30. kesäkuuta 2016

Kesätauko!

Tänään kp 1 ja mieli on maassa, mutta ei huolta! Hetken se vain kestää.

Nukuin viime yönä todella huonosti. Oli kuuma ja hikoilin kuin pieni sika. Masussa alkoi ihan mielettömät krampit ja oli pakko nousta ottamaan särkylääkettä. Ahdistaa ja vituttaa. Mielessä satamiljoonaa asiaa, eikä uni meinaa tulla vaikka olen todella uupunut. Herätyskello soi klo 5.45 ja tuntuu, että en ole nukkunut ollenkaan. Raahaudun vessaan ja tekee mieli huutaa ja kirota, mutta hillitsen itseni. Muistutan itselleni, että enää kaksi työpäivää ja sitten saan rentoutua ja nukkua univelat pois. 

Nyt alkaa taukokierto. En aio ottaa stressiä mistään lapsettomuuteen liittyvästä. En siis yhtikäs mistään. En ottanut tänä aamuna edes vitamiineja, koska en kuitenkaan jaksa ottaa niitä mukaan lomamatkallemme ja huolehtia niiden ottamisesta joka aamu. Säästän siis ne seuraavaan kiertoon, kun jaksaa taas ajatella enemmän ja arkirytmi palaa kuvioihin.

Tässä kierrossa siis en aio bongailla ovisoireita, saati tikuttaa ovista. En laske kierron päiviä enkä mittaile aamulämpöjä(jotka oli muuten tänään aamulla jo pudonnut alle 36 asteen). En mieti alkoholin kulutustani, vaan nautin lasillisen Kroatilaista viiniä ja mahdollisesti parit festarisidukatkin :D

Ainoa asia kun joudun vähän taas miettimään asioita, on sillon heinäkuun lopussa kun minulla on se gynekäynti, mutta en ota siitä paineita. Kerron hänelle vähän kuulumisia edelliskierroista ja kysyn mitä hän suosittelee tulevaan. Ei mitään sen kummempaa.

Nyt siis alkaa kesätauko ja blogikin hiljenee varmasti huomattavasti. Elokuussa aion olla taas paljon energisempi ja uutta toivoa täynnä!

Oikein ihanaa ja aurinkoista kesää kaikille ja paljon voimia kanssasisarille ♥

P.S. Enää 7 päivää häämatkaan!

4 kommenttia:

  1. Älä kokonaan hiljene. Ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no enhän mä enää osaa olla täysin hiljaa :D Tuun kirjottelee pikamoikat aina kun ehdin ♥

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! :) Foolihappoa kannattaa syödä taukokuukaudenkin ajan, koska sitä pitäisi syödä vähintään 3kk ennen raskauden yrittämistä. Meillä poliklinikalla annettiin ohjeeksi, että taukokuukautena kaikesta muusta saa taukoilla, mutta foolihappoa ei saa unohtaa. :)

    Ihanaa häämatkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta :) No ehkä mä sen yhden vitamiinin muistan ottaa lomallakin ^^ Kiitos!

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)