Tapasin viikonloppuna erästä vanhaa ystävääni yläasteajoilta. Olen siis nähnyt hänet viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Vaihdoimme kuulumiset ja juorut vanhoista koulukavereistamme.
Olin yllättynyt, että vielä moni vanhoista koulukavereistani ovat joko sinkkuja tai vasta tuoreessa parisuhteessa. Itseasiassa vasta vain muutama on jo naimisssa ja perustanut perheen. Olen kai niin pinttynyt tähän nykyiseen kaveripiiriini, missä kaikki ovat jo pitkällä perhe-elämässä.
Mutta tosiaan, oli ihan virkistävää olla pitkästä aikaa sellaisessa seurassa, jossa ei tosiaankaan tarvinnut puhua mahdollisista tulevista vauvauutisista tai mistään muustakaan lapsiin liittyvästä. Tuli kerrankin keskusteltua enemmän koulutus ja työura-asioista. Siistiä! :D
Oli kuitenkin lohduttavaa kuulla, etten ole elämässäni pahastikkaan jäljessä vaikken ole vielä lapsia saanutkaan. Ei muutenkaan pitäisi koskaan liikaa vertailla itseään muihin. Nauttikoon he nyt siitä vauva-ajasta, niin minä nautin siitä sitten myöhemmin. Kaikki aikanaan.
Hyvää kannattaa odottaa ;)
Hyvä pointti! Sitä tulee niin helposti verrattua itseään muihin. Ehkä olisi helpompaa, jos hengailisi vain lapsettomien kanssa. Mutta en nyt ala minäkään ystäväpiiriä vaihtamaan :) Itse asiassa joskus kesällä ollessani lukioystäväni luona kylässä, kaivoimme esiin vanhan ylioppilaskuvan ja kävimme läpi, kenellä on ja ei ole lapsia. Hyvää ajankulua :) Kaikista emme olleet varmoja, mutta aika moni varma tai melko varma lapseton löytyi joukosta. Jostain syystä tämä tieto piristi minuakin.
VastaaPoistaP.s. Se mm. lapsettomuudesta kertova tv-sarja Toisen kanssa, jota joskus suosittelin, löytyy näköjään nykyään Netflixistä.
No eikö! :D Oli kyllä yllättävän piristävää tavata pitkästä aikaa joku toinenkin lapseton. Ne meinaan on jo aika vähissä omassa nykyisessä kaveriporukassani.
PoistaHei joo, hyvä kun muistutit! Mä itseasiassa jo lisäsinkin sen netflixissä omalle listalleni, mutta en ole vielä ehtinyt vilkasemaan. Täytyypä joku ilta katsoa :)
Välihuuteluna, että kiitos tuosta ohjelmavinkistä!
PoistaHyvä että tästäkin aihepiiristä tehdään ohjelmia.
Terv. Ex-lapseton
Kirjoitinkin heti tuosta sarjasta oman postauksensa, niin muutkin löytävät sen :)
PoistaHyvin sanottu tuo, että antaa kavereiden nauttia vauva-ajasta nyt, ja sinun aikasi tulee myöhemmin :-) se on niin totta! Itse olen pitkän odotuksen jälkeen raskaana viimeisellä kolmanneksella, ja olen tajunnut, että näin tämän pitikin mennä. Vaikka olen monet itkut itkenyt lapsettomuutta ja alkavia kuukautisia, ovat ne vieneet meidät tähän pisteeseen. Että juuri tätä lasta olemme odottaneet pitkään, ja hän on kaiken odottamisen arvoinen. Nyt vain toivotaan, että kaikki menisi loppuun asti hyvin! Varmasti teidänki pieni tulee sitten kun haluaa ja kun aika on oikea :-)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Niinhän se menee :) ja hirmuisen paljon onnea pikkuisesta! Ihana kuulla, että teillä on pitkän odottamisen jälkeen käynyt onni ♥
Poista