Piinapäivät

Tästä ne piinapäivät taas alkaa. Aletaan nimittäin olla taas sillä kuuluisalla seitsemännellä raskausviikolla, missä ensimmäinen keskenmenoni tapahtui. Kovinkaan paljoa sitä pidemmälle ei olla oikeastaan koskaan päästy, sillä ultrassa ollaan aina todettu kasvun päättyneen siinä noin neljän millimetrin kokoisena.

Piinapäivien kunniaksi kehittelin itselleni tänä aamuna jo kunnon paniikin, kun ei heti herätessä tuntunut tuota, jo tutuksikin tullutta, etovaa oloa. Pakkasin jo laukkuunikin valmiiksi paketillisen buranaa, että selviän sitten niistä keskenmeno krampeista. Matkalla töihin kuitenkin iski sellainen pahan olon aalto, että mietin jo, että tuleeko mun ensimmäinen raskausoksu nyt julkiselle paikalle. Kivahan siinä oli bussipysäkillä mietiskellä, että tuleeko ylös vai pysyykö sisällä. Ei onneksi tarvinnut nolata itseäni muiden bussia odottavien edessä.

Viikonloppu meni nopeasti ja tuntui jo tosi raskaalta. Oltiin lauantaina siellä sukujuhlissa ja kuten arvelinkin, niin alkumaljathan siellä juotiin. Otettiin mieheni kanssa molemmat omat lasit ja esitin ottavani huikkaa aina silloin tällöin ja sitten aina vaivihkaa vaihdeltiin laseja mieheni kanssa, että lasi näyttäisi tyhjenevän pikku hiljaa :D Juhlissa oli oikein ihanat ruokatarjoilut ja niiden ansiosta sain pidettyä etovaa oloa kurissa, mutta kun ilta alkoi venyä, alkoi myös raskauden aiheuttama uupumus ja väsymys ja lopulta kiukutus. Vähän harmitti pakottaa muut meidän kyydillä tulleet lähtemään ajoissa pois, mutta olin jo ihan satavalmis menemään nukkumaan, etten olisi jaksanut sekunttiakaan kymppiä pidempään. Onneksi päästiin sitten lopulta lähtemään takaisin mökille ja nukahdin aivan samantien.

Eilen sain taas kokea pahoinvoinnin vaikuttavan. Heti aamusta herätessä alkoi etoa ja oli pakko saada jotain aamupalaa. Pian aamupalan jälkeen lähdettiin ajelemaan jo takaisin kohti kotia ja nukahdin taas matkalla. Miten voi olla näin uupunut koko ajan?? Perille päästyämme, kävimme syömässä kotipizzassa ja yhtäkkiä masuni menikin ihan sekaisin. Vatsa oli aivan kuralla ja kipeä. Pelkäsin jo, että nyt se keskenmeno iski, mutta vielä toistaiseksi ei ole vuotoa alkanut. Tuon eilisen kuravatsan takia sainkin aamulla heti kauhean paniikin, kun en tuntenut heti kauheaa etovaa oloa. Vatsa oli onneksi tänä aamuna jo paljon paremmassa kunnossa.

Nyt tosiaan ei auta muu kuin elellä päivä kerrallaan ja koitettava olla stressaamatta turhia. Voih mä niin toivon, että me päästäis vielä näkemään pikkuinen elossa. Mä vaan toivon.

P.S. Toivottavasti mun mieheni sukulaiset ei pidä mua ihan hirveenä ihmisenä, kun olin niin väsynyt ja hiljainen sen loppuillan siellä sukujuhlissa. Ehkä me voidaan sitten joskus kertoa mistä kaikki johtui :)

P.P.S Ei hitsi mun masu on niin turvonnut, että en saanut enää pidettyä mun ulkoiluhousujen nappia kiinni vaan huitelin rennosti nappi auki menemään :D Awkward...