Pikakuulumiset taas tähän väliin.
Äitiysloma on alkanut hieman... noh suoraan sanottuna tylsästi :D En oo vuosikausiin ollut päivisin yksin kotona muuten kuin kipeänä ja silloinkin pääasiassa jaksaa vain nukkua, mutta nyt kun energiaa vielä riittää, niin en tiedä mitä sitä tekisi. Maanantaina kävin shoppailemassa Lidlissä, tiistaina käytiin Tiinan kanssa stadissa shoppailemassa, keskiviikkona pesin koko päivän pyykkiä ja tuijotin HBO:lta sarjoja ja tänään oli sitten tuo jo kovasti odotettu lääkärineuvola. Kirjottelen shoppailuistani lisää myöhemmin.
Mutta niin, siihen otsikon aiheeseen eli lääkärineuvolakäyntiin. Kaikki perusjutut oli taas kerran kunnossa, mutta tällä kertaa mitattiin pitkästä aikaa myös hemoglobiini, joka oli hieman laskenut edellisestä eli se oli nyt 115 (viimeksi 120). Rautalisää suositeltiin, mutta tulokseen saattoi myös vaikuttaa se, että sitä verta piti vähän väkisin tiristellä, kun ei meinannut oikein kunnolla tulla mitään.
Aluksi lääkäri vähän haastatteli vointiani, mikä on siis ollut kaikin puolin hyvä. Supistuksia ei(ainakaan tietääkseni) ole juurikaan ollut. Välillä tunnen masun kovenevan kovasti jotain touhutessani, mutta se on mennyt aina nopeasti ohi. Tuntuu lähinnä siltä, että vauva siellä vaan puskee tai vaihtaa asentoa.
Seuraavaksi sitten jo ultrattiinkin ja saatiin viimein tuo todellinen kokoarvio, joka oli 2600g eli siis ihan keskikäyrillä mentiin. Syntymäpainoarvio oli siis sen 3,5kg, mikä sopii meille vallan mainiosti :D
Sykkeet oli taas sen 150 tasoa ja lääkäri totesi taas ultratessaan, että varsin touhukas kaveri siellä masussa on, kun ei juuri paikallaan malttanut ollakkaan.
Lopuksi vielä tehtiin sisätutkimus, jonka perusteella kohdunsuu on hieman lyhentynyt ja pehmeä, mutta edelleen visusti kiinni. Lantiokin sopii hyvin alatiesynnytykseen pienestä koostani huolimatta. Kovasti lääkäri jankutti sitä, että synnytykseen tarvitaan sitten niitä supistuksia (no shit Sherlock), mutta minkäs teet, jos niitä harkkasuppareita ei vaan ole vielä juurikaan ollut. Kyllähän tässä ehtii vielä sattumaan ja tapahtumaan kaikenlaista.
Tällaista nyt tällä kertaa! Palailen taas vähän paremmalla ajalla, kun pääsen taas koneelle naputtelemaan.
Alina ja pikkuinen rv 35+4
Voih ihanaa kun sulla on paljon energiaa ja jaksamista! <3 koitahan nauttia kodin rauhasta ja hiljaisuudesta vielä :P
VastaaPoistaJep, pitäis kyl koittaa vähän nauttia omasta ajasta, vielä kun voi. Toisaalta ollaan kyl jo niin kauan odotettu tätä uutta elämää, että kaipailen jo pientä vilskettä elämään :D (vielä voi sanoo, haha)
PoistaNauti levosta, voimia tarvitaan sit myöhemmin :-)
VastaaPoistaEn tiedä ootko perehtynyt vadelmanlehtiteehen, mutta omalla kohdalla sattumalta supistukset alkoivat vahvistumaan kun olin aloittanut sen juonnin, lapsi syntyi sit 3 päivää aloittamisen jälkeen. Ja se on hyvää, että ei siinä mitään menetä. :-D
Pitäis kyllä :) en vaan jotenki osaa vaan olla :D oon joo kuullut tuosta teestä. Vois ostaa sitä ja juoda sitä sitten vähän lähempänä laskettua aikaa. Toistaseks poitsu saa vielä vähän kasvaa lisää :)
PoistaOlipa jotenkin hassusti sanottu lääkäriltä noista supistuksista :D Mulla alko esikoisen kanssa supistukset tasan sillon kun synnytys lähti käyntiin rv 38+1. Ei ollut sitten supistuksen supistusta sitä ennen!
VastaaPoistaNyt toisen kohalla olen ollut tuntevinani muutaman harkka supistuksen sillon tällön, mutta uudelleen synnyttäjillä niitä vissiin tuleekin helpommim :)
Löytyikö muuten jotain lidlistä? Mun oli pakko sieltä käydä ostaa yhet paketit mätsääviä housuja kohta 2v isoveljelle ja tulevalle vauvalle :)
- Elli rv 35+2
No mullekki tuli siitä vähän outo fiilis, kun se koko ajan toisti sitä, että siihen synnytykseen sitten tarvitaan niitä supistuksia :D muistaakseni mun yhellä kaverillakaan ei koskaan mitään ennakoivia supistuksia ollut, mutta synnytys käynnisty kuitenkin ihan hyvin. Se lääkäri vaikutti muutenkin vähän vanhan aikaiselta :D
PoistaLöysin Lidlistä vaikka mitä! Kattelin niitä kaikkia vaatteita ja muita varmaan ainakin puol tuntia, kun kaikki näytti niin kivoilta. Housuja ostin kans ja pari myssyä ja ja ja... Ehkä mä voisin esitellä ne vielä erikseen :)
Hassu lääkäri :D meille on aikalailla saman kokoista vauvaa arvioitu syntyväksi, nähtäväksi jää miten käy :)
VastaaPoistaNo joo, hän oli kyllä vähän erikoinen :D Vauvahan kasvaa nyt viimeisillä viikoilla ihan hurjaa vauhtia, että se jää tosiaan nähtäväksi, minkä kokoista sieltä sitten lopulta puserretaankaan ulos :D Jos menee käynnistykseen asti, niin sehän voi olla sitten jo nelikiloinenkin :O Huii.
PoistaMeillä ei neuvolalääkäri tehnyt mitään tuollaista! :O Otti vain sf-mitan, kysyi kuulumiset ja katsoi ultralla, että ollaan raivotarjonnassa. Mä olen esimerkiksi siis todella pieni ja supistelee koko ajan, mutta ei mitään. Ääärgh! Tekisi mieli soittaa neuvolaan.
VastaaPoistaTsekkasiko se sulta siis lantiota tai kohdunsuuta ollenkaan? Mulle se teki ihan kunnon tsekkauksen, että on kuulemma hyvän kokoinen lantio muuhun kokooni nähden :D synnyttäjän lantio, haha. Kannattaa toki soitella neuvolaan, jos arveluttaa esim. tuo kohdun suun/kaulan tilanne. Varsinkin jos niitä supistuksiakin on jo jonkun verran ollut.
PoistaAiniin, mulla ei otettu nyt sitä sf-mittaa ollenkaan, kun kokoarvio tehtiin ultran perusteella.
PoistaSoitinkin, mutta ei siellä oikein mitään osattu sanoa. Kuulemma sillä ultrallakin näkee kohdunkaulan eli on sillä saattanut katsoa. Ei kyllä mitään ainakaan sanonut eikä ylipäätään kauaa ihan alavatsan aluetta ultraillut, kun totesi pään olevan siellä. Kokoa ei arvioinut lainkaan. Totesi vain, että sf-mitta on samalla käyrällä, kuin se yhden kerran aiemmin otettu mitta, ja ettei kokoarviota viitsi edes antaa, kun ne on tässä vaiheessa niin hakuammuntaa. Olin niin väsynyt aamulla, etten mitään osannut tuolloin kysyä ja nyt on sitten tosi epävarma olo kaikesta. Muahan on supistellutkin jatkuvasti ja voimakkaasti melko varhaisista viikoista asti, että siinäkin mielessä olisi ollut kiva saada kuittaus tuosta kohdunkaulan tilasta. Tiedoissa ri siis nyt lue, että olisi edes katsottu, mutta puhelimeen vastannut terkka vain totesi, että ei ainakaan ole kirjoitettu, etteikö kaikki olisi kunnossa, joten todennäköisesti on. Inhottaa stressata tässä vaiheessa tällaisia. :(
PoistaNo höh, onpas ärsyttävää :( todennäköisesti kaikki kuitenkin on kunnossa, mutta olishan se nyt jotain kokoarviota edes voinut antaa, vaikka se oliskin vain suuntaa antava. Onko sullakin omalle terkalle jo seuraavaa neuvola-aikaa, jos siellä sitten voisit kysellä enemmän noista epäselvyyksistä? Viikot alkaa jo käydä vähiin, että olishan se kiva saada jo jotain osviittaa tuon masun tilanteesta :) entäs jos soittaisit synnärille noista supisteluista?
PoistaMutta siis kiva kuulla, että teillä oli kaikki hyvin! ^^ Mulla kanssa ollut tämä vapaan alku jotenkin todella takkuinen, vaikka töitä koko viikon olen ihan normaalin työpäivän mitan tehnytkin. Ehkä tän vielä oppii... :D
VastaaPoistaMä vähän epäilinkin, että jonkin asteen kulttuurishokki tämä kotiin jääminen tulee kyllä olemaan :D Ehkä sitä vielä tulee kehitettyä jonkunlainen arkirytmi näin kotonakin.
Poista