26. heinäkuuta 2017

Painon hallintaa

Anteeksi, että nyt spämmin kaiken tänne blogiin, mutta haluan kirjoittaa kaikki tuntemukset nyt ylös, niin voin sitten taas jälkikäteen vähän lueskella, että mitä tapahtui ja milloin.

Tänä aamuna heräsin tuntia ennen kellon herätystä taas vessaan. Ihan kauhea pissahätä! Palasin hetkeksi takaisin sänkyyn ja herätyskello soi aivan liian pian. Vatsa alkoi taas toimia ja huomasin turvotuksen hellittäneen. Kävinkin mielenkiinnosta puntarilla ja niin vain oli 0,4 kg hävinnyt turvotuksen mukana. Sinänsä ihan mukavaa, mutta paha olo iskikin sitten entistä lujempana.

Bussimatka töihin oli yhtä tuskaa. Kaikki hajuvedet, kahvin hajuiset aamuhöngät ja tupakoitsijat pitävät huolen siitä, että hissipoika yrittää nousta ylinpään kerrokseen. Voin kertoa, että siinä oli kyllä taistelemista, että sain sen pidettyä alhaalla.

On sinänsä onni, että tämä alkuraskaus osui juurikin kesälomakaudelle, kun puolet toimistosta on lomalla, eikä näin ollen ole ihmettelemässä pahoinvoivaa ilmettäni tai kuuntelemassa sitä, kun puhaltelen ja vuoron perään taas vedän syvään henkeä, ettei paha olo yllättäisi.

Olen kyllä sinänsä erittäin kiitollinen, että oireet ovat nyt näin selkeät ja uskallan ehkä hieman jo luottaakkin tähän raskauteen, mutta....kauan tätä oloa kestää!? :D

14 kommenttia:

  1. Mä oksensin 20 viikkoa tosta meidän tytöstä, oon tainnu aiemminkin kertoa. Luulin että se kestää koko raskauden, mä en pystynyt edes ajattelemaan ruokaa tai pesuaineita, heti tuli ylös. Oksensin siis kaikesta, en uskaltanut lähteä mihinkään. Kotona en voinut asua, koska siellä haisi muka kinkku ja pesuaine. Asuin 2kk mökillä. Hyi :(

    Useinhan pahoinvointi kuitenkin helpottaa viimeistään rv 12. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhia :O Mä kyl lueskelinkin, et aika monella se kestää just yli tuon 12 viikon, mut sit joillakin se loppuu jo kauan ennen sitä. Saas nähdä mihin tämä oma pahoinvointi vielä kehittyy. Töissä on meinaan aika vaikea piilotella pahoinvointia x_x Kiitos!

      Poista
  2. Minä voin pahoin viikot 7-16 ja parin viikon tauon jälkeen alkoi uusi aalto, joka kesti viikot 19-22. Sen jälkeen ajattelin, että ollaan kuivilla vesillä, mutta pahoinvointi tuli takaisin korkojen kera viikoille 33-35. Alkuraskaudessa sitä sieti, kun se kai kuului asiaan ;) Keskellä lähinnä otti päähän, mutta lopussa se vaan oli raskasta, kun olin jättänyt kaiken sinne viime metreille ja lopussa vaan makasin ja nieleskelin sohvalla kolme viikkoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala :O Ei oo helppoo olla nainen ja vielä raskaana. Mä kun ehdin jo haaveilla siitä "kultaisesta" keskiraskaudesta :D Saas nähdä miten kultainen se omalle kohalle sattuu olemaan, jos sinne asti joskus päästään :)

      Poista
  3. Mun kaveri yrjösi vielä synnytyssalissakin molemmissa raskauksissa ja oli siis useamman kerran tiputuksessa raskauksien aikana rajun pahoinvoinnin takia. Oli vaan sanottu, että joillakin keho hylkii niin voimakkaasti raskautta. Ite oon taas toinen ääripää, eli ei ole ollut minkäänlaista pahoinvointia, eikä juuri muitakaan oireita, vaikka kaksi lasta on mullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en ite joudu ihan tuohon pisteeseen asti, että joudun tiputukseen. Tosin tällä hetkellä se ei tunnu edes kovin kaukaiselta ajatukselta x_x

      Poista
  4. Mulla oli pahimmat olot viikoilla 6 ja 7. 8. viikolla helpotti ja tietysti huolestuin, ettei kaikki ole hyvin. Kuitenkin kyseessä oli ihan normaali olojen vaihtelu ja 9-12 viikot tuli taas oksenneltua satunnaisesti ja mukaan mahtui yksittäisiä pahempia päiviä. Mulla tais aika klassisesti loppua pahoinvointi siihen 2. kolmanneksen alkuun ja nyt 20. viikolla olo ollut jo pitkään tosi hyvä, kunhan muistaa syödä usein :) Alun pahoinvointi oli tosi voimakasta, mutta mua helpotti paljon se, ettei se ollut ihan päivittäistä ja jatkuvaa. Sai siis pieniä hengähdystaukoja, vaikka henkisesti olo olikin "hyvinä päivinä" epävarmempi. Älä siis huolestu heti, jos sullakin olo vaihtelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää :) Nuo tuommoiset hengähdystauot ei olis yhtään pahitteeksi. Toivottavasti itsekkin kuuluisin niihin onnekkaisiin, joilla pahoinvointi loppuisi 2. kolmanneksen alkuun. Toivotaan parasta :)

      Poista
  5. Pojasta mulla kesti pahoinvointi rv6-18, tytöstä ei ollut ollenkaan. Pojasta lihoin 25kg ja tytöstä 12kg. Tuosta turvotuksesta voin kertoo että mulla saattoi lähteä 2kg yhdessä päivässä painoa eli olin välillä kyllä aika pullakassa kunnossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä miten paljon voi raskaudet yhdellä ihmisellä erota :D Joo tuo turvotus on kyllä aika tukalaa. Tuntuu, että raskaus ois pidemmälläkin, mutta eih...vielä ihan vaiheessa ollaan :D

      Poista
  6. Mulla oli ekaan neuvolaan mennessä noussu paino 2kg, kääk! Mut nestettä tuo kaikki on kun en todellakaan ole voinut lihota :D tänään kävi hassusti töissä kun laitoin asukasta vanhainkodissa päiväkuntoon ja pidättelin oksennusta sitten olikin jo pakko juosta henk.kunnan vessaan ja oikein kunnon yrjöt pitkin lattioita ja ympäri pönttöä... sainpahan siivoilla, onneks työparina työkamu joka tietää tilanteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua :O Mua pelottaa jo nyt, että jos tulee ykä työpäivän aikana. En oo vielä ihan siinä pisteessä, että olisin valmis kertomaan työkavereille syyn :O Mutta hyvä kuulla, että näitä tämmöisiä tilanteita sattuu muillekkin :)

      Poista
  7. Oon varmaan hullu kun sanon näin, mutta haluaisin myös itse tuntea tuon raskauspahoinvoinnin mahdollisimman pian :D Sitten voi olla eri ääni kellossa kun se oikeasti iskee... Turvallista odotusta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajattelin noin, mutta tosiasiassa tämä olo on kuin missäkin kuumevatsataudissa olisi, mutta on silti pakko raahautua töihin x_x Se olis kiva jos edes välillä hellittäis, mut jos monta viikkoo putkeen tätä pahoinvointia joutuu kestämään, niin voimat siinä menee. Etköhän säkin pian pääse kokemaan tuon tunteen ;)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)