24. heinäkuuta 2016

Avautumista

Viikonloppu meni vauhdikkaasti festareilla hyppiessä. Olin festaroimassa ystäväni Tiinan kanssa ja parin sidukan jälkeen kääntyi puheenaiheemme taas vauvantekoprojektiimme.

Melkein tasan kaksi vuotta sitten Tiina ja hänen miehensä paljastivat meidän ollessa festaroimassa, että heille tulee lapsi. Silloin päätimme myös aloittaa oman vauvantekoprojektin. Tiina on ollut mulle suurena tukena näinä lukuisina kuukausina, mitä nyt on jo ehtinyt kertyä projektimme varrella. He ovat siis ainoat jotka tietää kaiken.

Tiina kertoi, että heilläkin on jo alkanut uusi vauvantekoprojekti ja sitä onkin ehtinyt jo kestää jonkun aikaa. Oikeastaan jo puoli vuotta! Tiesin kyllä, että he varmasti jo yrittävät, mutta että siitä on jo noin paljon aikaa. Tiina leikkisästi tokaisikin, että minä jos joku tiedän miltä hänestä tuntuu ja en voisi olla enempää samaa mieltä. Toki Tiinan tilanne on hieman eri, koska hän vielä satunnaisesti imettää yms. mutta kuitenkin. Odottaminen on aina perseestä! Sanoinkin Tiinalle, että toivon sydämmeni pohjasta, että he raskautuisivat pian, koska en toivo tätä epätoivoa kenellekkään.

Tuntui hyvältä, kun sain purkaa sydäntäni. Kuulin myös kuinka muut ystävät porukastamme olivat pohtineet meidän tilannetta ja arvuutelleet minun olevan raskaana, mutta pian luopuneet ajatuksestaan, kun olen postannut facebookkiin jonkun kuvan kera alkoholin :D (Mun oma pikku puolustuskeino uteliaita mieliä vastaan. Sori, älkää tuomitko)

Kuulin myös, että mieheni oli polttareissaan avautunut meidän keskenmenosta("mekin oltiin raskaana"), mutta kaikki oli ilmeisesti liian kännissä muistaakseen koko juttua. Tai niin ainakin ymmärsin :D Joo, ei varmaan aikaakaan, kun mun on vaan pakko kertoa kaikille. Ehkä se ei olekkaan niin kamalaa, mutta odotan vaan oikeaa hetkeä. Katotaan.

Mutta mitkäs on fiilikset tällä hetkellä? Tällä hetkellä olen aika satavarma, että ovis oli taas kp 23, koska melkein heti sen jälkeen on ollut huomattavasti kuivempaa. Mietin, että mitäs jos olisinkin aloittanut luget jo tässä kierrossa, mutta lähiapteekki ei ollut enää tänään auki. Tänään on siis kp 26 ja viimeinen mahdollinen aika aloittaa luget, mutta ei se haittaa. Parempi sitten ensi kierrossa, kun on vähän paremmin kärryillä ovispäivästä yms. Odotankin taas innolla jo seuraavaa kiertoa :D

Ovisoireet alkaa olla jo aika tutut, kun on seurannut niitä jo niin monta kuukautta. Tässä kierrossa tunsin pientä pistelyä oikealla, leukaan on ilmestynyt muutamat hormoninäpyt, sekä limat on ollut runsaimmillaan ja nyt taas vähenemään päin. Lisäksi rinnat on alkanut olla turpeat ja nännit kipeät, joten ihan selkeästi jotain hormoneja siellä taas vaikuttaa. Aamulämpöjä en ole nyt seuraillut joka päivä, mutta tänään oli jo reippaasti yli 36 astetta, joten sekin voisi viitata tapahtuneeseen ovulaatioon. (Kirjoittelen näitä taas vähän muistiin tänne).

Nyt sitten vaan taas odotellaan menkkoja ja uutta kiertoa, että päästään kokeilemaan lugeja. Uu jännittää jo :D

2 kommenttia:

  1. Jännään mukana! Kiva että olet yhdelle ystävälle avautunut, saat purkaa mieltäsi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on hyvä aina välillä purkaa mieltä ihan oikeassakin elämässä, ettei jää kaikki vain tänne blogin puolelle :D Ja on myös kivempi, että tässä vauvantekoprojektissa on taas vähän jotain uutta koettavaa :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)