17. toukokuuta 2017

Oikeilla jäljillä

Eilen taisin havaita taas pitkästä aikaa kunnon limatulpan. Jos näin tosiaan oli, niin ovis saattais saapua jo viikonlopuksi. Jipii! Tein eilen ovistestin, mutta se oli vielä ihan vitivalkoinen. Jospa se lähipäivinä tummuu sitten. Toivottavasti.

En muuten ole tehnyt keskenmenon jälkeen ollenkaan raskaustestiä, koska tuhlasin kaikki kaapissa ylimääräisenä pyörineet jo viime raskauteen, mutta jospa tuo ovistesti ajaa vähän niinkuin saman asian. Ja ei tässä kyllä ole mitään oireitakaan enää ollut, joten eiköhän se kaikki hcg-hormoni ole jo kauan sitten kaikonnut meikäläisen kropasta.

Jos tuo ovis tosiaan tulla tupsahtaa viikonlopuksi, niin ajoitus olisi kerrassaan täydellinen. Menkat saapuisi sopivasti kesäkuun alkuun ja kun niistä ollaan selvitty ehjin nahoin, niin alkaakin olla jo pikku hiljaa lomaboogie ja saadaan nauttia siitä täysillä ilman ärsyttäviä rättipäiviä. Rättipäivät saa luvan häiritä sitten taas kun ollaan palattu lomilta toimistolle ja on jo valmiiksi muutenkin tosi masis olo loman loppumisesta :D haha.

Kesälle ollaan vähän suunniteltu perus juhannusmökkireissun lisäksi vielä yhtä toista mökkireissua isommalla kaveriporukalla Siljan kolmekymppisten kunniaksi. Sillon olis tarkoitus olla pitkästä aikaa ihan kunnolla naamat :D Katotaanko! Heinäkuulle suunniteltiin kans pikkasen festarireissua tyttöjen kesken, kun ei olla oikein ehditty viettää yhdessä aikaa. Toivottavasti päästään nauttimaan kunnon festarikesästä! Loppu vuodelle on kortit vielä vähän auki. Jotain reissua olis tarkoitus tehdä, mutta ei olla vielä päätetty lähdetäänkö kahdestaan viikoksi Malediiveille vai Tiinan ja Jannen kanssa pariksi viikoksi Thaimaaseen tai johonkin vastaavaan. Johonkin ollaan joka tapauksessa lähdössä, se on varma.
Kuva Google
Vauvantekoprojekti on nyt väistämättä hieman tauolla, kun odotellaan, että kroppa toipuu keskenmenosta kokonaan. Lisäksi en halua nyt turhaan stressata mitään yrittämiseen liittyvää ennen, kun ollaan käyty siellä polilla, joka on vasta sitten elokuussa.

Lomaa (ja ovista) odotellessa.

8 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teidän lomasuunnitelmat :) Menoa ja meininkiä, ja naamat, oikein :D kunnon nollaus on aina silloin tällöin paikallaan. Mulla on ikävä skumppaa, ei voi mitään.

    Vauvantekoprojekti olkoon nyt tauolla, ja pidät meidät ajan tasalla muista kuulumisista :) Toivotaan ettei puolukkapäivät tuu tielle huonoon ajankohtaan ja se luomuovis olis hienoa saada bongattua, vai mitä :)?

    Kivaa viikon jatkoa ja halaukset <3

    t.sohvaperuna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei oo enää kauaa, kun säkin pääset jo kilistelemään pienet lasilliset lapsen syntymän kunniaksi ;) Se on täysin ansaittua!
      Mulla on vahva fiilis, että ovis on jo ihan holleilla, kun eiliseen testiin ilmaantui jo hailura viiva :) Ah en malta odottaa, että pääsen taas normaalikiertoon!
      Ihanaa loppuviikkoa sinnekkin sohvaperunaiseni :D ♥

      Poista
  2. Mäkään en testaillu enää r-testeillä mitään negoja, koska just kans tiesi, että kun oireet hävis, niin se oli sillä selvä. Ja jos ovistesti oli valkonen, alat pikkuhiljaa olemaan ns. voiton puolella. Hyvää loman odotusta, suunnitelmat kuulostaa hyvältä. ❤ Niin ja sitä kuuluisaa tsemppiä sinne päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuntuis jotenkin rahan tuhlaukselta ostaa se r-testi ihan vaan todistaakseen, että nega se on. Ovistestiliuskoja löytyy läjäpäin kaapista, niin ehkäpä ne tosiaan ajaa saman asian :) Kiitos kuin myös sinne! ♥

      Poista
  3. Hassua sanoa suurinpiirtein samassa lauseessa, että ei halua stressata tulevaa kiertoa, mutta silti tikuttelee ovista. :D ei vaan, tuttua, että aina se on silti mielessä, kun yritystä pitkään takana. Itsellä eka oi-kierto, niin koko ajan pyörii siihen liittyvät asiat mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä en stressaa ovista vaan menkkoja :D En tykkää, jos ne pääsee yllättämään vaikkapa kesken mukavan mökkireissun. Mutta tosiaan aika rutiininomaista toimintaahan nuo lämpöjen mittailut ja ovistestailut jo on, että ne kuuluu jo osana päivää :D Tsemppiä ekaan oi-kiertoon! Toivottavasti tulee muhevat follikkelit ;)

      Poista
  4. Jee, kiva että valoa näkyy tunnelin päässä kierron suhteen <3 Se, kun on yrittänyt jo niin kauan, että se on jo osa sua ja sun arkea on pitkään yrittäneillä yleistä. Mulla noi pari luomukiertoa toki meni oikeestikkin aika muita juttuja miettiessä, kun tiesi että raskautumismahdollisuudet oli aika olemattomat. Nyt odotellaan ekaa ivf-kiertoa alkavaks ja kyllä jännittää! Tosiaan palatakseni, noita kuinka rutiinia tämä vauvapuuha jo on, voi olla vaikea ymmärtää jos oma yritystaival on selkeesti lyhyempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Ei oo nuo tikuttelut enää niin stressaavia, vaan lähinnä tuleepahan todettua millon on ovis, mutta se ei vielä merkkaa mitään :D Vaikka olis kuinka hieno ovisplussa, niin ei se vielä takaa sitä r-testi plussaa :/ Ja mun tapauksessa ei se r-testiplussakaan enää kauheasti lohduta -_- Noh ei auta kuin yrittää. Ei saa luovuttaa! :) Voi muakin niin jännittää jo tuo teiän ivf-kierto. Käyn aina kurkkailemassa josko olis tullut uutta päivitystä blogiisi :P Mä niin toivon, että se tuo teille viimein mojovan plussan ♥

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)