitäkin piti nauttia 3kk ennen raskautta. Että semmosta.

Ihanaa kevättä kaikille! ♥

Kemiallinenko?

Tarkkasilmäiset ehkä ehtivät jo huomata, että olen merkinnyt vauvatekoprojekti 2.0-välilehdelle kierron pituudeksi 33 päivää. Se siis tietysti tarkoittaa sitä, että menkat alkoivat lopulta lauantaiaamuyöllä.

Joku mua kuitenkin jäi hämäämään tässä jo edesmenneessä kierrossa. Jotenkin se viikko ovulaatiosta ollut pistävä ja jomottava kipu oli jotain niin selkeätä, etten voi olla väittämättä, etteikö kyseessä ollut kuitenkin mahdollisesti kiinnittymisyritys. Se oli jotenkin vaan niin selkeä, että melkein pystyin omin silmin näkemään sen munasolun kaivautuvan siihen kohdun seinämään. Haha okei, alan jo kuulostamaan vainoharhaiselta. Tuon kipuilun jälkeen ei ollut enää minkäänlaista oiretta, kunnes juuri parisen päivää ennen vuodon alkua aloin huomata tuttuja raskausoireita. Suun kuivumista ja jatkuvaa janoa, lievää närästystä ja ylitsepääsemätöntä väsymystä. Nukahdin pitkästä aikaa taas bussiinkin, matkalla töistä kotiin. Tuo oli varsin yleistä viime raskaudessani. Olin aivan kuoleman väsynyt alkuraskaudessa. Lisäksi palelin palelemistani, vaikka tallustin kotonakin aina villasukat ja paksu huppari päällä.

Lopulta kuitenkin, perjantai-lauantai välisenä yönä, palelu vaihtuikin yhtäkkiä ihan hillittömään hikoiluun. Aamulla olin pelkkä märkkä läntti ja pian huomasinkin menkkakipujen alkaneen. Mikä toisaalta yllätti myös, koska enhän ole tuntenut menkkakipuja enää raskauden jälkeen ollenkaan. Vuotokin tuntui olevan jokseenkin tavallista runsaampaa ja jotenkin erilaista.

Raskaustestiä en kuitenkaan ehtinyt tekemään, että voisin väittää epäilystäni todeksi...tai epätodeksi. Olen jo kauan sitten päättänyt, että en tee testejä ennen, kuin menkat ovat oikeasti myöhässä. Nyt toisaalta olis ollut hirveen mielenkiintoista tietää, että oliko kyseessä mahdollisesti kemiallinen raskaus vai ei, mutta toisaalta sillä ei ole nyt mitään merkitystä. HCG:tä ei ollut tarpeeksi, jotenka vuoto alkoi ja that's it. Tavallaan haluaisin voida iloita mahdollisesti onnistuneesta hedelmöittymisestä, mutta tavallaan aiheuttaisin vain enemmän stressiä miettimällä sitä, että miksiköhän raskaus ei kuitenkaan jatkunut. Onko kohdun seinämän rakenteessa jotain vikaa tai olikohan munasolussa taas jotain vikaa? Toisaalta jos kroppani kerrankin onnistui poistamaan viallisen alkion jo ennen kuin ehdin ilahtua alkaneesta raskaudesta, niin on kai sekin ihan hyvä asia.

Nyt vaan toivoisin, että kroppani onnistuisi vielä joskus kehittämään meille sen yhden vahvan ja ehjän munasolun, josta tuleva kuopuksemme saisi alkunsa.

Näihin ajatuksiin....

palaillaan taas!