18. maaliskuuta 2016

Tilannekatsaus

Viikko sitten ehdin jo huokasta helpotuksesta, että keskenmeno olisi ollut jo ohi. Vuotoa ei enää ollut ja olo oli täysin normaali. Tiistaina iltapäivällä vuoto kuitenkin taas palasi kuin salama kirkkaalta taivaalta ja sen jälkeen sitä verta onkin sitten tullut kuin saavista kaatamalla.

Keskiviikko ja torstai oli ihan hirveetä vuotoa koko päivän. Sidettä sai olla koko ajan vaihtamassa. Veri oli kirkkaan punaista eikä näyttänyt merkkejäkään hyytymisestä. Jotain ihmeellistä limaakin vaikutti olevan seassa. Kai tämä nyt sitten on seurausta siitä, kun sitä kunnon vuotoa ei viime viikolla tullut kuin silloin ensimmäisenä keskenmenopäivänä ja sen jälkeiset päivät oli pelkkää tiputtelua.

Kipuja ei ole, eikä kuumettakaan. Oikeastaan ruumiinlämpö on laskenut taas himpun verran alemmas ja toivottavasti on myös merkki siitä, että raskaushormoni alkaa olla pikku hiljaa kokonaan poistunut kehostani. Tilasin ison kasan raskaustestejä Raskauskeijusta ja ne tuli päivässä perille. Huomenna ajattelin tehdä yhden testin aamulla. Onko muuten väliä mihin aikaan vuorokaudesta tekee raskaustestin keskenmenon jälkeen? Toivottavasti testi näyttäisi puhdasta negaa. Sehän onkin jo tuttu näky minulle.

Tässä vaiheessa tunteet on taas kääntynyt pettymyksen puolelle. Eveliina on alkanut innostumaan vauvantarvikkeista ja esittelee ostoksiaan minulle intopiukeena. Samalla mieleeni alkaa hiipua ajatus, ettemme varmaan koskaan saa omia lapsia. Tiedän, että toivoa on, mutta silti nyt on sellainen tunne, että epäonni seuraa minua läpi koko elämäni. Pitäisi siis sitäkin enemmän nauttia niistä elämän pienistäsuurista iloista, mutta en voi sille mitään, että haaveilen siitä lottovoitosta, joka tässä tapauksessa olisi meidän oma pikkuinen. Se olisi todellinen lottovoitto! Voittoprosentti on minimaalinen, mutta siitä seuraava onnellisuus on rahaakin arvokkaampaa.

Noh menipäs masentavaksi.

Tänään puserretaan vielä yksi työpäivä ja sitten pääsen vihdoin ja viimein nauttimaan ihanasta lomasta! Odotan jo innolla sitä kun sanomme toisillemme tahdon ja sitä kun kaikki läheisimmät ovat kokoontuneet meille meidän tärkeän päivän kunniaksi ♥ Silloin lupaan olla onnellinen!

Aurinkoista viikoloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Valitettavan yleistä keskenmenoille on juuri tuo pitkään jatkuva tai välillä poissaoleva vuoto joka palaa. Jos kohtu on kunnolla tyhjentynyt, vuodon pitäisi loppua kuitenkin parissa viikossa. Kannattaa seurata tilannetta - joskus palaavan/jatkuvan vuodon syynä voi olla se, että kohtuun on jäänyt ihan pienikin hippu raskausmateriaalia, joka ylläpitää vuotoa. Lääkäriin siis vain, jos ei vuodot viikossa lopu! Raskaustestikin kertoo paljon eli jos näyttää positiivista parin viikon päästä keskenmenosta, on mahdollista että kohdussa on vielä tavaraa. Testin ajankohdalla ei ole väliä, itse taisin tehdä kyllä aina aamupissistä...

    Ja mitä tulee tuohon negatiiviseen mielialaan niin se on täysin normaalia ja jopa suotavaa. Keskenmeno on kova kolaus ja erityisesti jos ympärillä on onnellisia odottavia, niin saa olla katkera ja kateellinen! Parempi ne tunteet on käydä läpi nyt kunnolla, eteen ne tulevat ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa.

    Tsemppiä teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Alana. Hyvä tietää, että on normaalia välillä taukoava vuoto. Tällä hetkellä se vaikuttais olevan taas vähenemään päin, joten eiköhän tämä mene jo parempaan suuntaan :)

      Poista
  2. Joo ehdottomasti komppaan Alanaa!

    Vuotelu keskenmenon jälkeen on todella normaalia useammankin viikon ajan. Mutta jossain vaiheessa jos tuntuu että vuoto ei lopu niin sitten tietysti lääkärille. Ja kyllä sitä keskenmenoa kannattaa "seurailla" raskaustesteillä aina jossain vaiheessa kuitenkin vaikka kuinka pahalta tuntuisi tuhlata raskaustestejä tarkistaakseen, että kaikki raskausmateriaali on tullut pois.

    Ja siinäkin komppaan Alanaa, että ne negatiiviset tunteet, harmitus ja katkeruus ovat erittäin normaaleja tunteita keskenmenon jälkeen. Mulle psykiatri sanoi, että erityisesti jos lasta on jo odotettu pidemmän aikaa niin sitä kauheammalta se keskenmeno yleensä tuntuu.

    Itselläni takana yksi keskenmeno, joka tuli niin yllättäen että emme edes yrittäneet tulla raskaaksi ja menkat olivat jo pari viikkoa myöhässä kunnes tajusin tehdä testin ja siitä sitten seuraavana päivänä jo keskenmenovuoto alkoi. Moni voisi kuvitella ettei tuossa tilanteessa kauheasti osannut edes surra, koska enhän edes ollut yrittänyt tulla raskaaksi mutta koville tuokin otti. Heti sen jälkeen aloimmekin yrittää oikeasti raskautta.

    Jotenkin tästä blogista olen saanut sen kuvitelman, että et haluaisi millään näyttää että lapsettomuus ja keskenmeno satuttivat sinua ja keskityt vain positiivisesti tulevaan. Totta kai on hyvä keskittyä positiivisiin asioihin ja suunnata katse tulevaan, mutta on myös käytävä läpi ne hankalemmatkin tunteet ja pettymykset. Sen voin taata, että ne tulevat jossain vaiheessa esiin kahta kauheampana jos nyt vain sivuutat ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Tein raskaustestin ja se näytti negatiivista. Tällä hetkellä ajatukset ovat muissa asioissa, niin en ole ehtinyt edes ajatella koko keskenmenoa. Ehkä ne tunteet tulevat sitten myöhemmin, mutta en niitä mitenkään tarkoituksellisesti yritä sivuuttaa :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)