7. huhtikuuta 2017

Huoli

Eilen töistä kotiin tullessani tein taas yhden raskaustestin. Ihan vaan koska sattui olemaan pissahätä :D Toki vastahan mä tunti sitten kävin vessassa. No, mutta tässä tulos:
Taustalla uusi lattia ;D
Toinen viiva alkoi muodostua heti, kun neste alkoi kivuta pitkin testialuetta. Odottelin testin kuivumista, mutta tuon tummemmaksi se viiva ei vaan muutu. Onhan se toki tummempi kuin lauantaina tekemäni testi, mutta odotin sen olevan jo yhtä tumma kuin kontrolliviiva. Oliko pissa laimeaa? Enhän sentään pidätellyt sitä kuin tunnin. Eikö testin väriaine tummukkaan tuosta enempää vai eikö hcg-hormoni vaan ole noussut toivotulla tavalla?

Mulla on koko ajan vaan mielessä nuo edelliset keskenmenot. Mietin koko ajan kaikkia erilaisia oireita ja muita. Mä en tajuu, miten kukaan voi muka selvitä tästä alkuraskaudesta rauhallisin mielin.

Laitan nyt tännekkin taas muistiin mitä oireita tässä raskaudessa on tähän mennessä ollut:
♦ Palelua
♦ Rinnat on kovat ja nännit kipeät. Kuppikoko on kasvanut ainakin yhdellä.
♦ Väsymys
♦ Turvotus

Pahoinvointia mulla ei ole ollut ollenkaan. Toki jokin ruuan koostumus (kuten vaikka puuro) alkaa vähän ällöttää ja tulee syötyä tosi hitaasti. Pientä pistelyä on tuntunut välillä kohdun ja munasarjojen kohdalla. Tuo turvotus on ihan jäätävää! Ei voi käyttää mitään ihonmyötäistä vaatetta, kun tuo pömppis on jo niin epäilyttävä :D Katoaako se koskaan vai ottaako kasvanut kohtu sen jossain vaiheessa kiinni? Vatsa toki muuten toimii ihan suht normaalisti. Ei ole löysällä, eikä kovalla, vaan käyn ihan normaaliin tapaan vessassa. Tää on oikeesti tosi tärkeä huomio, koska edellisissä raskauksissa mulla ei meinannut pysyä mikään sisällä, kun vatsa oli koko ajan niin kuralla. Väsymyskin alkaa olla jo tosi huomattavaa. Olen nyt varmaan joka päivä nukahtanut kotimatkalla bussiin. Vielä en oo onneks ajanut ohi pysäkin :D

Mutta eipä mulla nyt muuta. Toivottavasti sunnuntaina meillä käy paljon virpojia! Tykkään kun lapset on koristellut pajunkissojen oksat niin hienoiksi :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

27 kommenttia:

  1. Mä luulen et se hormoni nousee niin yksilöllisesti. Mullaki alkuun oli jopa 3pv ihan yhtä tasaista viivaa ja sitten myöhemmin( viikko ekasta testistä) alkoi vahvistumaan kunnolla.
    Mut ymmärrän sun huolen niin hyvin. Kyllä sitä vaan toivoo et tää kolmas kerta todensanois ja ootte niin paljon ansainneet pikkuisen syliin <3
    Mulla tuli vaan se mieleen, kun sun aijemmissa km on just toi 6vk jälkeen ollu se, et voisko se johtua vaan hormonien hiipumisesta. Kun tosiaan molemmat melkein samoilla viikoilla meni, jos oikein muistan.
    Mä sinuna ehkä kyselisin niistä lugeista, siis jos niistä ei ole haittaa raskauden kululle. Et jos ne sais alottaa ja sit ainakin se keltarauhanen toimis sinne asti hyvin, kunnes istukka alottaa toimintansa. Toki itse toimit varmaan miten oikealta tuntuu, mutta tuli vaan mieleen :) niin vahvoja tarrasukkia pienelle matkaan <3 <3 rentoa ja mukavaa vkloppua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mulla oli edellisessä raskaudessa luget käytössä, et sinänsä ei hyödytä progesteronilisä, jos alkiossa on jo valmiiksi jotain vikaa. Kysyn kuitenkin asiasta sitten gyneltäni, jos sinne asti päästään :) Toivotaan kuitenkin, että nyt kolmas kerta toden sanoo ♥

      Poista
  2. Hyvältä tuo viiva näyttää. :) Mulla alkoi vatsa kasvaa nopeasti, eli turvotuksesta ei päässyt enää lähellekään normaalitilaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äitillä oli kans aikoinaan ihan valtava masu, että voi olla ettei tästäkään ole enää takas paluuta :D haha.

      Poista
  3. Minullakin kesti viivan vahvistuminen aika pitkään, muistaakseni viikolle 6-7 ja nyt ollaan jo puolivälissä raskautta. Ekasta raskaudesta taas tummeni heti että ei kannata hirveesti miettiä eikä stressata. Katsotaan oisko nyt tyttö tulossa kun esikoinen on poika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, raskaudet on erilaisia ja testitkin on erilaisia :) Voihan olla, ettei tuos testi annakkaan ollenkaan tummempaa viivaa. Onnea sinne loppuraskauteen! ♥

      Poista
  4. Älä huolehdi tosta testistä, oot vielä aika alussa raskautta ja pissa on tosi laimeaa vaan tunnin pidätyksellä. Voithan sä varmuuden vuoksi tehdä vielä huomenna aamupissasta testin ja näet sen tumman viivan mut sit annat kyllä olla. :) Mä luottaisin noihin raskausoireisiin nyt enemmän kun testiviivan tummuuteen. Ymmärrän kyllä huolen, sain itse esikoisen kahden keskenmenon jälkeen ja meni kyllä kauan ennenkuin uskalsin raskauteen luottaa. Toivon niin koko sydämestäni että kolmas kerta toden sanoisi teillekin ja saisitte vauvan syliin asti. Tsemppiä ja koita olla huolehtimatta, vaikka se vaikeaa ja vähän mahdotonta onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä vaan aina yrittää varautua pahimpaan, mutta koitellaan olla huolehtimatta :) Ihana kuulla, että sinne on kuitenkin kolmas kerta tuonut viimein lapsen syliin asti. Se tuo toivoa myös tänne lisää ♥

      Poista
  5. Moikka.

    Olen seurannut blogiasi pitkää, mutta vasta nyt kommentoin. Olin ensinnäkin itkeä onnesta, kun näin uusimman postitiivisen testituloksen. Toivon niin kovasti onnea teidän matkaan tässä asiassa.

    Toinen asiani. Minun raskaustestini ovat aina näyttäneet tuolta rv5-6. Sen jälkeen en olekkaan testejä tehnyt joten en tiedä tummuvatko ne tuosta enempää. Mutta jokatapauksessa tuollaiset viivat ovat minulle olleet normaaleja. Oireetkin kuulostavat tutuilta. Pahoinvointi minulla alkanut myöhemmin, noin rv7-9 ja kaikissa rauskauksissa voimakkuus vaihdellen.

    Ymmärrän täysin huolesi ja pelkosi. On niin äärettömän vaikeaa luottaa ja rentoutua kaikkien menetysten jälkeen. Toivon sydämenipohjasta, että tämä raskaus päättyy iloon ja onneen parantaen pettymysten jättämät jäljet.

    <3llä: Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Niina ♥ Ehkä mä huolehdin ihan turhista :) Eihän sille edes mitään voi tehdä jos se kesken menee. Voisinpa nähdä tulevaisuuteen. Mutta kiitos lohdullisista sanoistasi ♥ Edetään päivä kerrallaan!

      Poista
  6. Tsemppiä sinne, toivottavasti huoli siitä helpottuu! On kyllä ihan ymmärrettävää noiden km:en jälkeen pelätä pahinta. Mä jotenkin ajattelen, että huoli vähäentyisi kun joskus saisi positiivisen testin tehtyä, mutta eihän se tietysti niin mene <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se huoli vasta alkaakin :D Mutta kiitos ♥ Kaikki tsempit on nyt tervetulleita.

      Poista
  7. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että huoli on kova, onhan sinulla rankka menneisyys keskenmenojen vuoksi. Viivasi näyttää oikein hienolta, ja vielä vain tunnin pidätyksellä. Varmastikaan kaikki testit eivät tuon tummempaa viivaa annakaan:)

    Itse rauhoitin mieltäni CB:n digitesteillä, joilla seurasin viikkoja, mutta eihän nekään toki 100% varmoja ole. Lutya suosittelen kokeilemaan jos siltä tuntuu:) itselläni kyllä meni ihan viikkojen mukaan testin tulokset.

    Voi Alina, sinulla kun on viikot vielä sen verran pikkuiset, että muut oireet kyllä luoksesi löytävät myöhemminkin :D oma pahoinvointi ei todellakaan alkanut heti plussattuani ja mulla ei muuten ollu rinnoissa mitään muutosta kuten monella muulla, esim.sinulla:)

    Kylläpä itsekin plussan jälkeisillä viikoilla aloin kyseenalaistamaan omaa mielenterveyttäni... Mietin tosissaan, jotta joudunko turvautumaan ammattiapuun. Mutta ekalla neuvolakäynnillä sain puhuttua peloistani ja se helpotti:)

    Toivotaan että saat sinäkin jättää neuvolaan ne raskaimmat ajatukset <3

    Tsemppiä muru!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ ehkä noihin testeihin ei edes tulekkaan tummempia viivoja ja täällä mä vaan taas turhia murehdin :D Oon joka raskaudessa tuon digin tehnyt ja nytkin mietin, että pitäiskö käydä kotimatkalla apteekin kautta, mutta toisaalta mitä se hyödyttää. Lompakko on vaan 15 euroa kevyempi :D Sitä vaan koittaa aina varautua pahimpaan.
      Mutta mennään taas päivä kerrallaan eteenpäin. Ens viikolla on onneks pääsiäisloma, niin viikot menee varmasti nopeasti :P

      Poista
  8. Minusta testissä on ihan hyvät viivat joten älä turhia huolehdi :) Itselläni taas ongelmana varsinkin alkuraskaudessa oli ummetus, eikä ollut kyllä kivaa.. Oireesikin kuullostaa oikein lupaaville! Niin pystyn silti samaistumaan tuohon epävarmuuteen ja pelkoon, kun jokainen oire ja oireettomuus oli varmasti huono merkki. Tsemppiä ja yritä olla huolehtimatta <3

    p.s. ihana lattia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ihan yllättynyt, että mun vatsa toimii nyt näinkin hyvin :) Sun raskaus on kyllä yks suuri toivon tuoja mulle ♥ Ehkä mekin vielä onnistutaan! Kiitos ja yritän parhaani :) ♥ Ja jee huomasit lattian :D Pitää ottaa vielä parempia kuva, kunhan ollaan saatu kämppä kokonaan järjestykseen.

      Poista
  9. Mulla ei myöskään tullut kontrolliviivaa tummemmaksi, vaikka verestä otettu hcg oli samana päivänä yli 500. Eli tuosta ei kannata turhaan huolestua. Oletko harkinnut, että kävisit ottamassa verikokeen? Toki se on ylimääräistä rahanmenoa, mutta voisi tuoda mielenrauhaa. Niin ja paljon onnea plussasta! Olen lukenut blogiasi useita kuukausia ja olen niin liikuttunut tästä uusimmasta käänteestä! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin noi onkin noita raskauskeijulta tilattuja halppispuikkotestejä, niin voihan se olla niinkin, ettei se viiva vaan tuon tummemmaks muutu. Pääasia kuitenkin, että on kaks viivaa :D kiitos <3

      Poista
    2. Jos ovat yhtään samaa luokkaa kuin raskauskeijun liuskatestit, nin tummenevat TODELLA hitaasti! Muistan miten pregcheck oli jo kontrolliviivan vahvuinen, kun em. liuskatesti näytti paljon haaleampaa viivaa.
      Kannattaa kokeilla :D

      Poista
    3. Kyl noihin puikkoihin tulee nopeammin selkeä viiva, kuin niihin liuskoihin, mutta joo voi olla, että ihan yhtä halppiksia on nuokin ja se viiva ei vaan tuosta tummu :D

      Poista
  10. Itse olen tehnyt testin aina aamupissasta, joten ei ole kokemusta miltä näyttää päivällä lyhyellä pidättämisellä. Apteekin omalla olen kaksi ensimmäistä raskautta testannut ja 14 päivää alkionsiirrosta on tullut kontrolliviivaa tummempi viiva. Muita testejä en ole tehnyt sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, no ehkä ne on noi mun testit jotka vaikuttaa asiaan :) voisin vielä kerran aamupisusta testata ja sit en enää testaa mitään :D

      Poista
  11. Lupaa mulle et lopeta ton testailun nyt heti? :D

    Itse pelkäsin keskenmenoa kuin hullu ja tein kahden viikon ajan joka päivä useamman testin. Testit tummeni jatkuvasti ja sain siihen hemmetin viikkonäyttötestiinkin +3 mut oli kokoajan olo että kesken menee ja niinpä kaksi viikkoa plussauksesta kävin alkuraskauden ultrassa jossa todettiin keskenmeno ja vuotokin alkoi pian. Joten testit vaan tummeni vaikka keskenmeno tuli.

    Mut sitten onnistuneessa raskaudessa tein sen yhden plussatestin koska mietin et ei se hullu testaus mitenkään antanut osviittaa keskenmenosta.
    Ja onnistuneessa raskaudessa mulla oli koko eka kolmannes 24/7 olo et keskenmeno tullut ettei se tunnekaan aina mene oikeeseen.

    Eli sanoisin et mitään muuta ei nyt voi tehdä kuin yrittää tehdä ku relata ja odottaa.

    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei mä lupaan :D kotoaakin loppui jo testit, niin en varmasti osta enää uusia :D säästän ne rahat sitten siihen varhaisultraan :) ihana kuulla onnistuneesta raskaudestasi km:n jälkeen <3

      Poista
  12. Elä nuita viivoja ja viivojen vahvuuksia mieti, varsinkaa tuota. Sehän on tosi vahva plussa.
    Mä ite eka tein 2ssa raskaudessa liuskalla eka, ja digillä aina vaan viikon päästä varmistin et viikkonumero vaihtu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei kai nuihin viivoihin kannata takertua liiaksi. Digi houkuttais kyllä, mutta jospa malttaisin siihen ekaan ultraan ennemmin kuin tuhlaan testeihin :D

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)