18. huhtikuuta 2017

Jännän äärellä

Olipas kerrassaan ihana ja rentouttava miniloma. Nukuin valehtelematta ainakin kymmenet päikkärit neljän päivän aikana :D Vaikka ei siis pahemmin edes tehty mitään erikoista. Perus kotihommia vain. No käytiin me yks ilta vähän auttelemassa kaveria maalaushommissa, kun hän muutti melkein meiän naapuriin, mutta kuitenkin. Loma meni pääasiassa vain löhöillessä.

Väsymyksen lisäksi ei oikein muita oireita ole ollutkaan. Välillä tuntuu nopeiden liikkeiden jälkeen pieniä "repäisy"kipuja, mutta muita tuntemuksia ei sitten olekkaan ollut. Toisaalta hyvä, ettei ole ollut kipuja, mutta toisaalta alkaa vähän vaivaamaan, että kasvaako siellä enää ketään. Onko kasvu taas pysähtynyt, kun ollaan kerran tuolla kuuluisalla 7. raskausviikolla? Lauantainahan se selviää, jos ei vuoto ole alkanut ennen sitä.

Mutta tosiaan, ylihuomenna meillä on jo tuo ensimmäinen neuvolakäynti. Viimeksi neuvola-aika oli varattu vasta viikoille 8+5, mutta keskenmenovuoto ehti juuri alkaa 8+2. Nyt se on jo 7+1, mutta toisaalta neuvolan laskurin mukaan taitaakin olla jo 8+1. Ollaan menossa miehen kanssa yhdessä, vaikka tiedän kyllä, ettei siellä vielä tapahdu mitään erikoista. Jutellaan vaan mukavia ja vissiin hemoglobiini saatetaan mitata jos jotain. Onko muut yleensä mennyt tuonne ensikäynnille yksin vai yhdessä puolisonsa kanssa?

Olen yrittänyt olla hieman positiiviisemmillakin mielillä tästä raskaudesta ja ollaan jopa miehenkin kanssa jo juteltu vähän tulevaisuudesta. Lähinnä tietty spekuloitu meiän rahatilannetta, mutta kuitenkin. Mies on alkanut jo miettimään miten elättää meidät sitten, kun minä jään äitiyslomalle ja tuloni putoavat kertaheitolla puoleen nykyisestä. Tulee niin ihanan turvallinen olo, kun mies osoittaa ottavansa sellaisen ikäänkuin perheen pää-roolin :D

Mutta juu, hiljaa hyvä tulee :)

14 kommenttia:

  1. Mulla oli mies mukana ja kyllä se oli hyvä, keskusteltiin kuitenkin yhteisistä asioista yms :) tsemppiä!! -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siellä vissiin kysellään myös kaiken maailman sairauksista molempien vanhempien puolelta, niin helpompihan niihin on miehenkin itse vastata :) Kiitos sulle! ♥

      Poista
  2. Hei! Olen seurannut blogiasi jonkin aikaa, mutta en ole aiemmin kommentoinut. Olemme eläneet hyvin samoja piinapäiviä, jossain vaiheessa ihan prikulleen sama dpo. Siten on ollut kiintoisaa seurata, miten toisella menee.
    Jostain syystä arvasin plussauksesi. Jännä juttu! En ollut yhtään yllättynyt. Vaikka en siis todellakaan ole joka kierrossa ajatellut, että nyt plussaisit. Suuronnittelut! :)
    Meillä on mieheni kanssa takana 6,5 vuoden lapsettomuustaistelu. Voit kuvitella, että monenmoisia tuntoja on mahtunut matkalle. Olemme siis hoidoissa. Nyt on 7. hoitokierros. Mutta...
    Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä eilen saimme vahvan plussan!!!! Ensimmäistä kertaa elämässä. Wou! Nyt tänään 4+0. Ei tätä tajua. :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii ihanaa !! ♥ Ihan silmät kostu kun luin viestisi :') Niin ihana kuulla, että noin pitkän taipaleen jälkeen vielä onni löytää perille ♥ Superpaljon onnea myös teille!! Olette todellakin sen ansainneet :) Tervetuloa alkuraskauden piinaavan hitaisiin viikkoihin :D Tsemppiä!

      Poista
  3. Tsemppiä ekalle neuvolakäynnille <3 meidän J ei ollut mukana, mutta ei taatusti ole haittaa vaikka miehesi matkaan lähtee, päin vastoin :)

    Ihanaa, että olet osannut ottaa levon kannalta, päikkärit on enemmän kuin sallittuja odottavalle äidille. Monet jo synnyttäneet ovat minullekin sanoneet, että nuku nyt kun voit :D Joten Alina, nuku nyt kun voit!!!

    Ihan on normaalia kyseenalaistaa onko siellä masussa ketään, mutta kyllä siellä on, teidän pieni rakkaus siellä kohdussa kasvaa <3 onkos teillä varhaisultra yksityiselle varattu?

    Hyvää vointia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha musta tuntuu, että mä vaan nukun ja nukun, mutta yhtään energiaa ei jää talteen :D Noh nukutaan nyt vielä kun voidaan ;D

      Mä ajattelin edellisissä raskauksissa, että turhaan raahaan miestä mukana niissä tylsissä neuvolakäynneissä, mut nyt ajattelin, et kävi miten kävi, tämä koetaan nyt alusta loppuun yhdessä :D

      Varasin yksityiselle varhaisultraan ajan lauantaiaamulle. Vielä olis 4 piinaavan pitkää päivää, että näemme onko siellä vielä joku kyydissä :)

      Kiitos taas sulle ♥

      Poista
  4. Me mentiin miehen kanssa yhdessä ekaan neuvolaan, pariin viimeiseen, niin ja isyyden tunnustus hoidettiin myös siellä! Ekalla käynnillä ei periaattessa ollut mitään kauheen tärkeetä asiaa miehelle mutta raskaus jotenkin konkretisoitui molemmille. Sai jutella.. Mies kun ei raskausoireita tunne, niin ultrat ja neuvolakäynnit sai kelvata (vauvan potkuihin asti):) käytiin vasta np ultrassa ekaa kertaa kurkkaamassa ketä mahassa on, ja siksi musta tuntui ihan huijarilta ekassa neuvolassa! Kun ei tiennyt onko siellä mahassa ylipäätään ketään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, mulla on just kans ihan sellanen huijari olo, kun ei voi satavarmaks tietää onko siellä nyt ketään :D Voi olla, ettei mies meillä kovin moneen neuvolakäyntiin osallistu, mut jos nyt tän kerran tulis mukaan, niin on ehkä vähän enemmän sellainen olo, että tää koskee meitä molempia :) Katotaan miten tää täst lähtee.

      Poista
  5. Ihana lukea hyviä kuulumisia <3

    Meillä mies oli mukana, ja minusta se oli hyvä juttu. Kyllähän siellä jotain miehenkin puolelta kysellään ja jutellaan kaikkea sellaista mikä on ihan hyvä miehenkin olla kuulemassa ;) Ja muutenkin meillä mies tulee mukaan aina jos vaan pääsee, ultrissa haluaa olla ehdottomasti.

    Luin tuolta kommentistasi että olette menossa yksityiselle varhaisultraan. Ettekö saa kunnalliselta puolelta ultraa? Minun ei ole tarvinnut ensimmäisen keskenmenon jälkeen asiasta erikseen edes kysyä vaan aina soittaessani neuvolaan on automaattisesti varattu jo aika varhaisultraankin. Luulisi olevan kaikilla samat oikeudet..

    Toivotaan näiden piinaavien viikkojen menevän nopeasti ja ennenkaikkea stressivapaasti! Kaikkea hyvää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanoin kans mun miehelle, että on hyvä olla kahdet korvat kuuntelemassa, niin menee asiat paremmin perille :D Kyllä varmaan hänkin tulee mukaan mikäli vaan pääsee ja ultriin ehdottomasti myös aina mukaan :) Voih, kunpa vaan sinne asti päästäisiin.
      Mä itseasiassa kyselin sillon siltä neuvolatädiltä, kun aikaa varasin, että onko mahdollista päästä kunnallisen puolelle varhaisultraan ja hän sanoi, ettei valitettavasti ole mahdollista. Tietty sit jos jotain vuotoja tai muuta epäilyttävää tapahtuu, niin sit voidaan katsoa tapauskohtaisesti. Kyllä sitä niin toivois, että kahden keskenmenon jälkeen ja pitkän/epäsäännölisen kierron takia jo pääsis kunnallisellekkin varhaisultraan, mutta näin valitettavasti meillä :/
      Kiitos sulle ihana ♥ Eiköhän tämä tästä, päivä kerrallaan, kunnes huomaan kuinka nopeasti aika menikään :D

      Poista
  6. Mä odottelen jo innoissani neuvolakäyntiänne. Saattekohan kuunnella sydänäänet? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on taas yksi uusi kokemus tällä meidän taipaleella :) Odotan jo myös jännityksellä. Sydänäänistä en osaa sanoa. Taitaa olla vielä liian varhaiset viikot niille kuulua. Toivottavasti vielä pääsemme niitäkin kuuntelemaan ♥

      Poista
  7. Ekassa raskaudessa oli mies mukana ensimmäisessä neuvolassa mut koki sen aika turhaksi ja ehkä jopa kiusalliseksi kun ei siellä oikein mitään tehty. Täällä täytetään kaikki lomakkeet kotona ja viedään sitten seuraavalla käynnillä th:lle mut en tiedä muista kaupungeista. Toisessa raskaudessa mies oli mukana nt- ja rakenneultrassa. Enkä itsekään sitä sinne neuvolaan kaipaa. Nuo sydänäänethän monesti kuunnellaan vasta 10 viikon jälkeen. Ainakin mun terkka kysyi 10+3 neuvolassa että haluatko että kuunnellaan kun ei välttämättä kuulu vielä, etten sitten huolestu. Ja kuuluihan ne :)
    Itse kävin toisen raskauden aikana varhaisultrassa kunnallisella viikolla 7 kun menkat ehti olla vaan kerran esikoisen syntymän jälkeen enkä ollu varma miten pitkällä raskautta ollaan mut en tiiä taas muiden kaupunkien käytäntöjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että mun mies saa myös kokea tylsistymistä tuolla neuvolassa :D Mutta ainakin tämä on meille molemmille taas yksi uusi kokemus yhdessä. Ei varmaan ihan kaikille käynneille tarvi tulla mukaan, mutta jos vaan pääsee, niin ainahan se on mukavampi yhdessä jännätä :) Voih tuo 10 viikko kuulostaa vielä niin kaukaiselta minulle, kun edelliset raskauteni ovat päättyneet jo niin varhain. Jospa tällä kertaa päästäisiin kuulemaan myös nuo sydänäänet ♥
      Kyselin neuvolasta tuota varhaisultran mahdollisuutta ja valitettavasti siihen ei ollut mahdollista päästä, vaan hän suositteli kääntymään yksityisen puoleen. Tätä rahan menoa ei voi estää :D

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)