Kuulostaapa valittavan tutulta... Ja kiva lukea miehen näkökulmasta! Aina ei ajattele miltä miehestä tuntuu, he kun eivät aina avaudu niin paljon. Mutta minulla kyllä inseminaatio sattuu, ei yhtä paljon kuin IVF, mutta silti ;)
Oletko sinä huomannut pientä kateutta muitakin lapsettomia kohtaan? Alussa kyseessä oli vain nämä "meillä kesti jopa 3kk tulla raskaaksi", mutta minulla nyt myös muut lapsettomat aiheuttavat kateellisuutta, mikä ei ole mukavaa :( Kun lukee tuollaisista onnistumisista sitä tavallaan on iloinen heidän puolestaan, mutta samalla tulee ikävä fiilis että noikin onnistui, jopa vain inseminaatioilla, miksei me... Ja jos lukee epäonnistumisista taas tulee myös ikävä fiilis että voihan hitto noikaan eivät onnistuneet. :D Ja kun muut saavat vaikkapa monta hedelmöittynyttä munasolua IVF:ssä, eli monta mahdollisuutta raskautua, ja itse saa vain yhden...
Näin ei saisi ajatella, pitäisi olla onnellinen muiden onnistumisista ja että joku pääsee "helpolla" (tai helpolla minuun verrattuna), mutta huomaan vertaavani aina itseeni ja tulee surullinen olo. Meillä tosiaan ensin omaa yrittämistä rauhassa, sitten omaa yrittämistä kaikkine stressineen, ovulaatiotesteineen yms, sitten inseminaatiot jotka aina osui jouluun ja viikonloppuun jne ja peruttiin, sitten IVF joka sekään ei ole toiminut. En ymmärrä. Mitään vikaa ei ole löydetty, mitään ei voi hoitaa. Olen niin väsynyt.... Miten jaksaa uskoa omaan onnistumisen ja iloita muiden onnistumisista?? Miten sinä onnistut?
Hirveästi tsemppiä teille, ihanaa tosiaan että jaksat olla noin positiivinen! Ja kiva kun postaat usein, katson päivittäin oletko jotain uusia ajatuksia laittanut :)
Voi ihana ♥ kiitos paljon kommentistasi. Lapsettomuus aiheuttaa kyllä paljon ristiriitaisia tunteita ja ne voi vaihdellakkin tosi usein :D Niin tuttua. Toki toisten onnistumiset aiheuttaa kateutta, mutta myös toivoa. Ne negatiiviset tuntemukset tulee varmaan enemmänkin siitä, että tuntee taas jälleen kerran jäävän yksin, kun toiset pääsee elämässä eteenpäin. Vähän niinkuin jotain maratonia juoksis ja kaikki vaan juoksee susta ohi. Mutta toki olen myös aidosti onnellinen sellaisten puolesta joitten taivalta olen seurannut pitkään ja olen useasti kokenut myötätuntoa heitä kohtaan. Välillä saattaa tulla jopa sellaisia tunteita, että onnistukaa nyt te edes, kun minusta ei siihen ole :D Tunteet siis heittelevät ihan laidasta laitaan. En osaa sanoa miten minä onnistuisin tavoitteessani, mutta suosittelen kyllä pitämään ihan reippaasti taukoa myös yrittämisestä. Tehdä vaikka joku älykiva suunnitelma tulevaisuuteen ja hössöttää välillä ihan jostain muusta kuin näistä lapsettomuusasioista. Nyt kesällä on hyvä aika tauolle :) Ihana kuulla, että joku vielä jaksaa seurata höpöttelyjäni :D
Kiitos, kiva kun vastasit! :) Olen kyllä siitä samaa mieltä että iloitsen ja kannustan muita pitkänmatkalaisia joita olen seurannut, ihana nähdä kun joku heistä vihdoin pääsee maaliin! Tuo oli hyvin sanottu että tunnen jääneeni yksin kun muut siirtyvät odottamaan, sitä se on. Ensin voi jakaa tunteensa jonkun kanssa, sitten se raskautuukin ja itsellä yritys vain jatkuu...
Näin on käynyt monelle ystävälle, kaikki raskautuvat korkeintaan vuodessa. Ne jotka jättivät ehkäisyn meidän jälkeen ovat jo saaneet vauvansa. Tuntuuhan se hemmetin pelottavalta... Päälle kolmekymppisiä ollaan. Miksi just ME?!
Suurin pelkoni on jäädä ilman omaa lasta, pelkään että katkeroidun. Tuntuu tosi vaikealta ottaa tästä taukoa. Munasoluni vanhenevat koko ajan, ja miten olla ajattelematta asiaa jota toivoo kaikista eniten..?
Anteeksi avautuminen sun blogiin ;) Jaan niin monta ajatusta kanssasi. Sinulla on vain tuo ihailtava positiivisuus! Silti on ihana lukea myös turhautumisestasi välillä, sen tunteen tiedän ;) Ei kai auta kuin yrittää jotenkin miettiä asiaa vähemmän nyt kesällä, kun klinikkakin on kiinni eikä hoitoja voi jatkaa...
Musta on ihana lukea toisten kanssasiskojen taipaileista myös, joten saa avautua :) Yhdessä tsempataan toisiamme!
Meiän yrittäminen alkoi, kun ystäväpariskuntamme meni naimisiin ja sanoi läpällä, että "nyt tekin saatte yrittää lasta" :D Me siis haaveilimme olevamme samaan aikaan raskaana. Noh hän tulikin melkein heti raskaaksi ja pian hän jo saikin lapsensa. Sitten tuli monta muuta raskausilmoitusta ja vieläpä sellaisilta tahoilta miltä sitä ei todellakaan olisi odottanut. Ne tuntui silloin erittäin pahalta, mutta onneksi pääsin niistäkin jo yli. Pääasiassa kaikki niistäkin on jo saanut lapsensa onnellisesti syliinsä. Enää yksi jäljellä :D Mutta entäs sitten kun kavereilla alkaa jo toinen kierros! Se vasta ärsyttääkin, kun vielä on itse juoksemassa sitä samaa maratonia, josta jo edelliset juoksivat ohi.
Mutta kaikesta aina selviää :) Tiedän että tauko tuntuu hurjalta tässä vaiheessa, mutta se saattaa myös auttaa. Esim. olen kuullut niin monta kertomusta, jossa ollaan tultu raskaaksi, kun stressi niin sanotusti rauennut. Kun ns. luovuttaa. Haluaisin myös itse uskoa tuohon :D Tai ainakin pieni lataustauko tekee hyvä niin mielelle kuin kropallekkin, että jaksaa sitten taas lähteä uudella energialla kohti loppuvuoden hoitoja. Toivon hirmuisen paljon tsemppiä teille! Always keep fighting!
Kuulostaapa valittavan tutulta... Ja kiva lukea miehen näkökulmasta! Aina ei ajattele miltä miehestä tuntuu, he kun eivät aina avaudu niin paljon. Mutta minulla kyllä inseminaatio sattuu, ei yhtä paljon kuin IVF, mutta silti ;)
VastaaPoistaOletko sinä huomannut pientä kateutta muitakin lapsettomia kohtaan? Alussa kyseessä oli vain nämä "meillä kesti jopa 3kk tulla raskaaksi", mutta minulla nyt myös muut lapsettomat aiheuttavat kateellisuutta, mikä ei ole mukavaa :( Kun lukee tuollaisista onnistumisista sitä tavallaan on iloinen heidän puolestaan, mutta samalla tulee ikävä fiilis että noikin onnistui, jopa vain inseminaatioilla, miksei me... Ja jos lukee epäonnistumisista taas tulee myös ikävä fiilis että voihan hitto noikaan eivät onnistuneet. :D Ja kun muut saavat vaikkapa monta hedelmöittynyttä munasolua IVF:ssä, eli monta mahdollisuutta raskautua, ja itse saa vain yhden...
Näin ei saisi ajatella, pitäisi olla onnellinen muiden onnistumisista ja että joku pääsee "helpolla" (tai helpolla minuun verrattuna), mutta huomaan vertaavani aina itseeni ja tulee surullinen olo. Meillä tosiaan ensin omaa yrittämistä rauhassa, sitten omaa yrittämistä kaikkine stressineen, ovulaatiotesteineen yms, sitten inseminaatiot jotka aina osui jouluun ja viikonloppuun jne ja peruttiin, sitten IVF joka sekään ei ole toiminut. En ymmärrä. Mitään vikaa ei ole löydetty, mitään ei voi hoitaa. Olen niin väsynyt.... Miten jaksaa uskoa omaan onnistumisen ja iloita muiden onnistumisista?? Miten sinä onnistut?
Hirveästi tsemppiä teille, ihanaa tosiaan että jaksat olla noin positiivinen! Ja kiva kun postaat usein, katson päivittäin oletko jotain uusia ajatuksia laittanut :)
Voi ihana ♥ kiitos paljon kommentistasi. Lapsettomuus aiheuttaa kyllä paljon ristiriitaisia tunteita ja ne voi vaihdellakkin tosi usein :D Niin tuttua. Toki toisten onnistumiset aiheuttaa kateutta, mutta myös toivoa. Ne negatiiviset tuntemukset tulee varmaan enemmänkin siitä, että tuntee taas jälleen kerran jäävän yksin, kun toiset pääsee elämässä eteenpäin. Vähän niinkuin jotain maratonia juoksis ja kaikki vaan juoksee susta ohi. Mutta toki olen myös aidosti onnellinen sellaisten puolesta joitten taivalta olen seurannut pitkään ja olen useasti kokenut myötätuntoa heitä kohtaan. Välillä saattaa tulla jopa sellaisia tunteita, että onnistukaa nyt te edes, kun minusta ei siihen ole :D Tunteet siis heittelevät ihan laidasta laitaan. En osaa sanoa miten minä onnistuisin tavoitteessani, mutta suosittelen kyllä pitämään ihan reippaasti taukoa myös yrittämisestä. Tehdä vaikka joku älykiva suunnitelma tulevaisuuteen ja hössöttää välillä ihan jostain muusta kuin näistä lapsettomuusasioista. Nyt kesällä on hyvä aika tauolle :) Ihana kuulla, että joku vielä jaksaa seurata höpöttelyjäni :D
PoistaPakko tulla tähän väliin vaan toteamaan, että sulla on pakko olla aivan superhyvä sydän. Toikin kirjoituksesi todistaa sen, Alina. :-)
PoistaKiitos, kiva kun vastasit! :) Olen kyllä siitä samaa mieltä että iloitsen ja kannustan muita pitkänmatkalaisia joita olen seurannut, ihana nähdä kun joku heistä vihdoin pääsee maaliin! Tuo oli hyvin sanottu että tunnen jääneeni yksin kun muut siirtyvät odottamaan, sitä se on. Ensin voi jakaa tunteensa jonkun kanssa, sitten se raskautuukin ja itsellä yritys vain jatkuu...
PoistaNäin on käynyt monelle ystävälle, kaikki raskautuvat korkeintaan vuodessa. Ne jotka jättivät ehkäisyn meidän jälkeen ovat jo saaneet vauvansa. Tuntuuhan se hemmetin pelottavalta... Päälle kolmekymppisiä ollaan. Miksi just ME?!
Suurin pelkoni on jäädä ilman omaa lasta, pelkään että katkeroidun. Tuntuu tosi vaikealta ottaa tästä taukoa. Munasoluni vanhenevat koko ajan, ja miten olla ajattelematta asiaa jota toivoo kaikista eniten..?
Anteeksi avautuminen sun blogiin ;) Jaan niin monta ajatusta kanssasi. Sinulla on vain tuo ihailtava positiivisuus! Silti on ihana lukea myös turhautumisestasi välillä, sen tunteen tiedän ;) Ei kai auta kuin yrittää jotenkin miettiä asiaa vähemmän nyt kesällä, kun klinikkakin on kiinni eikä hoitoja voi jatkaa...
Kiitos teille ihanat ♥
PoistaMusta on ihana lukea toisten kanssasiskojen taipaileista myös, joten saa avautua :) Yhdessä tsempataan toisiamme!
Meiän yrittäminen alkoi, kun ystäväpariskuntamme meni naimisiin ja sanoi läpällä, että "nyt tekin saatte yrittää lasta" :D Me siis haaveilimme olevamme samaan aikaan raskaana. Noh hän tulikin melkein heti raskaaksi ja pian hän jo saikin lapsensa. Sitten tuli monta muuta raskausilmoitusta ja vieläpä sellaisilta tahoilta miltä sitä ei todellakaan olisi odottanut. Ne tuntui silloin erittäin pahalta, mutta onneksi pääsin niistäkin jo yli. Pääasiassa kaikki niistäkin on jo saanut lapsensa onnellisesti syliinsä. Enää yksi jäljellä :D Mutta entäs sitten kun kavereilla alkaa jo toinen kierros! Se vasta ärsyttääkin, kun vielä on itse juoksemassa sitä samaa maratonia, josta jo edelliset juoksivat ohi.
Mutta kaikesta aina selviää :) Tiedän että tauko tuntuu hurjalta tässä vaiheessa, mutta se saattaa myös auttaa. Esim. olen kuullut niin monta kertomusta, jossa ollaan tultu raskaaksi, kun stressi niin sanotusti rauennut. Kun ns. luovuttaa. Haluaisin myös itse uskoa tuohon :D Tai ainakin pieni lataustauko tekee hyvä niin mielelle kuin kropallekkin, että jaksaa sitten taas lähteä uudella energialla kohti loppuvuoden hoitoja. Toivon hirmuisen paljon tsemppiä teille! Always keep fighting!