1. syyskuuta 2016

Pää pyörällä

Taidan olla vieläkin ihan shokissa eilisestä plussasta. En saanut viime yönä oikein unta, kun vaan mietin kaikenlaisia asioita ja päässä pyörii tuhat ja satayks kysymystä. Olenko mä muka oikeasti raskaana? Mitä jos se menee taas kesken? Tai mitä jos tästä ihan oikeasti syntyykin lapsi? Milloin soitan neuvolaan? Voinko odottaa seitsemännen raskausviikon alkuun, ettei sitten tarvi taas peruuttaa sitä aikaa? Varaanko ajan varhaisultraan nyt vai heti? Näkyisikö varhaisultrassa jo jotain kuudennella raskausviikolla? Miten selitän neuvolapoissaoloni töissä? Saakohan sitä aikaa ollenkaan iltapäivään vai varaako ne sen taas mun tuurilla keskelle päivää? Miten voin lähteä parin viikon päästä reissuun kertomatta raskaudesta? Huomaakohan appivanhempani raskauden, kun menemme yhdessä mökille? Millon uskaltaa kertoa perheille, kun he eivät edes tiedä meidän aiemmasta keskenmenosta? Kerronko Tiinalle nyt vai heti? Mitä jos en kerro heti ja hän suuttuu? Mitä jos hän pettyy, koska hän yrittää itsekkin raskautua? Mitä jos hän onkin jo raskaana, mutta ei ole vielä kertonut siitä minulle? Onko minulla jouluna jo pieni vauvamasu?

Olen ihan pihalla kuin lumiukko.

Eilen kun tein testin/testit, pyysin miestäni vessaan katsomaan "yhtä juttua". Olimme vasta pari päivää sitten puhuneet mieheni kanssa lapsettomuushoitoihin hakeutumisesta. Hän tuijotteli hetken pesukoneen päällä olevia testejä. "Mitä nää on?". Selitin ja molemmat olimme ihan shokissa. "Siistii!" pääsi mieheni suusta :D En osannut itsekkään reagoida sen paremmin. Rupesimme laittamaan ruokaa ja olimme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En usko sitä vieläkään todeksi. Pelkään, että käy niin kuin viimeksi. En uskalla vielä iloita.

Olo on epätodellinen, koska oireet on ihan erilaiset kuin viimeksi. Tai niin ainakin muistelen niiden olevan. Viimeksi podin ajoittaista pahaa oloa vähän jo ennen koko raskaustestiä. Viimeksi testiin tuli haaleaa viivaa vielä dpo 17. Viimeksi olin todella väsynyt jo pitkään ennen plussaa. Nyt tunnen vain pientä pistelyä kohdun seudulla. Olen kohtuu virkeä huolimatta siitä, että nukuin todella huonosti. Testit näytti erittäin selkeää viivaa jo heti muutaman sekunnin päästä testin upottamisesta pissakuppiin. Tänään tunsin ensimmäistä kertaa hieman "krapulamaista" tunnetta, mutta johtunee tästä lievästä shokkitilasta, kun sydän tykyttää ja ajatukset pyörii sekavasti päässäni. En tiedä yhtään miten suhtautua tähän ns. oireettomuuteen vai onko se vain hyvä asia? Hieman sentään lohduttaa se, että minulla on nyt tukena tuo Lugesteron. Pahus, en sittenkään päässyt niistä vielä eroon :D

Anteeksi sekava kirjoitus, mutta tällä hetkellä aivoni on ihan perunamuussia. Katsotaan miten käy. Alan neulomaan tarrasukkia pienelle, että pysyy mukana matkassa ;)

P.S. Kiitos vielä ihan hirmuisen paljon kaikille lukijoilleni onnitteluista!!! ♥♥♥ Olette niin suuri tuki mulle.

19 kommenttia:

  1. Onnea plussasta! <3

    Meillä oli varhaisultra kahdeksannella viikolla (rv 7+2). Soitin sinne ajan jo ennen virallista testipäivää ja varhaisultran jälkeen soitin ajan neuvolaan. :) Meillä ei siis tehty varhaisultraa neuvolassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Ai niin myöhään vasta neuvolaan :O Ehkä mun ei sitten tarvitse kiirehtiä vielä sen asian kanssa :)

      Poista
  2. Itse soitin neuvolaan vasta kun varhaisultra oli tehty. Vain kuukauden takainen keskenmeno kummitteli mielessä niin halusin käydä eka varmistamassa että siellä on edes jotain.

    Varhaisultrassa kävin rv 7+0 ja hyvi näkyi sydämensyke.

    Mulla keskenmenneessä oli haaleet plussat aika pitkään ja oli kaikenlaista oiretta jo heti mut uudessa ja onnistuneessa raskaudessa vahva plussa heti kun ekaa kertaa testasin menkkojen oletettuna alkamispäivänä ja oireitakaan ei ollut mutta kyllä ne sitten taisi rv 6 alkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kuulostaa lupaavalta. Must tuntuu, että haluan itsekkin ensin varmistuksen varhaisultrasta ennen neuvolan varaamista. Kiitos paljon kommentistasi :) Eiköhän ne oireet sieltä pian tännekkin tupsahda :D

      Poista
  3. Onnea matkaan ja tarrasukkia pienelle! Itse plussasin yllättäen n. Kuukausi sitten megapitkään kiertoon (minulla todettu pcos) varhaisultra oli jo 6+2 ja kaikki oli tuolloin kunnossa ja sydän sykki. Pahoinvointi nosti päätään heti plussan jälkeen ehkä osittain juurikin sen suuren hämmennyksen myötä. Meillä esikoinen tehty hoidoilla ja luomuplussa sai pään sekaisin yllätyksellisyydellään... ihmeitä tapahtuu, ja hyvä niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii onneksi olkoon teillekkin ja kiitos :) Mua hirmuisesti houkuttelis varata aika just kans tuohon parin viikon päähän kun olisi 6+2. Hyvä tietää, että sillon voi jo näkyä pienen syke. Musta tuntui kans, että sen plussan nähtyäni nous vähän niinku pala kurkkuun, että nyt se pahoinvointi iski :D Mutta tosiaan taitaa mennä vielä ihan alkujärkytyksen piikkiin nämä oireet. Ihana kun ihmeitä tapahtuu ♥

      Poista
    2. Tulen tänne toisten vastauksiin "huutelemaan" :D en siis ole tpi ylempi anonyymi. Jos soitat ylsityiselle että tulisit varhaisultraan niin he yleensä suosittelevat rv 7 vähintään mut itse kun sanoin että on niin paha stressi jo tästä niin sain luvan tulla aiemmin :)

      Poista
  4. Onneksi olkoon!♡♡♡ Neuvolan varaaminen riippuu siitäkin, missä asuu. Esim. pk-seudulla suositellaan varaamaan eka neuvola heti plussatestin jälkeen, sillä jonot ovat pitkiä. Itse tein näin ja esikoisesta kävin ekan kerran neuvolassa rv 8+6 ja toisesta lapsesta rv 9+6. Varhaisultrassa yksityisellä kävin rv 7+0 ja rv 7+3, sillä täälläkään ei tehdä neuvolassa ultria. Oireita ei kannata välttämättä niin tarkkaan kyttäillä. Meikäläiselläkin menkkojen poisjäänti oli ainoa oire! Oikeastaan vasta rv 30 jälkeen alkoi tuntua siltä, että ehkä tässä raskaana ollaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, unohdin jo ihan nuo jonot -_- Noh täytynee soittaa sinne neuvolaan vaikka sitten viimeistään lomallani, joka on parin viikon päästä. Ehkä se on jo hyvä aika.

      Kaikki uusi ja jännittävä aiheuttaa vähän ylianalysointia, mutta eiköhän tämä tästä :D oireitten kera tai ilman. Täytyy varmaan olla myös ihan tyytyväinen jos mahdollisimman vähillä oireilla pärjää :)

      Poista
  5. Oli kyllä niin ihana kuulla positiivisesta raskaustestistäsi! Voin samastua tuntemuksiisi, meillä oli myös yksi keskenmeno ja seuraavassa raskaudessa en uskaltanut iloita kunnolla kun vasta rakenneultran jälkeen. Kannattaa vaan yrittää ajatella, että todennäköisesti kaikki menee hyvin :) Täällä nuuskutellaan 6pv ikäistä vauvelia, on tää vaan ihanaa <3 T. Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täytyy vaan koittaa nauttia joka hetkestä, eikä murehtia turhaan etukäteen. Mennään taas askel kerrallaan :)

      Poista
  6. Mä tein clearbluen viikkotestit kunnes pääsin +3 viikkoon, sit varhaisultraan menin 6+5 yksityiselle ja sen jälkeen varasin neuvolan joka oli 8+5 :) tänään kävin rakenneultrassa ja nyt ehkä alkaa uskoa että kyllä tämä tapahtuu!

    Raskausoireet alkoi siinä viikoilla 5-6 ja oireet oli ihan erilaiset kun ekassa pieleen menneessä joten älä huoli jos sullakin on erilaista kun eka kerralla!

    Hurjasti tsemppiä ja onnea matkaan!!!! -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos paljon :) ♥ Ja hyvä kuulla, että raskausoireet voi olla ihan erilaiset eri raskauksissa. Toivotaan että se on tässä tapauksessa vain hyvä merkki :) katotaan millon ite uskaltaa uskoa raskauteen :D

      Poista
  7. Tää on kyl niin mieletön juttu <3

    Itse varasin neuvolan rv 5 ja eka neuvola oli rv 7, jolloin sain kuulla doplerilla sydänäänet :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin tuntuu uskomattomalta :')

      Mua niin pelottaa, että tää menee ohi yhtä nopeasti kuin tulikin. Haluaisin sinnitellä ainakin siihen 6+0, missä viimeksi alkoi keskenmeno. Sen yli kun pääsee, niin on jo parempi fiilis :)

      Poista
  8. Oi että, samallaisia fiiliksiä ollu kans nää pari pv. Sekaisin onnesta <3 mä jo varasin varhaisultran n.kk päähän ajan eli rv8 ja muutama vauvanvaatekkin on jo hankittu. Nyt kun kerrakin onni potkaisee ni nautitaan tästä.
    Uskon et tämä toinen kerta sinulla toden sanoo ja teillä on 9kk päästä pieni nyytti sylissä <3 hei meillä molemmilla taitaa olla la toukokuussa? Saatettais päästä samaan ryhmään sit jos tulee se toukovauvoille oma ryhmä.
    Mulla alko jo dpo10 hirveillä mahakivulla tää jota kesti aaltoilevasti 2-3pv. Nyt alkanu mahakivut helpottaa. Selkeä plussa tikkuun tuli jo dpo11. Huomen alkaa rv4.
    Onhan tää niin taijanomaista.<3 Ensi kesänä sitä työnnellää vauvanvaunuja <3 paras aika olla raskaana ku kesäksi saa lapsen. Toki itekki jalat maassa vielä,mut nyt sitä haluaa vaan luottaa et kaikki menis hyvin. Niin kauan odotettu niin ei tää voi muutakuin mennä hyvin. Uskon sinulle ihan samaa <3
    paljon onnenhetkiä sinne ja tarrasukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kuulostaa niin ihanalta. Mä oon vielä ihan ku puulla päähän lyöty, enkä osaa vielä kuvitellakkaan, että oikeasti pääsen niitä vaunuja vielä työntelemään :D Eiköhän seki hetki vielä tule, kun alkaa jo luottamaan tulevaan. Mä kattelin laskurilla, että laskettu aika olis 10.5. Mitä sulla näyttää laskurin mukaan? :P

      Poista
    2. Mulla näyttäis 12.5. Tuleepa ihana äitienpäivä. Äiti sitä jo on vaikka olis kaksin kappalein vielä silloin <3

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)