9. helmikuuta 2018

Viimeinen työpäivä

Tänään se viimein koitti; viimeinen työpäivä. Raahasin sen kunniaksi työkavereille kilon vaahtokarkkeja :D Täytyy sanoa, ettei kyllä yhtään ois voinu sopivampaan aikaan olla. Tänä aamuna tuntui jo siltä, että saa ihan väkisin repiä ittensä ylös sängystä, kun nämä liitoskivut ovat jo sen verran raastavat. Lisäksi viimeyönä sain viimein todeta tiheän pissalla ravaamisen olevan rantautunut tännekkin. Just kun alkuviikosta kaveri ehti kysellä, että joko se vessassa ravaaminen on alkanut ja ehdin jo sanoa, että ei ihan vielä, niin nyt sitten heräsin viime yönä jopa kolmesti vessaan. Aa että, kyllä on ehanaa. Saa nähdä joudunko tänään lähteä ensimmäistä kertaa elämässäni kesken leffan vessaan, kun ollaan menossa kaverini kanssa katsomaan sitä Fifty shades freediä. Toivottavasti ei tarvitsisi.

Mutta asiasta kolmanteen. Kiitos ihan hirveästi kaikille edelliseen postaukseen imetysliivi- ja sairaalakassivinkkejä kirjoittaneille. Ollaankin heti maanantaina menossa Tiinan kanssa tsekkaamaan tuo Kampissa oleva Bebes-liike, kun meillä sattui molemmilla alkamaan äippäloma samaan aikaan, jipii! Pääsen sitten niitä liivejä hypistelemään itsekkin :) Maanantaina alkaa muuten Lidlissäkin joku vauva-aiheinen tarjouskampanja. Siellä on kivan näkösiä vaatteita ja leluja ja kirjojakin halvalla. Jos samalla shoppailureissulla kävis sielläkin, niin voisin ainakin jotain leluja ja kirjoja ostaa jo valmiiksi. Vaatteita meillä on jo sen verran paljon, etten uskalla nyt ostaa enää yhtään uutta. Tai ehkä jos joku supersöpö löytyy, niin ehkä sen vois sitten vähän isommassa koossa ostaa jo valmiiksi. Haha, katotaan miten käy.

Mä tiedän, että mun pitäis levätä enemmän, mut oon taas jotenkin onnistunut täyttämään kalenterini ihan täyteen kaikenlaista menoa. Huomiselle sain muuten varattua sen kampaajan ja on aika hyvästellä pitkä lettini ja toivottaa tervetulleeksi kätevä mammapolkka. Odotan jo innolla! Iih! Kampaajan jälkeen mennään kälyni kanssa maaliostoksille. Hän ehtikin jo hienosti aloitella pohjatyöt eilen meidän keittiön seinien suhteen. Voi vitsi, mä oon siitäkin jo niin innoissani, haha :D Siitä tulee niin hieno! Lauantaina iltana olis vähän jotain peli-iltaa tiedossa, kun kaveri kyseli saunomaan ja pelailemaan lautapelejä. Siinähän se päivä sitten meneekin. Sunnuntaina leivotaan sitten niitä laskiaispullia ja appiukko lupaili jo tulla auttamaan niiden syömisessä, hehah. Ohjelmaa riittää siis.

Jospa mä ens viikolla osaisin vähän jo hidastaa tahtia. Mä oon jotenkin niin satavarma, että pikkujäbä päättää syntyä vasta reippaasti lasketun ajan jälkeen. Ainiin ja ens viikolla onkin se neuvolalääkäri! Sitä odotan kans suurella mielenkiinnolla. Pääasia, että pikkujäbällä on kaikki hyvin ♥ Välillä kun huomaan pikkujäbän puskevan masua, niin alan silittelemään häntä(eli siis mahaani) ja huomaan hänen alkavan puskemaan entistä kovemmin :) Taitaa pikkuinen tykätä kosketuksestani ♥

Nyt ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Katotaan kuinka hyvin sitä äippälomalta ehtii vielä kirjottelemaan tänne, kun oon taas bookannut kalenterini niin täyteen muita menoja, haha.

Alina ja pikkujäbä rv 34+5

14 kommenttia:

  1. Näin lomalla mä oon alkanut ymmärtään eläkeläisiä, ku niillä on aina kiire :D nyt viimiset kaks viikkoo oon alkanu hidastamaan tahtia, toisaalta se on virhe ku tuntuu, että tää lapsi ei synny koskaan :D laskettuun aikaan on enää himppasen reilu 2viikkoa, mut silti tuntuu, että olen raskaana vielä kesälläkin xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, munkin eläkkeellä oleva äitini on hädin tuskin koskaan kotona, kun on aina kalenteri niin täynnä menoja :D voi vitsi, kaks viikkoa on kyl jo ihan sika lyhyt aikaa, mut tietty odottavan aika on pitkä ;)

      Poista
  2. Onneks olkoon mammaloman johdosta. Siitä se alkaa ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) ❤️ voi mennä hetki kun edes kunnolla tajuaa koko asiaa, mutta on se jännittävää :D

      Poista
  3. Ihanaa äippälomaa sulle! <3 Täytyy myöntää, että oon lukenut näitä kirjoituksiasi suurella haikeudella, me kun elämme edelleen tätä lapsettoman elämää. Mutta tietenkään sun onni ei ole itseltäni pois, ja olen ihan aidosti onnellinen puolestasi. Kaikkea hyvää myös jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️ ja mä uskon, että säkin vielä pääset kokemaan raskauden nämä niin ihanat ja kamalatkin puolet :) sit on taas kiva lukea muiden kokemuksia raskauden edetessä :D Toivon myös teille kaikkea hyvää jatkoon!

      Poista
  4. Ihanaa lomaa, nauti! <3 tuo esikoisen odottaminen on oikeesti niin ainutlaatuista aikaa. Kun on aikaa oikeasti levätä ja keskittyä odotukseen ja ottaa rennosti :)
    Ja aah pitää itekkin heti huomenna aamulla rynniä lidliin! Voin kokemuksesta sanoa että jos sinne tulee hyviä tarjouksia niin ne tuotteet loppuu aika nopeasti!

    -Elli 34+5

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤️ aa pitääpä käydä vaikka heti aamusta siellä lidlissä :) kun kerrankin voi.

      Poista
  5. Aika on mennyt niin nopeasti! Olisi kiva nähdä vaatteita ja valmistelujanne vauvaa varten :) iloista äitiyslomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) voisin jossain vaiheessa kuvailla vähän noita vaatteita ja muita, mitä on jo ehtinyt kertyä :)

      Poista
    2. Niin ja jos sait valmiiksi sitä vaunuverhoa? :)

      Poista
    3. Joo ajattelinkin tehdä käsitöistä oman postauksen :) vaunuverho on siis jo valmis :D

      Poista
  6. Mä oon ravannut alusta asti vessassa ja jokunen viikko sitten kävin 4-5krt yössä, nyt sentään VAIN kaksi keskimäärin... huoh! toivottavasti ei kauheasti villiintyis meno kun viikoja tulee lisää! :D haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä :D mulla ei oo tän raskauden aikana ollu oikein missään vaiheessa semmosta pahaa vessassa ravaamisen tarvetta. Juonkohan mä vaan liian vähän tai jotain :O Ei oo juuri turvotustakaan ollu, ni ei oo pahemmin ylimäärästä nestettä kertyny kroppaan. Nyt vaan tuo vauvan pää painaa rakkoa, ni sen takia tuntuu, et ois koko ajan pissahätä :D

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)