Eilen jouduin kuuntelemaan bussissa itkevää lasta. Se ei herättänyt minussa ärsytystä, vaan surua. Surua siitä, etten saa lohduttaa omaa lastani. En halia, enkä suukottaa. En tuntea toisen, omaa vertani olevan, ihon kosketusta. Mistä tämä kaipaus on oikein tullut?
Tässä kierrossa odotellaan taas jännityksellä ovulaatiota. Tunsin jo ensimmäisiä nipistyksiä vasemmalla puolella, joten oletan tämän taas olevan sellainen hidas kierto. Tai eihän sitä tiedä. Nyt viime kierrot ovat olleet melko tasaisia ja ovis on tullut melko säännöllisesti aina kp 23. Saa nähdä miten tässä kierrossa käy.
Tavallaan toivoisin sen tulevan pikimiten, mutta tavallaan taas en. Meillä on taas sovittua menoa ensi viikon viikonloppuna, jolloin olisi jo kp 15, joten ettei se vaan menisi hukkaan, on parempi ettei ovis ilmaannu vielä niin aikaisin. Sen viikonlopun jälkeen se voikin sitten tulla ihan millon lystää :D
Jännityksellä odottelen myös uutta hoitokeinoa; lugesteronia. Miten sen käyttö onnistuu ja minkälaisia sivuvaikutuksia se aiheuttaa. Kuulemma yleisimpiä sivuoireita on väsymys ja jonkin sortin huimausta. Myös jotain inhottavaa mähmää saattaa vuotaa siitä kapselista. Yäh....
Noh mutta, kaikella on aina hyvät ja huonot puolensa.
Sitä odotellessa.
Kyllä sä saat tuntea vielä sen, vaikka nyt se tuntuu kaukaiselta. (toivottavasti toi ei ollu ärsyttävästi sanottu)
VastaaPoistaJännittävää, hengessä mukana. Itsekkin tilasin eilen ovulaatiotestejä!
Ei ollu ärsyttävästi sanottu. Haluan pysyä optimistisena kaikesta huolimatta :) Ja aina helpompi, jos joku toinen on mukana tukemassa, joten kiitos sanoistasi. Nyt pitäis vaan ottaa hetki rennosti ennen kuin alkaa piinaavat oviksen bongailut :D
Poista