Oon suoriutunut tästä taukokierrosta ihan kohtuullisen kiitettävästi. En ole jaksanut stressailla mitään, enkä ole muistanut seurailla edes kierronpäiviä, mutta nyt oli aivan pakko tarkistaa, että mitähän *ittua! Nimittäin tiputtelu on täällä taas.
En edes muistanut koko ongelmaa, mutta tänään sitten vessassa käydessä se muistui taas mieleeni. Siis mä en käsitä. Tänään on vasta kp 15! Tosi kiva kun ei ole edes pikkuhousunsuojaa mukana töissä, niin piti sitten hätäpäissäni laittaa tampooni, kun ei tiedä mihin tää vielä yltyy.
Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että voisko se olla merkki oviksesta. Tosi epätodennäköistä koska nyt tosiaan ollaan vasta kp 15:ssa, joten se olis tosi aikaista mulle. En ole tikuttanut, koska odottelin ovista vasta ensi viikolle, joten ajattelin hyvillä mielin aloittaa vasta viikonloppuna. Tänään en mitannut edes aamulämpöä, koska ajattelin tuloksen olevan epätarkka, koska nukuin vähän heikosti. Eilen aamulämpö oli vielä 36.09 astetta, että sinänsä jos huomenna lämmöt on noussut sen puolisen astetta, niin tämä tosiaan oli ovis. Vasemmalla alaselässä on kyllä tänään tuntunut epämääräistä jomotusta, joten jotain siellä kyllä tapahtuu. Limojen perusteella sanoisin ovikseen menevän vielä ainakin muutaman päivän.
Lueskelin oman blogini kirjoituksia ajalta jolloin viimeksi ilmaantui tiputtelua. Löysin TÄMÄN tekstin. Siis voitteko kuvitella. Melkein kuin deja vu olisi tapahtunut, kun lähestulkoon tasan vuosi sitten helmikuussa ilmaantui tiputtelua jostain syystä jo kp 13 ja kp 14 ilmaantui ovisplussa testitikkuun. Harvinaista! Aloitin tuolloin ekan terolut kuurin ja satuinpa tulemaan tuosta kierrosta vieläpä raskaaksikin. Ihan uskomatonta!
Sen jälkeen tiputtelua ei ole enää ollut, vaikka en ole edes käyttänyt keltarauhasvalmisteita joka kierrossa.
Tänään on varmaan pakko tehdä ovistesti, jos siinä jotain vielä ilmenis. Mietin kuumeisesti, että otanko tässä kierrossa sittenkin lugesteronia, koska tiputtelu saati menkat ei tosiaankaan nyt sopisi meiän reissuun. Taitaa paska osua tuulettimeen sen suhteen ja täytyy sanoa hyvästit kuumille lähteille jo etukäteen. Voihan perse!
Tämmöinen murhenäytelmä täällä taas :D Palaillaan!
Ohhoh! Jännityksellä seuraamme :) Ehkä ottaisin Luget jos tiputtaa!
VastaaPoistaVoi olla, että pakko ottaa luget jo ihan mielenrauhankin vuoksi :D Pitäis vaan ekaks saada kiinni siitä, että millon on oviksen kolmas päivä :D On tää kyl kans...
PoistaNaisen kroppa on niin outo! Ja ihmeellinen! Ja sit kun ei oo mitää säännöllistä kiertoa (sullakaan), niin aina on jotain outoa matkassa mukana :D tsempit sinne!
VastaaPoistaJoo kyl tää kroppa vaan onnistuu aina yllättämään :D Kiitos! Ei auta kuin odottaa, että miten käy :)
PoistaJospa joku supermunis siellä vaan venyttelee munasarjoja niin, että sieltä tihkuu verta? Sellanen supermunis, joka johtais tänäki vuonna tärppiin 😊 mutta kroppa on kyllä mielenkiintonen asia, ei voi ymmärtää miten se toimii niinkubse toimii... Jään jännittämään, mitä tämä tiputtelu nyt mahtoi tarkoittaa. Pidän peukkuja, vaikka taukokierto onkin! Ja hei, islannissa on onneks paljpn, paljon ihanaa odotettavaa kuumien lähteiden lisäks vaikka kroppa nyt vähän ennakkosuunnitelmia sotkisikin ❤
VastaaPoistaToivotaan, että siellä olis kunnon supermunis vaan kiusoittelemassa :D Jos tuo dejavu jatkuis siihen toiseen plussatestiinkin asti. Toivotaan, toivotaan.
PoistaOn meillä onneks jo etukäteen varattuja retkiä, ettei nyt ihan tulla tuolla matkalla pettymään. Oli menkat tai ei, niin Islanin reissu tulee olemaan kyllä upea ja ikimuistoinen :D Se on aivan varma.
En nyt ole kaikkia sun tekstejä lukenut niin en tarkkaan tilannettasi tiedä mut itselläni ollut myös tuota tiputteluvuotoa aika kauan,ehkä jopa vuosia,en muista ja kolme kertaa olen raskaaksi tullut ja kaksi lasta olen saanut. Meinaan vaan että eihän tuo tiputtelu aina tarkoita että jotain on vialla. Itse en edes tajunnut että jossain voisi olla vikaa ennen kun sain keskenmenon ja luin asiasta tarkemmin. Mutta km:n jälkeen tiputtelu siis jatkui ja kaksi lasta olen silti saanut. Kiertoni on myös pitkähkö 33 päivää ja menkat kestää 2 päivää että kaikki ei aina mene oppikirjan mukaan ja silti kaikki voi olla hyvin :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi :) tosi lohdullista kuulla, että raskaus on mahdollista tiputtelusta huolimatta. Toivotaan, että mullakin olis kyse vaan harmittomasta ovista enteilevästä vuodosta :)
Poista