Keskiviikoista on muodostunut yksi meidän lemppari viikonpäivistä, koska silloin poksahtaa taas uusi raskausviikko oviksen mukaan laskettuna. Tänään siis 8+0.
Otsikko ei kuitenkaan tällä kertaa viittaa fyysiseen pahoinvointiin vaan ehkä enemmänkin henkiseen pahoinvointiin. Satuin nimittäin eilen löytämään iltalehden sivuilta otsikon "Aamupahoinvointi onkin hyvä asia? Voi pienentää keskenmenon riskiä". Tuli saman tien tosi epätoivoinen olo. Onko tästä oireettomuudesta nyt muka jotain haittaakin???
"Tutkijoiden mukaan aamupahoinvoinnin keskenmenoja ehkäisevälle vaikutukselle on useampia mahdollisia selityksiä. Yksi niistä on se, että pahoinvointi voi saada äidin muuttamaan ruokailutottumuksiaan sikiölle terveellisemmiksi.
Toisen selityksen mukaan pahoinvointi on merkki istukan toimintakykyisyydestä. Kun istukka on täysin muodostunut, alkaa se tuottaa kehittyvän sikiön tarvitsemia hormoneja ja äidin elimistön hormonitaso laskee. Tämä hormonaalinen vaihtelu voi johtaa aamupahoinvointiin."
Itsehän en siis edelleenkään pode minkäänlaista pahoinvointia(saisivat muuten korjata tuosta artikkelista tuon sanan "aamupahoinvointi", koska kaikki odottavat äidithän tietää, ettei se todellakaan ole pelkästään AAMUpahoinvointia) ja olo on muutenkin sen verran hyvä, että tuollaiset artikkelit saa minut vain epäilemään, että onkohan siellä sittenkään ketään enää elossa. Mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän pelottaa, että pian saadaan huonoja uutisia. Toki myös kokemuksesta tiedän, että keskenmenoon liittyy yleensä kovat kivut ja runsas vuoto, mutta entäs keskeytynyt keskenmeno? Onko siinä mitään ennakoivia oireita? Eikös sillon juuri raskaus tunnu etenevän ihan normaalisti ja kohtu jatkaa kasvua vaikka syke ei enää sykkisikään?
Okei ehkä ei pitäis takertua liikaa siihen pahoinvointiin. Kyllähän tässä hormonit tuntuu jylläävän, kun itkuherkkyys on selkeästi lisääntynyt ja vähän jotain satunnaisia hetkiä päänsärkyä? En tiedä, katotaan nyt miten tässä käy. Kun vaan pääsis edes tästä ekasta kolmanneksesta ehjin nahoin, niin voi sitten alkaa pelkäämään ihan uusia asioita :D Joo, okei anteeks, koitan piristyä.
Mulla on aika samat fiilikset ja kirosin ton artikkelin alimpaan helvettiiin! 😝 Mulla tosin on välillä ollu vellovaa pahoinvointia, mut kuitenkin aika vähän...ja nyt ei kahteen päivään ollenkaan.
VastaaPoistaVoi eih :D Miksi tämä alkuraskaus pitää olla niin piinaavaa? Elokuvissakin vaan opetetaan, että oksu lentää heti kun joku on raskaana :D
PoistaMä tiedän monia joilla ei ole ollut yhtään pahoinvointia, nyt kuule rouva rentoudut. <3
VastaaPoistaHihih ihana :D ♥ No mä yritän.
PoistaVoi ei todellakaan kannata keskittyä siihen pahoinvoinnin puutteeseen. Olin viime talven raskaana ja samaan aikaan töissäni oli 3 muutakin naista.Meillä kaikilla oli LA heinäkuussa. Minä olin ainoa meistä neljästä jolla oli pahoinvointia ja ei mullakaan niin pahaa et olisin oksentanut mut lähellä oli. Kaikki muut naiset olivat kuin ei mitään ja painoivat töitä ahkerasti ja itseä hävetti kun työtki tuntuivat ekan kolmanneksen aikana menevän ihan plörinäksi kun oli niin huono olo. No sit raskauden viimeiset 2 kk olin vuodelevossa Naikkarilla että sitten viimeistään olin se ärsyttävä raskaana oleva jolle raskaus on sairaus:D
VastaaPoistaJa kaikille meille syntyi heinäkuussa (mulle hiukan keskosena kesäkuussa) terveet ihanat tytöt oli pahaa oloa tai ei!
Kiitos kun kerroit kokemuksiasi ♥ Sitä pahoinvointia kun tunnetaan korostettavan niin paljon, että tämä raskaus tuntuu ihan epätodelliselta. Pitää nyt vaan muistaa, ettei kaikille vaan tule sitä pahoinvointia ja kaikki on silti hyvin :) Onnea teille vielä pikkuisesta!
PoistaMinulla ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia alkuraskaudesta, raskaus muuttui hankalaksi vasta noin rv 20. Siihen saakka raskauden huomasi vain mahan kasvusta. Lisäksi koko alkuraskauden verta tiputteli silloin tällöin, joten monesti pelkäsin keskenmenoa. Myös loppuraskaudesta verta vuosi ja synnytykseenkin lähdettiin kiireen kanssa veritulvan vuoksi. Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin ja nyt lapsemme on kohta jo vuoden :)
VastaaPoistaVoi eih, nuo vuodot on kyllä pelottavia. Onneksi teillä meni kuitenkin kaikki lopulta hyvin :) Koitan nyt vain muistaa, että raskaan ollaan kunnes toisin todistetaan! :D
PoistaKaikille ei vaan tule pahoinvointia, ei läheskään kaikille. Luin jostain, että jonkun teorian mukaan hoitoalkuisissa raskauksissa olisi harvemmin pahoinvointia, koska kroppa on jo tottunut hoitojen aikana hormoneihin. Olihan sinullakin Lugesteron käytössä.
VastaaPoistaLuulen että pahoinvointi tai sen puute on kyllä ihan tapauskohtaista, voihan samalla naisellakin toinen raskaus olla oireeton ja ilman pahoinvointia ja toisessa taas oksennus lentää koko ajan.
Minuakin kyllä kirpaisi tuo juttu, jotenkin tuli olo, että raskauteni on "vääränlainen" ilman pahoinvointia, vaikka oikeasti pitää tietysti olla vain tyytyväinen.
Niin joo, se on kyllä totta. Ehkä niin suurta hormonien heilahtelua ei ole tullut tuon mun tukilääkityksen takia ja olen sen takia selvinnyt pahoinvoinneilta. Toivotaan, että se johtuisi juurikin tuosta :) Kuurin loppua odotellessa :D Niin ja onnea raskaudesta!
PoistaMuuten eroaako se kuinka paljon se raskausviikko mikä oli ultran mukaan?
VastaaPoistaItse asun HUS:n alueella ja mun äitiyskorttiin kirjoitettin arvioitu LA sen varhaisultran mukaan, ei menkkojen. No ei niillä ollut kuin 2 päivää eroa.
Mulla olis menkkojen mukaan nyt jo 8+4 ja varhaisultran mukaan 7+6. Eli päivän heittoa tuohon minkä mukaan alunperin olen laskenut, mutta varhaisultrassa mittaukset ei välttämättä aina ole niin tarkkoja kun alkio on vielä niin pieni. Äitiyskorttiin merkittiin siis sen varhaisultran mukaan la, mutta saas nähdä muuttuuko se yhtään sitten nt-ultrassa :) Onnea teillekkin raskaudesta! ♥
PoistaNt ultrassa se vaihdetaan vain jos on ainakin 6 päivää heittoa sen äitiyskorttiin kirjoitetun la:n kanssa. Mulla ainakin pitäneet aika hyvin paikkaa noi varhaisultrien arviot, ei oo koskaan niitä muutettu. Mut se rasitti kun neuvolassa aina tivattiin viimeisiä menkkoja ja kun mulla menkat tulleet n. 2 kertaa vuodessa niin sen perusteella kun neukkutäti alkoi laskea raskausviikkoja niin olisin ollut jo rv 21 kun olin vasta rv 8 :D
PoistaAa joo, no sitten ei varmaan enää muutu tuo mun äitiyskortissa oleva la :D Aina oppii jotain uutta.
PoistaMunkin mielestä toi menkoista laskeminen on ihan pöhlää, kun mullakin kierrot normaalisti sen viis viikkoa neljän viikon sijaan. Oishan se toki kiva olla jo niin pitkällä xD
Koskaan ei ole ollut pahoinvointia ja 4 raskautta takana. Hivenen yhdestä muutaman viikon rv.9 jälkeen hajut teki pahaa ja ainokaisesta pojasta oli päänsärkyä ja huimausta ihan alussa. Joten älä stressaa (helppo sanoo �� ) äläkä lue kaikkia juttuja :)
VastaaPoistaIhana kuulla! ♥ Musta tuntuu, et näitä ihme artikkeleita ja huonoja synnytystarinoita vaan tulee mun luo etsimättäkin xD Pitäis nyt vaan koittaa keskittyy vaan tähän omaan masun kasvattamiseen, eikä liikaa vertailla muihin. Tosiaan helpommin sanottu kuin tehty :D
PoistaMulla ei ole ollut minkäänlaista pahoinvointia kahden raskauden aikana, mutta kaikki on mennyt kuitenkin paremmin kuin hyvin. Kyllä nämä ovat vain niin yksilöllisiä juttuja. Itse olen vain tyytyväinen, etten ole niitä tyyppejä, jotka oksentavat vielä synnytyssalissakin (kuten hyvä ystäväni, joka oli melkein koko raskauden sairauslomalla rajun pahoinvoinnin takia). Istukan toiminnassa ei myöskään ole ollut mitään häikkää.
VastaaPoistaKannattaa muistaa, että jos varhaisultrassa on nähty syke ja viikkojaan vastaava pikkuinen, alkiosta johtuva keskenmenon riski on enää hyvin pieni. Toki keskenmeno voi tulla sitten jostain äidin ongelmasta (esim. kohtuun noussut emätintulehdus), mutta siinä täytyy sitten olla jo huonoa tuuriakin pelissä. Onneksi aika kuluu niin nopeasti, että kohta vauva on jo täällä!♡ Varsinkin vikat 20 viikkoa tuntuvat aina menevän kuin siivillä ja varmaan helpottaa jo nt-ultran jälkeen.
Oi ihana kuulla! ♥ Pitäis varmaan tosiaan olla vaan tyytyväinen, kun elämä sujuu vielä ihan normaalisti, eikä tarvi käydä pönttöä halailemassa joka sekuntti :D Tämä alun epätietoisuus on vaan jotenkin niin piinaavaa. Toivotaan, että meillä olisi tällä kertaa parempi tuuri kuin viimeksi :)
PoistaMusta taas ne vikat 20 raskausviikkoa oli ihan tuskaisen hitaita. Kyllä se alkuraskauskin oli mut kun siinä oli kaikkea jännää oli varhaisultraa, ekaa neuvolaa, nt ultraa, sydänäänten kuuntelua ja ekat pikkuiset potkut niin tuntui et joka viikko jotain uutta ja jännää.
PoistaÄitiyslomalle jäämisen jälkeen aika varmasti mateleekin, kun ei ole enää päivittäistä rytmiä :D Mutta kukin tavallaan. Eiköhän täälläkin ala pian tapahtua, kun vaan siihen ensimmäiseen neuvolaan päästään :) Tulee lisää niitä uusia kokemuksia.
Poistaminulla on takana kaksi raskautta ja molemmat olivat täysin oireettomia. joten myös oireeton raskaus voi johtaa onnelliseen lopputulokseen.(kaksi tervettä lasta synnyttänyt). tsemppiä raskauteen ja muista nauttia!! :)
VastaaPoistaKiitos ja joo pitäisi koittaa nyt vaan nauttia :) Tätä lasta on vaan odotettu niin kovin paljon, että onnistun luomaan kärpäsestä härkäsen huolillani :D
PoistaNäin tuon otsikon ja ensimmäinen ajatus oli, että toivottavasti sinä et näe sitä ja ala panikoida. :D Mutta kuten jo pelkästään ylläolevien kommenttien perusteella voi päätellä, raskaudet ovat erilaisia, eivätkä kaikki kärsi pahoinvoinnista tai muistakaan raskausoireista samalla tavalla kuin joku toinen. Toisethan kuulevat olevansa raskaanakin vasta siinä vaiheessa, kun synnyttävät. ;)
VastaaPoistaHaha, joo ihme tyyppejä sellaiset :D Jostain Friiltä tai jostain tulee sellanen ohjelma kuin "oho, olen raskaana" xD Siinä on just noita tapauksia, jotka tajuaa olleensa raskaana vasta synnyttämään lähtiessä. Mutta joo tosiaan, ehkä olisin kaivannut tuohon artikkeliin jonkun lohduttavan loppulausahduksen, että oireettomuus ei myöskään ole huono asia :D
PoistaNiin kuin jo moni muukin on sanonut, pahoinvointia ei vaan tule kaikille. Mulle tuli mutta äitini on saanut neljä lasta eikä kuulemma koskaan ollut yhtään pahoinvointia yhdenkään kohdalla, eikä hän koskaan saanut keskenmenoa. Kyllähän se pahoinvointi noin alussa on sellanen vähän rauhoittava tekijä kun ei vielä ole mahaa eikä tunne potkuja niin kuitenkin jollain tavalla tuntee että jotain siellä tapahtuu (vaikka mä kyllä pahoinvoinnista huolimatta kuljin side housuissa "varmuuden vuoksi" keskenmenoa peläten viikolle 17. kunnes tajusin ettei taitais enää ihan side auttaa :D) mutta loppujen lopuksi olet kuitenkin tosi onnekas jos et saa pahoinvointia. :) Mua helpotti kotidoppler kun raskaus oli vähän pidemmällä, mutta potkuja ei vielä tuntunut. Taisin kuulla sykkeet joskus viikolla 9. Tosin kotidopplerin kanssa pitää osata olla panikoimatta ja koittaa vaan myöhemmin uudestaan jos niitä sykkeitä ei sit löydä, koska varsinkin alussa se voi olla vaikeaa. Kaikkea hyvää sulle raskauteen, koita rentoutua :)
VastaaPoistaVoi ihana kiitos :) ♥ ehkä mun tosiaan pitäis olla vaan onnellinen, ettei pahoinvointia ole. Tässä alussa kaipais vaan jotain konkreettista, että tietäis siellä masussa tapahtuvan jotain. Mutta rauhassa mennään päivä kerrallaan :)
PoistaJoo tuolla vauvaryhmissä tuota uutista on jaettu pilvinpimein, itse vähän sillee et jos nyt ei vaan oo mitään kunnon pahoinvointia niin kai siitä raskaudesta voi nauttiakkin, eikä miettiä et nyt on varmasti jotain vialla. Jotkut vielä kommentoineet et keskenmenoraskaudessa ei ollut mitään pahoinvointeja. No mun mielestä se keskenmeno ei kyllä kato sitä, sehän voi mennä kesken oli pahoinvointia tai ei. Mut täytyy vaan suodattaa tollaset jutut ja etsiä juuri omasta raskaudesta niitä positiivisia puolia. Kyllä mä nautin mielummin tästä lähes oireettomasta raskaudesta, kuin vessanpöntön halaamisesta päivittäin ja yhtälailla kaikki voi olla varmasti paremmin kuin hyvin, kuin niillä pöntönhalaajillakin. Sitäpaitsi jos on kuitenkin muita oireita, kuten väsymys, rintojen arkuus jne. Niin kertoo sekin raskaudesta. Mulla on yks työkaveri kans toukokuisissa nyt ja hänkään ei ole oksentanut kertaakaan, pientä etomista ollu niinku mullaki välillä ja jos syömisväli alkaa pidentyä ni sillon. Onneksi ollaan yksilöitä ja hehkutaan raskaana nyt kun on mahdollisuus <3
VastaaPoistaJoo pitäis tosiaan vaan nauttia tästä pahoinvoimattomuudesta. Kyllä tuo väsymys alkaa täälläkin olemaan pikku hiljaa sellasta sorttia, että pistetään raskauden piikkiin :D Mä vaan satun olemaan pikkasen taikauskoinen ja kun jonkun tollasen otsikon näen, niin pidän sitä helposti jonain enteenä tjms. Ehkä tuo artikkeli oli enemmänkin sitten niille pahoinvoiville lohdutukseksi, että nekin vois ikäänkuin pitää sitä hyvänä asiana :D Nojoo täytyy unohtaa koko uutinen ja keskittyä nyt vaan positiivisiin asioihin ja nauttia tästä odotuksesta ♥
Poista