21. maaliskuuta 2016

Pikamoikat

Tulin kirjoittelemaan pikakuulumiset, kun tekemistä olis ihan liikaakiin tällä hetkellä, vaikka olenkin tämän viikon lomalla. Elikkäs aloitetaan nyt vaikka siitä, että tein eilen, viimein kun muistin, sen raskaustestin ja se näytti selkeästi negatiivista tulosta. Vuotokin alkoi jo perjantai-iltana hiipumaan ja lauantain jälkeen sitä ei ole tullut enää yhtään. Nyt on ihan sellanen fiilis, että kohta vois vaikka alkaa bongailemaan tulevaa ovulaatiota, mutta katsotaan nyt ehdinkö ja muistanko testailla joka päivä.

Hommaa tosiaan riittäis. Meidät vihitään ylihuomenna ja perjantaina sitten juhlitaan täällä meillä kakkukahvien merkeissä. Vielä olis paljon askarreltavaa ja ennen kaikkea leivottavaa.

Perjantaina mun ihanat ystäväni pääsivät yllättämään ja olivat järjestäneet minulle polttarit! Minua tultiin hakemaan kesken työpäivän ja olin ihan sekaisin, että mitä ihmettä tapahtuu. Onneksi olin jo ehtinyt pikkusen valmistautua alkavaan lomaani, joten työtehtävät eivät jääneet ihan totaalisesti kesken. Työkaverit vaan naureskelivat, kun minulle annettiin 15 minuuttia aikaa valmistautua lähtöön.

Pakko sanoa, että parhaat polttarit ikinä! :D Ystäväni tuntevat minut ihan liian hyvin ja minulla oli ihan törkeän hauskaa koko päivän. Ihania tyyppejä kaikki! Lauantai menikin sitten koomaillessa, mutta jaksoin mä sentään lähteä sovittamaan tulevaa vihkisormustani ja se on I-H-A-N-A! Vaikka se siis olikin vielä ihan vaiheessa, mutta siitä tulee just sellainen kuin halusin. Ihanaa!

Me tosiaan odotetaan miehen kanssa jo innolla, että pääsemme sanomaan toisillemme "tahdon". Miestä ei kuulemma jännitä meidän vihkiminen yhtään. Koitin udella, että eikö edes ihan pikkuisen jännitä, mutta mies vastasi siihen, että "ei jännitä yhtään, koska me ollaan niin hyviä yhdessä" :D Ihana rakas mieheni ♥ Eniten miestä kuulemma jännitää meidän tuleva hääyömme kylpylässä. Totta puhuen muakin jännittää se pikkusen enemmän, koska me ei olla kumpikaan koskaan oltu kylpylässä! Iih jännää!


Mutta joo, tällaista täällä siis tällä hetkellä. Tämä viikko menee varmasti häähumussa ja en ehkä ehdi kauheasti blogien puolelle kääntyä, mutta älkää huoliko, kaikki on nyt ihan hyvin :)

6 kommenttia:

  1. Oi jännää! Onnea hääpäiväänne <3
    -yksi pieni haave

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta häähumulta. Iloa tuleviin päiviin ja onnea hääpäiväänne jo etukäteen! Se on hieno päivä, nauttikaa siitä ja toisistanne :)

    VastaaPoista
  3. Minkälainen diagnoosi teillä on?
    Kiinnostaa siksi ku itse olemme yrittäneet lasta vuoden verran ja hakeutuneet lapsettomuustutkimuksiin ja kummaltakin otettu perusnäytteet ja kaikki on ok. Niin rupee tuntuu et missäs sitten vika voi olla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole mitään virallista diagnoosia, mutta uskoisin että meillä hidasteena on minun pco-tyyppiset munasarjat ja jonkinasteinen ovulaatiohäiriö. Ei kuitenkaan pitäisi olla mitään estettä lapsen saamiseen :) Se vaan vie vähän kauemmin kuin toisilla.

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)