7. toukokuuta 2015

Raskauteen valmistautuminen

En varmaan ole ainoa, joka on yrittänyt etsiä netistä kaikenmaailman kikka kuutosia raskautumisensa edistämiseksi. Vauvafoorumit on tullut koluttua läpi ja sieltä löytyy mitä ihmeellisimpitä juttuja mitä naiset ovat tehneet.

Pari ihan mielenkiintoistakin pointtia löytyi, joihin on helppo lähteä mukaan:

1. Aloita vitamiinien ja ennenkaikkea foolihapon syöminen ennen raskautta. Aloin heti googletella foolihaposta lisää tietoa ja löysin, että foolihapon tarve korostuu erityisesti mm. laktoosi-intoleranssia, stressiä ja epäsäännöllisiä elämäntapoja potiessa. Oli myös paljon muita syitä, mutta ainakin nämä osuivat meidän kohdalle hyvin. Mieheni potee tällä hetkellä kovaa stressiä pian päättyvien opiskelujensa takia ja minä puolestaan stressaan raha-asioita miehen vielä toistaiseksi ollessa työttömänä. Lisäksi foolihapon nauttiminen vaikuttaa mm. sperman laatuun, eli vähemmän virheellisiä kromosomeja. Ei tästä siis ainakaan haittaa ole.

2. Juo greippimehua. Tähän suhtaudun kyllä utopistisesti, mutta olen avoin kokeilemaan. Greippimehu kuulemma sisältää jotain, joka vaikuttaa limakalvoihin niin, että niissä on siittiöiden suotuisampi liikkua. Luin myös jostain, että se ns. paksuntaa limakalvoja, jotta munasolun on helpompi tarttua kiinni kohtuun. En tiedä puhunko ihan puutaheinää, mutta ei kai tästäkään haittaa ole. Eikun greippimehua juomaan siis! Tai sitten ei.....se on pahaa.

3. Syö tulehduskipulääkkeitä munasolun kiinnityshetkellä. Tätä en noudattaisi niin kirjaimellisesti, mutta olen myös lukenut, että O-veriryhmän omaavien on vaikeampi tulla raskaaksi. En ole satavarma omasta veriryhmästäni, mutta isälläni on O-veriryhmä, joten hyvin todennäköisesti olen perinyt sen. Tulehduskipulääkkeen syöminen siis auttaa kehoa olemaan hylkimättä tätä outoa otusta kohdussa ja näin ollen se jää paremmin kiinni. En nyt kuitenkaan lähtis huvikseen syömään särkylääkkeitä raskauden toivossa, mutta ehkä siitä voi olla jollekkin apua, jos vaikka sattuu päätä särkemään juuri otollisella hetkellä.

Minkälaisia kikka kuutosia muut ovat löytäneet ja ennen kaikkea onko joku erityisesti tuottanut tulosta?

2 kommenttia:

  1. Hei! Kuulostaa hyvin tutulta, samanlaisen etsinnän tuloksena aloitin alkuvuodesta greippimehun litkimisen, makuunkin tottui melko nopeasti. Ensimmäisesti mehukierrosta tärppäsi, tosin bongasin silloin myös varmuudella oviksen, tälläkin lienee osuutta asiaan :) Tuota en tiennytkään, että veriryhmän O omaavilla on vaikeampaa raskautua! Oma veriryhmäni onkin juuri tuo O ja raskautumiseen meni reilu vuosi :O Onnea yritykseen :)

    VastaaPoista
  2. Oii hirmu paljon onnea! Ehkä siinä greippimehussa onkin jotain perää :D Niin monta onnistumistarinaa olen lukenut. Voishan sitä kokeilla.

    Joo tosiaan mäkin yllätyin, kun luin tuon jutun, että O-veriryhmän omaavilla keho ilmeisesti hylkii helpommin tuota vielä tuntematonta asiaa kohdussa. Pahus kun en nyt muista mistä sivulta sen luin, mutta joku vau.fi se kyllä oli.

    VastaaPoista

Muistathan pysyä asiallisena :)