Vauvamasuja siellä, vauvamasuja täällä

Olen viimein saanut suoritettua pakolliset purukaluston huollot tässä viime päivinä. Sitähän aina kehoitetaan käymään hammaslääkärissä ennen raskautta ja viimeistään ennen lapsen syntymää, koska erilaiset tulehdukset suussa voi olla haitaksi pienelle jne. Nyt on sit sekin hoidettu kuntoon, että ihan valmiitahan tässä jo oltais yhtä sellaista pientä vastaanottamaan.

Nojoo, mutta pitemmittä puheitta. Kävin tosiaan tiistaina ensin suuhygienistillä ja eilen sitten ihan kunnon hammaslääkärillä ja silloin tiistaina se suuhygienistin aika oli varattu tuohon ihan meiän viereisen koulun hammashoitolaan. No mitäkö ihmeellistä siinä sitten on? No se, että siinä samassa tilassa on myös meiän lähin neuvola! Se neuvola mihin ehdin jo varata ajan plussatestin tehtyäni ja jonka jouduin sitten myöhemmin myös perumaan. Hammashoitolan puolelle päästäkseni, minun piti kävellä läpi sen neuvolan odotustilan, jossa oli jo heti aamusta paljon tuoreita äitejä ja sitten niitä vauvamasuja... että semmosta.

Myöhemmin päivällä, kun tulimme mieheni kanssa kotiin kaupasta törmäsimme hissin edessä meidän yläkerran naapuripariskuntaan, joilla on myös koiria, joten törmäämme heihin usein. Noh tällä kertaa ei tullutkaan koiria vastaan, vaan tällä emännällä olikin jo oikein komia vauvamasu! Tuli ihan puskista, vaikka toki kyllähän se oli odotettavissa, kun näyttävät olevan lähes saman ikäisiäkin kuin me. Tähän asti ne naapurit on olleet se "toinen koiraperhe" mitä meidän rapussa asustaa, mutta nyt siitä tuleekin vauvaperhe. Jahas. Päästyämme kotiin mies tokaisi, että "ootko sä nähnyt niitä koiria vähään aikaa?". Tajusin, että enhän mä ole nähnyt tai kuullut niitä vähään aikaa ollenkaan, vaikka yleensä ne kyllä vähintäänkin kuulee rapussa vähän väliä, mutta nyt ei mitään. Mies siihen sitten heitti vitsillä, että "eihän nyt yhen pienen ihmisen takia voi luopua omista koiristaan" ikäänkuin vähätellen oman lapsen asemaa perheessä. Tiedän, miehelläni on outo huumorintaju, mutta saa minut aina kuitenkin nauramaan :D

Olenkin viime aikoina huomannut pientä luovuttamisen makua myös mieheni olemuksessa. Aina kaikenlaisten raskaanaolevien naisten näkeminen tai pienten lasten näkeminen aiheuttaa hänessä jonkinlaisen suojatumismekanismin ja hän alkaa suoltaa enemmän tai vähemmän tyhmiä vitsejä suojellakseen itseään. Meidän lapsettomuus painaa myös hänen mieltään, mutta jotenkinhan tästäkin on selvittävä. Vaikka sitten huonolla huumorilla. Joku voisi pitää meitä ihan tunteettomina sekopäinä, mutta me kyllä tiedämme miten asian laita oikeasti on.

Me kaipaisimme jo niin paljon sitä omaa pientä, mutta aina ei voi voittaa.

Ei edes joka kerta.