Tänään oli sitten tuo kontrollineuvolakäynti, kun haluttiin vielä tarkistaa se sf-mitta uudestaan. Viime käynnillähän siis pikkujäbä oli vielä ihan totaalisesti poikittain ja noin viikko siiitä huomasin ainakin itse, että nyt on jäbä tainnut kääntyä, kun on alkanut ihan selkeästi tuntumaan enemmän painetta virtsarakossa ja potkut kohdistuneet enemmän kylkiluihin ja ylävatsaan. Ja kyllähän se näin oli, sillä neuvolan terkkakin tunsi pään laskeutuneen viimein raivotarjontaan. Jipii!
Terkka mittasi sitten vielä tuon sf-mitan ja tällä kertaa se näytti 27 cm, kun pari viikkoa sitten se oli 25,5 cm. Edelleen mennään alakäyrillä, mutta ainakin kasvu on ollut tasaista, joten ei ole kuulemma aihetta huoleen. Sitten jos mitta pysyisi samana, niin sitten voitais alkaa jo huolestumaan, mutta onneksi kasvua ihan selkeästi on tapahtunut. Pääasia on kuitenkin, että vauva liikkuu ja hengittelee vielä ihan normaalisti ja sitä se muuten tekee! Maha muljuu edelleen tosi paljon ja hikkakin vaivaa pikkuista päivittäin. Sykekkin huiteli 150-160 paikkeilla, joten hyvät taitaa olla oltavat :D
Kiire on vaivannut töissä, niin en ole ehtinyt tulla tännekkään juuri mitään päivittelemään. Päivät kuluu nopeasti, kun töiden jälkeen käytän koiran ulkona, laitan sille ruuan, tiskailen, teen itselleni välipalaa ja rojahdan sohvalle lepäämään ja lopulta nukahdankin siihen. Onneksi ei ole enää kuin viikko töitä ja sitten pääsen nauttimaan äitiysvapaasta. Työkaverit töissä jo kovasti kyselevät, että milloin jään pois töistä ja samalla ihmettelevät muka niin pientä mahaani. En tiedä miltä se ulkopuolisen silmään näyttää, mutta olo on ainakin sellainen, että tämä masu on jo aikas valtava. Liikkuminenkin on jo mummovaihdettakin hitaampi, mutta onneksi nyt muuten olo on vielä ihan hyvä. Selkä yrittää vähän vihotella, mutta epäilen sen kipeytyneen vain siitä, kun kurottelin laittamaan pinnasänkyyn puhtaita lakanoita :D Jospa viikonlopun taas pyhittäisi levolle, niin ehkä se selkäkin siitä vielä palautuu.
Pesänrakennusvimma vaivaa edelleen ja ostinkin vauvan huoneeseen tuollaiset ylisöpöt pöytävalot. Olen jo kauan haaveillut tuosta valokyltistä(mokomakin muotivillitys) ja nyt tilasin sen viimein itselleni synttärilahjaksi :D Tilasin sen sellaisesta liikkeestä kuin Emmas and mamas ja se tuli jopa päivässä postissa. Tosi nopsaa! Voin suositella kyseistä verkkokauppaa kaikille, mutta varoitan, että siellä on ihan liikaa kaikkea ihanaa ja näin ollen voi tulla valinnan vaikeus, haha.
Eipä mulla nyt muuta taas tähän väliin. Seuraava neuvolakäyntikin on vasta parin viikon päästä ja se on siis se lääkärikäynti eli vissiinkin synnytystapa-arviokäynti. Sitä mielenkiinnolla odotellessa!
Mukavaa viikonloppua kaikille! Olkaa varovaisia liikenteessä! Siellä on liukasta, iik!
P.S. Tuo mun "raskausmittari" tuossa sivussa on hauska :D "Our baby is 46cm 2,4 kg and gaining, Soon to be head down and making mum walk funny". Heh, olen huomannut pingviinikävelyn tulleen osaksi elämääni, haha.
Mua suoraansanoen ärsyttää jos mun vatsan kokoa kommentoidaan, mäkin saan kommentteja ”miten se on noin pieni jos sä kerta synnytät kohta” pahin oli joskus rv29 ku sukulainen sano ”sulla on kyllä pieni maha, kasvaaks toi vauva nyt ihan normaalisti” tai sit ”serkulla oli kyllä noilla viikoilla paljon isompi” huooooh!
VastaaPoistaHaha joo jostain syystä ihmiset kuvittelee et just raskausmahaa on ihan ok kommentoida tai vertailla muihin ihmisiin :D Kaikilla on kuitenkin niin erimalliset vartalot.
PoistaToi vatsan koon arviointi on niin raivostuttavaa! Jokaiselle joka sanoi että mun maha on niin pieni teki mieli huutaa et tule itse kokeileen. Sanoisin et pieni maha on jopa hankalampi kuin iso koska se vie tilaa muilta elimiltä. Iso rasittaa lähinnä selkää. Mutta masukuva olisi ihana, jos saa toivoa. :)
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä kanssasi. Pieni maha voi olla ihan yhtä tukala, ellei tukalampikin. Koitan muistaa ottaa taas masukuvaa jossain vaiheessa :) viimeistään sitten ku pääsen äitiyslomalle :D
PoistaNojoo ei tää isokaan maha mitään herkkua oo :D mulla sf oli rv 33+0 32cm. Eli just pompannu tasan yläkäyrälle. Siro/normi kokonen vauva kuulemma joka majailee pää alaspäin todella alhaalla kippurassa ja täyttää koko lantion ja alavatsan, ja sit mulla on kuulemma normaalia enemmän lapsivettä joka sitte täyttääkin koko loppu vatsan ja puristaa kaikki sisäelimet ja keuhkot varmaan kasaan. Tukalaa on :/
VastaaPoistaJa kommenttia saa kyllä kuulla, tyyliin "mun kaverilla oli kyllä paljon pienempi maha vaikka se lähti jo synnyttämään" :D huoh! Aina ne ihmiset keksii jotain kommentoitavaa oli se maha sitten minkälainen vaan!
- Elli rv34
Totta kyllä tuokin :) Taitaa se loppuraskaus olla tukalaa mahan koosta tai muodosta huolimatta :D Ja tosiaan noita kommentoijia kyllä riittää oli se maha iso tai pieni. Mä luulen et ison mahan omaavat saa niitä "joko sä kohta synnytät" kommentteja vieläpä tosi aikasilla viikoilla. Ainakin näin kaveri kertoi huomanneensa :/
PoistaNojuu! Tuntuu että jos maha on kovin iso niin ihmiset pitää sua tyyliin jonain liikaa syöneenä possuna ja jos pienempi niin tosiaan aletaan epäillä ihankun siellä ei olisi kaikki kunnossa vauvalla, huoh :D
PoistaMut jännä joo kun kattelin tota omaa sf-käyrää niin onhan mun maha jo perjaatteessa isompi kun alakäyrällä menevällä olisi laskettuna aikana. Että onhan näissä koko eroja :)
On joo, mut paljon oon myös lukenu, ettei tuohon sf-mittaan ole juuri luottamista :O Kai se yrittää olla vaan jollain tapaa viitettä antava, kun ei ole varaa ultrailla joka neuvolakäynnillä kuitenkaan :) Jännityksellä odotan jo tulevaa lääkärineuvolaa, että minkähänlaisen koko arvion pikkujäbä siellä saa :D
PoistaJännittäviä aikoja varmasti! Äitiyslomalle siirtyminen on taas askel lähemmäs vauvan syntymää.
VastaaPoistaToivottavasti jaksat hyvin ja osaat myös antaa itsellesi lepoa. Kaikkea hyvää ja intoilua pesänrakennukseen. <3
Kiitos ❤️ voi olla aluksi aikamoinen kulttuurishokki jäädä äitiyslomalle, mutta odotan sitä jo suurella mielenkiinnolla :)
PoistaMä olen jättänyt kaikki kommentit omaan arvoonsa. Vähän kyllä mietityttää, kun viime kerralla sitä sf-mittaa ei sitten mihinkään merkitty "kun täältä nyt tulee niin erilaisia mittoja, riippuen siitä, miten päin mitataan" eli yhden kerran on vain otettu ja siis päivän heitolla samoissa viikoissa mennään. No, neuvolalääkäri on reilun viikon päästä, niin ehkä ollaan sen jälkeen viisaampia. Meillä kyllä mun tuntemusten perusteella mennään edelleen iso osa ajasta poikittain ja loput sitten todennäköisimmin pää alaspäin. Saapa nähdä.
VastaaPoistaTsemppiä vikaan duuniviikkoon! Mä jo niin odotan perjantain vikaa duunipäivää (vaikka mulla sen jälkeen kyllä vielä duunia pikkaisen jääkin kotona tehtäväksi).
Kiitos, samoin sulle! :) odotan kyllä myös perjantaita jo kovasti vaikka aikamoinen kulttuurishokki tulee varmasti olemaan sitten maanantaina jäädä kotiink kun mies vielä menee töihin :D
PoistaOutoa kyllä, kun ei merkannut sf-mittaan mitään, mutta jospa siitä ei sitten ole tarvetta huolestua. Lääkärineuvolassa kuitenkin ultralla saa sitten jo tarkemman kokoarvion, kuin sf-mitalla koskaan. Eiköhän sielläkin kohta jo asetuta raivotarjontaan :) vielä ehtii.
Varmaan tosiaan pieni shokki iskee jossain vaiheessa itsellekin. Tuskin kuitenkaan heti, koska duunissa on ollut sen verran hektistä vuodenvaihteen jälkeen, että väsy huitelee niillä tasoilla, joilla kaikki ajattelu alkaa olla mahdotonta. Vika viikkokin taitaa mennä kellon ympäri töitä tehdessä.
PoistaJoo vielä ehtii ja hyvin. Useampi ystävä ja tuttava on kertonut, että heillä on oltu miten päin sattuu aivan loppuun asti ja lopulta synnytty ihan normaalisti raivotarjonnassa.
No joo, lepoa tässä alkais jo pikku hiljaa itsekkin kaipailemaan :)
PoistaKätilökaverinikin sanoi, että vauva ehtii kääntymään vielä vaikka synnytyslaitoksella, että sinänsä ei ole kyllä kiirettä :D Toki olo voi kyllä helpottua, jos se pikkuinen tajuais kääntyä jo aikaisemmin. Mitä nyt vähän pää painaa virtsarakkoa :D Kuulemma jumppapallolla istuminen ja etunoja-asennot ja spinnin babies liikkeet voi auttaa siihen vauvan optimaaliseen asentoon.
http://www.mammas.fi/product/367/boob-imetysliivit-fast-food-bra-free
VastaaPoistaMä tulin tänne linkittelee noita imetysliivejä. Mä oon jo näin odotusaikana käyttäny noita ja noi on niin hyvät päällä, ja uskon että ovat myös sitä tositoimissa. Mä ostin omani Kampin jostain liikkeestä, mut en muista enää sen kaupan nimeä :D
Kiitti vinkistä :) nuo ainakin näyttää supermukavalle ja sitä juuri itse haenkin :D
Poista