22. heinäkuuta 2016

Uusia taktiikoita

Tänään oli tuo varaamani gyneaika. Onnistuin kuitenkin jotenkin ihmeellisesti kämmäämään, sillä olin varannut ajan väärään paikkaan ja näin ollen koko käynti jäi käymättä, mutta sain kuitenkin käytyä asioita läpi luottogyneni kanssa puhelimitse.

Puhuimme terolut kuurin vaikutuksista ja kyselin hieman mitä hän oli mieltä meidän tilanteestamme. Gyne oli sitä mieltä, että saan itse päättää haluanko kokeilla vielä teroluttia, (mutta tällä kertaa alottaisin kuurin vasta ovulaation jälkeen) vai kokeillaanko clomifeniä. Noh koska viimeisissä terokierroissa luteaalivaihe jäi odotettua lyhyemmäksi päätin, että haluan vielä kokeilla uudestaan keltarauhashormonia. Eihän sitä tiedä, jos kaikki johtuukin vain siitä, ettei munasolu ehdi kiinnittymään, kun limakalvot vuotaa pois ennen aikojaan.

Gynekologini sanoi tietysti taas nämä perus liirum laarumit, eli olen vielä nuori ja meillä on se yksi alkanut raskauskin takana, niin ei välttämättä tarvitse hötkyillä niiden clomien kanssa, mutta jos haluan, niin voisimme kokeilla sitä sitten vaikka syksyllä. Mielestäni ihan hyvä idea tässä kohtaa. Toki syksyllä meillä tulee jo kaksi vuotta täyteen yrityksen aloittamisesta, mutta en halua turhaa stressiä jo kaiken muun syysstressin päälle, joten turha kiirehtiä.

Gyneni siis laittoi minulle reseptin uuteen lääkekuurin, mutta soitti vielä myöhemmin uudestaan, että haluaakin tällä kertaa kokeilla Lugesteronia, joka otetaan siis vaginaalisesti eli suoraan sanottuna alapään kautta :D Ja tällä kertaa otan kuurin vasta viimeistään dpo 3, eli ens kierrossa päästään taas tikuttelemaan, "jippii".

Tavallaan olen taas erittäin innostunut, koska pääsen taas kokeilemaan jotain uutta, mutta toisaalta epätoivo aina hiipii takavasemmalta ja tuntuu, ettei tästäkään ole taas kuitenkaan mitään apua.

Mutta ei auta itku markkinoilla! Näillä mennään.

Onko kellään kokemuksia Lugesteronista?

7 kommenttia:

  1. Kiva että sait asian hoidettua puhelimitse. Koita pari kiertoa ja jos tuntuu ettei mitään tapahdu niin rohkeasti vaan Clomeja koittamaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi sain tosiaan puhelimessa puhuttua asioista. Mulla on sellanen fiilis, että tää keltarauhashormonikuuri on vielä kesken, kun ne vikat terokuurit meni ns. hukkaan. Tai siltä se ainakin tuntui :D Jso pari keirtoa kokeilis Lugeja, niin sitten uudella uteliaisuudella kohti clomeja :)

      Poista
  2. Kysy häneltä, saisitko lähetteen S-Prog kokeeseen ovulaation jälkeen? Sillä ainakin selviäisi ovuloitko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ajatellut tästä kierrosta niin stressata. Oon joskus yhdessä kierrossa sen s-progin ottanut ja sillon näytti tulokset hyvältä. Tässä kierrossa on ollut aiak selkeet oireet, että voisin kuvitella oviksen olleen taas kp 23. Katotaan ens kierrossa taas tikkujen kanssa :)

      Poista
    2. Okei, no sitten jos olet jo käynyt! Kuulostaa hyvältä. <3

      Poista
  3. Hei! Mulla oli käytössä ovulaation induktioon ensin Clomit, myöhemmin pistoshoidot. Olin itse huolissani, kun hyvistä ovulaatioista huolimatta luteaalivaiheet jäi aina lyhyiksi (n. 8-12vrk), ovulaatioita ehti olla varmaan 15. Joskus progesteroniarvo oli hyvä verikokeissa oviksen jälkeen, joskus liian matala, eli edes se arvo ei selittänyt aina tätä ongelmaa. Tähän viimeisimpään kiertoon pistosten rinnalle pyysin keltarauhastuen, ja sain Luget käytettäväksi ovulaation jälkeen. Nyt on pikkuinen matkassa, ja uskon itse, että Luget auttoivat asiaa. Käyttö oli helppoa. Toivottavasti teillä onnistaa pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla! :) ja onnea teille pikkuisesta. Tahdon myös toivoa, että meidän ongelma ratkeaisi tuolla keltarauhashormonilla. Jotenkin liian sattumaa, että ekasta terokierrosta sain myös ekan plussani. Toivotaan, että tästä on meille apua :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)