Aina kun menkat ovat alkaneet lähestyä, niin olen kaivellut blogistani esiin postauksia siitä yhdestä kierrosta, jossa ihme tapahtui. Eli siis TÄSTÄ kierrosta.
Vertailen oireitani tuohon tärppi kiertoon ja petyn samantien kun huomaan, ettei oireet täsmää yhtään. Nykyään olen siis aivan sata varma jo heti oviksen jälkeen, että ei taaskaan tärpännyt ja turhaa edes piinailla. Ärsyttää. Vaikka olihan se nyt hienoa kokea ne raskauden ensioireet edes kerran elämässään, mutta nyt ne on vielä niin tuoreesti mielessä, että tiedän heti, ettei ole tosi kyseessä.
Noissa vanhoissa postauksissani on vielä selkeästi enemmän toivoa, mutta nykyään se on alkanut muuttua epätoivoksi. Epätietoisuus todellisista raskausoireista olikin siis vain hyvä asia. Hassua. Melkein toivoisin olevani täysin noviisi, mutta ne pari viikkoa muutti koko elämäni.
Tässä kierrossa ei ole ollut mitään erikoisia oireita. Ei hormoninäppyjä leuassa, ei huonoa oloa, ei enää edes kipeitä rintoja. Vain menkkoja enteilevää turvotusta, mutta toisaalta, tuli mökillä syötyä ihan laittoman paljon pullaa ja rieskaa, että turvotus selittyy varmasti silläkin. Aamulämpöjä en ole ehtinyt mittailemaan viikonloppuna, mutta unirytmin heitellessä, ne mittaukset tuskin kovin luotettavia olisivatkaan. Iltalämpö oli eilen vielä reilu 37 astetta, mutta eiköhän sekin kohta lähde laskusuuntaan päin.
Seuraavassa kierrossa en haluaisi ajatella lapsettomuutta, enkä mitään siihen liittyvää ollenkaan, mutta tunnen itseni ja mieleni todennäköisesti muuttuu heti kun alan tunnustelemaan mahdollisia ovisoireita. Ovis ei taidakkaan osua häämatkallemme, ellei se satu olemaan superlyhyt kierto ja ovis tulisikin oikeaoppisesti jo kp 14. En oikein jaksa uskoa siihen todennäköisyyteen. Yritän kuitenkin pitää yhden kierron verran taukoa kaikesta mittailuista (voi ei, mun kalenterisovellukseen tulee ihan hirveä gäppi) ja lähteä sitten ihan uudella energialla elokuun kiertoon :)
Elokuussa ajattelin varata ajan luottogynelleni ja tiedustella vähän mahdollisuuksiani Clomifeneihin ja jos hyvin käy, niin päästään testailemaan niitä sitten heti seuraavaan kiertoon. Vähän kyllä pelottaa noin vahvat hormonilääkkeet, mutta jospa se olisikin sitten se ratkaisu meidän ongelmiin.
Ohoh tulipahan sepustus :D
Palaillaan taas ja hyvää kesää kaikille!
En haluaisi antaa mitään lässynlää turhaa toivoa mutta haluan kertoa että itse sain eka keskenmenon rv 6+ jotain ja siinä kierrossa oli kaikenlaisia oireita. Kun tulin uudelleen raskaaksi niin siinä kierrossa ainoa oire oli menkkojen puuttuminen. No kyl sit myöhemmin tuli oireita joskus rv 7 alkoi ja sitä kesti vaihtelevasti ekan kolmanneksen loppuun. Joten ei ne oireet todellakaan ole samat samalla ihmisellä joka raskaudessa :)
VastaaPoistaKiva kuulla :) Tuota itseasiassa olenkin miettinyt, että voiko raskaudet poiketa samalla henkilöllä niin paljon toisistaan. Näköjään voi :D Kiitos paljon kommentistasti! Se toi taas hitusen lisää toivoa :)
PoistaMut jos sulla tulee luomusti ovis, niin eihän clomeista oo sit ymmärtääkseni mitään hyötyä? Kun niiden tarkoitushan on saada aikaan ovulaatio.
VastaaPoistaNiin mä en tiedä vielä tarkemmin niistä clomeista, mutta mulla tulee ovis "tosi" myöhään ja mulla on todettu pco-tyyppiset munasarjat, niin niistä clomeista vois olla hyötyä saada se yksi munasolu kypsymään vähän aikaisemmin. PCO:han tarkoittaa monirakkulaisuutta eli voi olla, että sen takia mulla ei kypsy kunnolla sitä yhtä täydellistä munasolua, kun sen sijaan mun kroppa kehittelee useampaa heikkolaatuista munasolua samaan aikaan. En siis ole satavarma tästä, mutta näin olen ymmärtänyt :) Tarkoitus olis ottaa selvää asiasta.
PoistaNiin siis sullakin pco, sitten voi ollakin hyötyä clomeista, muista vaab, että silloin kaksoisraskauden riski on suurempi. �� mullakin siis pco, elokuussa aloitetaan clomit ja terot. Tosin mulla kiertokin ollut tosi epäsäännöllinen, nyt säännöllistynyt painonpudotuksen myötä. Terveisin se sama anonyymi
VastaaPoistaJoo noissa on aina se moniraskauden riski, mutta seuraamallahan se selviää :) Mullakin kierto on 29-39 päivän väliltä, niin sitä ovistakaan ei voi koskaan tietää etukäteen varmaksi. Ei siis ole niitä ns. varmoja päiviä meillä :D Hienoa kuulla, että painonpudotus on auttanut kiertojen tasaamiseen. Mulla ei oikeastaan ole mahdollisuutta painoa pudottaa, koska olen jo valmiiksi niin hoikka, joten pitäis keksiä joku muu apukeino tuohon kierto ongelmaan. Ajateltiin kokeilla vähähiilihydraattista dieettiä, jos se auttais :) Tsemppiä teille!
PoistaHei tiesitkö muuten, että pco voi aiheuttaa ovistestiin väärän positiivisen? Siksi en itse niitä käytä, kun en halua nostattaa toivoa, jos ei oikeasti olekaan ovis..
VastaaPoistaOlen kyllä lukenut, että tuo on tosiaan mahdollista. Eihän ovistestiplussa ole mikään varma tae muutenkaan oviksesta, niin en minäkään noita liian vakavasti ota :) mutta hyvähän se on seurata, jos sattuu olemaan joku tietty kaava mistä voisi ainakin jotenkin tunnistaa sen oviksen. Uskon kuitenkin testien toimivan suht luotettavasti, kun on joskus tuo ovis ihan ultrattukkin. Täytyy aina ajatella pienellä varauksella, ettei ihan hajoo pää :D
PoistaOlen kyllä lukenut, että tuo on tosiaan mahdollista. Eihän ovistestiplussa ole mikään varma tae muutenkaan oviksesta, niin en minäkään noita liian vakavasti ota :) mutta hyvähän se on seurata, jos sattuu olemaan joku tietty kaava mistä voisi ainakin jotenkin tunnistaa sen oviksen. Uskon kuitenkin testien toimivan suht luotettavasti, kun on joskus tuo ovis ihan ultrattukkin. Täytyy aina ajatella pienellä varauksella, ettei ihan hajoo pää :D
Poista