15. elokuuta 2017

Voihan räkä!

Tänään poksahti taas täydet viikot 9+0 eli kymmenes raskausviikko alkakoon! Tänään on olo ollut jostain syystä aivan kamala. Se alkoi jo itseasiassa eilen päivällä ja yltyi iltaa kohden. Pahoinvointi on taas voimistunut ja jostain takavasemmalta yrittää nyt myös flunssa iskeä päälle. Kurkussa asustaa kaktus ja tämäkös vasta etovalta tuntuukin. Tuntuu, että on jatkuvasti pala kurkussa, eikä oikein nieleskellä siedä, kun sattuu. Nenäkin tuntuu menevän vaan päivä päivältä enemmän tukkoon. Phuuh.

*Atsiih, atsiih*

Normaalisti siedän pientä flunssaa työpöytäni ääressä, mutta nyt mietin, että pitäisikö olla vähän itsekkäämpi ja ottaa saikkua vähän kevyemmin perustein. Jo pelkkä tämä raskaus aiheuttaa väsymystä ja uupumusta, joten olisin kyllä niin paljon mielummin nyt peiton alla kotona, kuin toimistolla. Täytyyhän mun nyt ajatella tätä pikkuistakin.

Tämä päivä alkoi jo muutenkin huonoissa merkeissä ja voin ihan rehellisesti todeta, että vituttais ilman näitä hormoneitakin :D Siis mikä järki on pitää junalakko heti ensimmäisenä, kun kaikki viimeisetkin ihmiset palaa lomalta töihin! Sain sulloutua ihan täpötäyteen bussiin heti aamusta ja oli kyllä oloissa pitelemistä. Huhhuh.

Okei, ehkä mä nyt lopetan tän voivottelun tähän :D onneks tänään on sentään palkkapäivä, niin on jotain positiivistakin!

10 kommenttia:

  1. Mullakin kymmenennen viikon alku toi mukanaan vieläkin pahemman olon, jos vain mahdollista. ':D Mä olen sitä mieltä, että saikulle vain, jos olo tuntuu todella tukalalta. Katsotaan vain malttaako sitä sitten itse, jos olot tästä vielä kehnoontuvat tai tautia puskee päälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olo ei ole vielä niin kovin tukala, mutta todella uupunut :) Tänään on kyllä pakko nukkua päikkärit! Kiva kun lueskelen netistä noista eri raskausviikoista, niin nyt muka pitäis pahoinvointi jo pikkusen hellittää :D Ei kyllä yhtään tunnu siltä.

      Poista
  2. Eikä välttämättä helpota! Täällä on rv 15 aluillaan ja oksennan edelleen lähestulkoon joka päivä.

    -se sama, joka kyseli että.miten vaikutat niin luottavaiselta kun itsellä hajotti niin pahasti yhden keskenmenon jälkeen (monia monia viikkoha sitten)
    Meillä kuitenkin kaikki hyvin, np-ultrassa oikein eläväinen kaveri ja alan uskoa tähän raskauteen pikkuhiljaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että siellä kaikki hyvin :) Joo, nuo raskausoireet tuntuu olevan niin kovin yksilöllisiä, ettei niitä voi oikeen millään yleistää. Monesti lukenut, että joillain se pahoinvointi on kestänyt 20 viikkoa ja joillain koko raskauden ja sitten taas joillain se loppuu jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa. Voimia sinne pahoinvoinnin kanssa elämiseen. Ainakaan ei pääse unohtamaan, että mistä se johtuu :D

      Poista
  3. Onnea vielä raskaudesta<3 mulla taisi se pahin väsymys-pahaolo-kaikkiröörittukossa- vaihe olla kanssa noilla viikoilla. Loppui kuin seinään ja sitten taas ihan loppuraskaudesta oli närästystä, iskiaskipuja, raskausmyrkytysoireita ja muuta mukavaa -.- ainut pysyvä raskausoire oli jäätävä vitutus kokoajan :D tai ainakin pinna kiireellä jatkuvasti.. Ja ihana tyttö sieltä tulikin! Tsemppiä oireisiin, jatkahan voivottelua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana :D ♥ Varmasti jatkankin! Voin vain kuvitella mitä kaikkea sitä voi loppuraskaudessa sitten olla. Oliskohan tuo kireä pinna ollut merkki tyttölupauksesta ;D Vai mitä sitä aina sanotaankaan odotusajan "oireista". On tämä odotusaika kyllä omalla tavallaan jännääkin :)

      Poista
  4. Kiitos ja tsemppiä myös sinne! Nää on kyllä niin yksilöllisiä. Meillä oikein ultraaja np-ultrassa hämmentyi, kun totesi, että pahoinvointi on varmasti jo loppunut ja tokaison, että juu ei ole. :D Hauskaahan se on, että vauva ilmoittelee itsestään, kun liikkeitäkään ei vielä tunne, niin ei tartte olla niin huolissaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Se on kyllä totta. Voimakkaat oireet on kyllä pääasiassa aina vain hyvä merkki :) Liikkeitä odotellessa.

      Poista
  5. Tsemppiä ja jaksamista! Täällä käynnistyy huomenna 8+0 ja olen huomannut, että oloni huononee aina, kun rv vaihtuu. Sama on nytkin. Koko raskauden aikana lämpöä on ollut 37,5 mutta nyt se tuntuu ylivoimaiselta, kurkku on myös kipeä, päätä särkee ja olen järjettömän väsynyt. Kävin pääni sisällä suuren taistelun, ennen kuin päätin lähteä tänään pois töistä kesken päivän ja että olen saikulla myös huomisen. Ole rauhassa vain saikulla jos on yhtään sellainen olo, kannat mukanasi myös pienokaista, kenen hyvinvointia täytyy ajatella! <3 tsemppiä ja jaksamista vielä!
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna :) Mä oon kans huomannut, että kun viikot vaihtuu, niin olo on aina hetken vähän entistä huonompi :D Mutta onneks kroppa aina pikku hiljaa tottuu ja olo on taas välillä ihan siedettäväkin :) Jaksamisia myös sinne ja onneksi olkoon raskaudesta! ♥

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)