7. syyskuuta 2015

Mitä odottaa kun odotat

Siitä on nyt vuosi, kun teimme sen päätöksen, että vauva saisi tulla elämäämme. Sitä ei silloin tullut yhtään ajatelleeksi, että kaikki ei menekkään kuin elokuvissa. Tai ainakaan niissä elokuvissa, joissa tullaan raskaaksi aina yhtäkkiä yllättäen ja yleensä vieläpä vahingossa.

Elokuvista puheenollen, silloin vuosi sitten tuli telkusta sellainen elokuva kuin Mitä odottaa kun odotat. Ajattelin sen olevan enne. Merkki siitä, että meilläkin kohta odotetaan lasta. En halunnut katsoa sitä elokuvaa, ennen kuin vasta sitten kun näen itse plussan raskaustestissä.

Noh valitettavasti en ole vieläkään nähnyt tuota kyseistä elokuvaa, sillä sitä positiivista raskaustestiä ei ole tullut, eikä tullut tästäkään kierrosta. Menkat nimittäin alkoivat, kuin alkoivatkin lauantaina, eikä se kuume ollut merkki mistään muusta kuin inhottavan sitkeästä viruksesta.

Täällä siis edelleen odotetaan. Odotellaan sitä plussaa ja sitä päivää kun voin vihdoin katsoa tuon elokuvan :D Siellä se edelleen digiboksin kovaleyvllä kummittelee...

Sitä päivää odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan pysyä asiallisena :)