Mä oon alkanu pikku hiljaa taipumaan siihen ajatusmaailmaan, ettei meille koskaan sitä lasta tule. Toki ihmeitä tapahtuu ja eihän me olla vielä kaikkia oljenkorsia käytettykkään, mutta alan jo hyväksymään sen tosiasian, että minusta ei ole takoitus tulla äitiä.
Eilen kävelimme pitkin kauppakeskus Jumbon katuja ja valehtelematta varmaan joka toinen vastaantulija oli joko raskaana tai pienen lapsen äiti. Alkoi ärsyttää, että eikö täällä voi oikeasti olla yhtään "normaalia" ihmistä!! Ei mennyt kuin hetki, niin vastaan käveli yllättäen viimeisillään raskaana oleva ystäväni Eveliina. Siis mitä vit**a! En kokenut kuuluvani joukkoon. Siis miettikää! Tuli ihan sellainen olo, että minun ei ole tarkoitus olla täällä...kauppakeskuksessa! Eikö täällä voi enää edes "normaali" ihminen shoppailla rauhassa? Okei tiedetään, tiedetään...ylireagoin taas.
Olen alkanut jännittämään tulevaa juhannusta ja seuraavana viikonloppuna olevia mieheni puolen sukujuhlia. Pelottaa, että appivanhemmilta alkaa tulla vaan enemmän ja enemmän vihjailua vauvantekohommista ja menen aivan paniikkiin, kun mietin mitä niihin vastata. Olen ja kehittänyt päässäni pienen keskustelun siitä, kuinka paljastan kaikille meidän kärsivän lapsettomuudesta. Tai tavallaanhan me ei taas kärsitä lapsettomuudesta, koska keskenmenosta on vasta muutaman kuukausi, mutta kuitenkin. Mitä jos pahan paikan tullen meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kertoa, vaikka emme ole siihen valmiita. Mitä jos purskahdan itkuun kesken kaiken. Äsh ärsyttää!
Tiedän, että moni on sitä mieltä että kertominen helpottaa, mutta minua ajatus vain ahdistaa. Jos itse koen olevani epäonnistuja, niin miksei muutkin ajattelisi samoin minusta. En halua kokea arvostelevia tai sääliviä katseita, mutta en myöskään lapsista puhumisen välttelemistä. Mulle on ihan okei, jos muut puhuu lapsistaan ja mitä ne ovat tehneet(eli kaikkea sitä mitä en koskaan näe itse omien lapsieni tekevän) ja jos yhtäkkiä alkaisikin ahdistaa, niin ainahan voin poistua keskustelusta. Antakaa minun päättää mikä on minulle hyväksi ja mikä ei.
Tänään kp öö ....*tarkistaa kalenterista* 28 ja dpo 5. Hormonit näköjään jyllää, kun ärsyttää :D Anteeksi avautuminen. Kyllä tää vielä iloksi muuttuu. Huomenna ajetaan mökille!! Jippii!
Mä en pystynyt avautumaan lapsettomuudesta. Jotenkin sitä ajan myötä vielä katkeroitui enemmän ja alkoi suorastaan "vihata" äitejä ja lapsia. Vihaani en pitänyt salassa ja sen takia kukaan ei sen jälkeen kysellytkään mitään lapsisuunnitelmista, kun eivät todellakaan pitäneet mua äiti-tyyppinä. 8 vuoden lapsettomuuden jälkeen tulikin sitten lapsi, mikä oli tietysti kaikille muille yllätys. Sen jälkeen oli sitten helpompi kertoakin vaikeuksistaan ja siitä, että näennäinen äiti/lapsiviha oli vain itsesuojelua. Nyt on sitten toinenkin lapsi tulossa. Keskenmenosi tuntuukin sen takia erityisen pahalta, kun plussattiin samaan aikaan. Mutta kaikki on siis mahdollista!♡ Aika mustissa vesissä sitä on itsekin uinut...
VastaaPoistaMä voisin niin kuvitella meillä menevän noin :) Haluaisin kertoa asioista vasta sitten, kun kaikki oikeasti onkin hyvin ja voi ns. todeta olleensa väärässä. Voi että, ihana kuitenkin kuulla, että teillä kaikki päättyi onnellisesti <3 Olen onnellinen puolestasi :)
PoistaMä en koskaan ajattele, että voi sääli ja voi mikä epäonnistuja kun joku kertoo minulle lapsettomuuden huolista. Ajattelen, että on todella rohkeaa paljastaa niinkin haavoittuvainen puoli itsestään. Monet ystävistäni ovat aloittaneet omat kertomuksensa sillä, että ensiksikään en sitten halua sääliä. Ja musta on ihan ok sanoa noin. Itse kun kerroin keskenmenosta niin yllätyin kuinka moni minunkin läheisistä oli kokenut saman ja oli jotenkin niin vapauttavaa keskustella heidän kanssa ja se kyllä myös loi toivoa ainakin mulle että kyllä keskenmenon jälkeenkin voi raskautua kun niin moni lapsellisista ystävistäni oli kokenut keskenmenon. Eipä näistä asioista tule helposti juteltua läheisempienkään ystävien kanssa. Itse en huomannut että kenenkään suhtautuminen minuun ja mieheeni olisi muuttunut sen jälkeen kun avauduimme keskenmenostamme. Seuraava raskaus sitten stressasi hirveesti ja koin että se että läheiset tiesivät historiastamme helpotti alkuraskautta. Ei tarvinut selitellä kenellekään että miksi jännittää ja hermostuttaa tavallista enemmän ja miksi en uskalla iloita raskaudesta vielä alussa.
VastaaPoistaTsemppiä kaikkeen ja mä pidän kuitenkin teille kaikki sormet ja varpaat ristissä että plussa yllättäisi teidät pian :)
Voi kiitos ja kiitos kommentistasi <3 Mulla on vaan jotenkin sellaiset epävarmat ennakkoluulot siitä mitä ihmiset ajattelee vaikka eihän nyt kukaan oikeasti meitä pidä epäonnistujina(kai). Kaikki uusi ja kokematon on aina vähän pelottavaa :) Mua kans pelottaa se, et jos joskus taas raskauden ja ehditään siitä jollekkin kertoa, niin vaikka itse vielä jossittelisin ("jos kaikki menee hyvin"), niin joku tietysti tokaisee takaisin, että "ihan varmatsi kaikki menee hyvin" ja se taas ei lohduta yhtään, koska mistä sitä kukaan tietää. Nojoo ihan turhiahan nämä mun pelot on, mutta aina välillä iskee vaan tällaisia fiiliksiä. Ehkä huomenna ollaan taas ihan toista mieltä :D Hormonit....
PoistaMä kertoisin ja mehän kerrottiin. Ja se helpotti oloa <3
VastaaPoistaVoithan vastata että valitettavasti se ei aina ole itsestä ja halusta kiinni. Hengessä mukana. <3
Joo, mä olen jo kehitellyt päässäni kunnon luennon aiheesta "yksi viidestä" :D Katotaan miten käy. Toivottavasti säästytään uteluilta kokonaan. Onneksi täältä löytyy aina vertaistukea <3
PoistaMinä kerroin omille vanhemmille lopulta tekstiviestillä, ettei me välttämättä saada lapsia, kun uteluita tuli aina välillä ja niitä joutui pelkäämään. :/ Tsemppiä juhannukseen!
VastaaPoistaKiitos Maria! Toivottavasti tämä on vaan jotain harhaista pelkoani ja koko uteluita ei edes tulekkaan :) Katotaan miten käy. Joka tapauksessa Juhannusta odotan niin ilolla kuin kauhullakin :D
PoistaItse olen jo äiti, mutta halusin vaan sanoa, että ennen kuin vuonna 2014 syksyllä sain käärön syliin, olimme tekemällä tehneet häntä yli kolme vuotta, melkein neljä. Pariin vuoteen ei tapahtunut mitään, nada. Vuonna 2013 tuli sitten ensin keskenmeno ja sen jälkeen heti perään kohdunulkopuolinen. Parin kierron päästä siitä tulin taas raskaaksi, joka sitten päättyi hyvin. Mutta halusin siis vaan sanoa, että toivoa vielä on, sinunkin kohdalla!
VastaaPoistaVoi niin haluaisin myös uskoa :) Näitä epätoivon puuskia vaan tulee vähän väliä ihan puskista :D Kiitos kommentistasi Rosuliina.
PoistaPitää tehdä kertomisen suhteen vain niin, mikä tuntuu itsestä parhaalta! Ei kukaan voi neuvoa, että näin on tehtävä. Itse olen kylläkin kokenut kertomisen helpottavana, eipä tarvitse ihmetellä. Ja sitä paitsi suurin osa oli varmasti arvannutkin asian laidan.
VastaaPoistaKertominen on tapahtunut juurikin teksti/Whatsappviesteillä, vastapuolella on aikaa sulatella asiaa ennenkuin nähdään kasvotusten, se on ollut itselleni toimiva tapa. Neljälle kaverille olen kertonut naamatusten, kun asia on tullut suoraan puheeksi, sekin on ollut ok. Jotenkin tekstiviestityyli oli kyllä itselle helpompi :)
Toivon mukaan tulet pian uudelleen raskaaksi ja asiaa ei tarvitse niin paljon miettiä! Tosin en tiedä olisiko hullumpi idea kertoa siinäkin tapauksessa lähimmille ihmisille kokemistaan rankoista asioista, voi muuten pompsahtaa tunteita pintaan esim. lapsen jo synnyttyä. Jos siis pitää liikaa salaisuuksia sisällään, joillekin on käynyt näinkin. Mutta tämäkin riippuu varmasti ihmisestä ja ihmissuhteiden laadusta!
Menee kyllä aalloissa tuo tunne, että toivoa on ja sitten toisinaan on aivan varma, ettei tule äidiksi koskaan millään tavalla. Itsellä tällä hetkellä taas hyvä vaihe menossa, mutta katsotaan miten huomenna ;) Tsemppiä!
Jospa se kertominen sitten joskus tapahtuu ihan luonnollisesti omalla painollaan, kun kyseinen aihe otetaan puheeksi :) Pitää vaan koittaa olla ottamatta etukäteen turhia paineita, mutta näitä fiiliksiä aina tulee millon mistäkin :D Tosiaan ihan aalloissa menee nämäkin tuntemukset. Mä uskon, että jos meille vielä joskus ihme tapahtuu ja kaikki mene lopulta hyvin, niin sitten jäkikäteen on jo helpompi käydä asioita läpi läheisten ja ystävien kesken. Mennään taas päivä kerrallaan :)
Poista