En ole varmaan ainoa raskaanaoleva nainen, joka on ladannut puhelimeensa vau.fin odotussovelluksen. Se on kuin joulukalenteri, kun jokaiselle päivälle on merkitty oma pieni infotekstinsä raskauden etenemisestä. Vaikka toki jotkut jutut onkin täysin itsestäänselvyyksiä (kuten tänään teksti kehoitti olemaan juomatta alkoholia yhtään raskauden aikana), mutta joka päivä vaihtuva teksti tuo kuitenkin iloa jokaiselle päivälle. Tietysti myös jokaiselle viikolle on laajemmat tietopakettinsa niin äidistä, kuin alkiostakin.
Olen seuraillut tuota sovellusta alkuperäisten laskemusteni mukaan eli keskiviikkoisin tulevien täysien viikkojen mukaan, vaikkakin ultrassa todettiin alkion olevan päivää pienempi. On jotenkin vaikea vaihtaa mielessäni tuota päivää, kun olen kuitenkin koko ajan laskenut, että ovis tapahtui nimenomaan keskiviikkona. Mutta onneksi tuo nyt ei ole mikään kovin suuri heitto.
Ainiin en varmaan muistanutkaan kertoa, että ultrassa selvisi myös mistä munasolu oli lähtöisin. Vaikka toki aavistelinkin jo ennen ovulaatiota, että missä se munasolu tällä kertaa kasvaa, niin nyt on ainakin todistettu, että vasemmaltahan se tuli, niinkuin epäilinkin. Edellinen oli muistaakseni oikeasta munasarjasta, joten molemmista tulee siis ihan hedelmöittymiskykyisiä munasoluja, jipii! :D Tähän asti voidaan sanoa, että mun hitaamman munasarjan munis vei voiton tällä kertaa. Vaikka voihan tämäkin vielä mennä kesken, mutta päivissä ollaan kuitenkin jo pidemmällä kuin viimeksi. Elämän pienet suuret ilot :) Mutta tosiaan ultrassa siis näkyi ihan selkeästi se keltarauhanen, joka oli jäänyt sinne vasempaan munasarjaan, kun munasolu oli hedelmöittynyt. Jännittävää. Aina oppii jotain uutta!
Tänään on muuten tuntunut taas sellaista pientä vihlontaa kohdun seutuvilla, joten olettaisin sen olevan hyvä merkki siitä, että kohtu se siellä kasvaa kasvamistaan. Muita oireita ei sitten olekkaan kuin kipeät rinnat ja vatsa edelleen löysällä. Ei siis pahoinvointia, eikä etovia ruokia tai mitään, mutta suolainen ruoka maistuu edelleenkin paremmin kuin makea. Oiskohan poika tulossa? Toivottavasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistathan pysyä asiallisena :)