Lauantaina heräsin ihmeelliseen pistelevään tunteeseen selässä, munasarjoissa ja kohdussa. Se ei kuitenkaan ollut mitään kovaa kipua, vaan sellaista ikään kuin tylppää pistelyä. Pistelyä tuntui enemmän, jos oli kippurassa ja hellitti hieman, jos olin suorassa. En uskaltanutkaan sitten lauantaina ryhtyä raatamaan loppujen huonekalujen siirtelyn kanssa vaan yritin ottaa rennosti. Aamupäivän jälkeen tuo pistely kuitenkin katosi kokonaan, eikä sitä enää sen jälkeen tuntunut ollenkaan.
Viime raskauksissa mulla oli kaikenlaisia ihmeellisiä kipuja, mutta oletin niiden olevan vain kohdun kasvukipuja. Niin ei varmastikkaan ollut, koska raskaus oli mennyt kesken hyvin varhaisessa vaiheessa. Silloin kipu vastasi hyvin paljon menkkamaista juilintaa, mutta tämä lauantainen pistely ei ollut millään tapaa tuttua kipua. Pidän sitä hyvänä merkkinä :D
Lauantai-iltana pääsin myös ensimmäistä kertaa tutustumaan lievään pahoinvointiin. Tuli ehkä vähän valvottua ja niimpä tuo ihana krapulamainen olo ilmaantui kuin tyhjästä. Woohoo, pahoinvointi on täällä! :D haha. Eilen tunsin taas illalla hieman pahoinvointia ja nyt tänä aamunakin itseasiassa parhaillaan tuntuu hieman krapulaiselta. Taidan pitää tätäkin nyt hyvänä merkkinä, haha.
Mutta en silti uskalla vieläkään täysin luottaa tähän raskauteen, vaan kuljen edelleen siteitä laukussa mukana kantaen. Toivotaan kuitenkin, ettei niille tulisi käyttöä enää moneen moneen kuukauteen.
Ihanaa maanantaita kaikille! Onneksi on lyhyt työviikko ja pian pääsee taas nauttimaan 4 päivän minilomasta.
Kyllähän ne pelot vaan mukana kulkee näillä meidän taustoilla, ei siitä mihinkään pääse. Mutta mulle joku kätilö sanoi, että jokainen (samankin henkilön) raskaus on aivan erilainen ja kaikenmaailman mahatuntemukset ja pistot ja repäisyt ja jomotukset voivat olla ihan normaaleja.
VastaaPoistaJopa sen opin, että vuotokin voi olla ihan normaalia, uskomatonta kyllä.
Toki se on vaikeaa kenenkään ulkopuolisen koittaa hälventää pelkojasi, ei kukaan ainakaan mun kohdalla siinä onnistunut, mutta mulla auttoi ihan konkreettisesti käynnit yksityisellä ultrassa. Sieltä kun sai sitä faktatietoa, että kaikki on hyvin.
Vaikka kaikki on mahdollista vielä sen rv 12 jälkeenkin, niin kyllä mulla helpotti np-ultran jälkeen ja nyt uskallan jo hieman nauttia raskaudesta ja muodostaa tunnesiteitä vauvoihin. Toivon koko sydämestäni, että sinäkin muutaman viikon päästä uskaltaisit kirjoittaa täällä nauttivasi olostasi :) <3
Mä uskon, että mun olo helpottuu jo hieman siinä kohtaa, kun pääsen yli niistä edellisten keskenmenojen viikoista :) Parin viikon päästä, jos ultrassa näkyy vielä joku elossa, niin olen jo paljon onnellisempi ♥ Ja sitten kun ensimmäinen kolmannes ollaan saavutettu, niin olen jo omalla tavallani voittaja :D Tietysti kaikki on mahdollista vielä sen jälkeenkin, mutta olen taas jälleen kerran kokemusta rikkaampana. Ihanaa keskiraskausta sinne! ♥
PoistaOi nuo oireet kuulostaa lupaavilta :) ihanaa, että kaikki on hyvin ja mä uskon et on 2vk päästä ultrassakin <3 niin jännää lukea sun blogia, pakko seurata sun matkaa kirjotusten merkeissä vaan niin pitkään ku suinkin mahdollista :) mulla ois tulevana viikonloppuna vauva jo täysaikainen eli 37+0. Mua pelottaa tuleva synnytys jo aika paljon, täytyy vaan uskoa ja toivoa et kaikki menis niin hyvin ku voi mennä.
VastaaPoistaHassua, että oltiin vielä edellisessä raskaudessani samoilla viikoilla ja nyt kun olen taas raskaana, niin sinullakin on vielä vähän matkaa jäljellä :P Perästä tullaan! :D Kovasti tsemppiä tulevaan synnytykseen ♥ Muista, että kaikesta aina selviää!
PoistaKiitos ja joo täytyy vaan luottaa, vaikka se kipupelko onki aika kova. Oon aika kipuherkkä muutenkin ja pelkään kaikkia toimenpiteitä, mut ehkä siinä on sitten semmosessa omassa kuplassa ja sumussa et sitä sillähetkellä saa vaan jostakin niitä voimia jaksa loppuun asti, vaikka pelottais.
PoistaMä toivon sulle kans niin paljon Onnea tälle tielle ja tänävuonna saatte ihanan Jouluihmeen kotiin <3 niin on vaan tapahduttava :)
Päivä kerrallaan vaan! Itsekään en aluksi luottanut raskauteeni, mutta viikkojen edetessä pystyi edes jotenkin rentoutumaan. Toki pelko oli ns. Persiissä koko raskausajan. Ja minulla takana ennen sitä "vain" yksi kohdunulkoinen raskaus. Joten voin vain kuvitella ahdistuksesi. Muuten, onko "yksi pieni haave" salannut bloginsa kun en löydä sitä enää mistään? Sääli, tykkäsin siitäkin blogista paljon.
VastaaPoistaJep, nyt mennään niin kuin kirjaimellisesti vauvan askelin :D Mä veikkaan kans, et huoli tulee aina olemaan jossain muodossa koko raskauden ajan mukana, mutta ainakin mitä pidemmälle päästään, sitä onnellisempi olen :)
PoistaJa joo, Yksi pieni haave joutui salaamaan bloginsa henkilökohtaisten syiden vuoksi :/
Vaikutat niin todella ihanalta tyypiltä. Pidän siitä miten ystävällisesti osaat vastata kaikille kommentoijille. :) toivon niin kovasti, että tämä raskaus sujuu ongelmitta loppuun asti ja saatte pienen syliin! Todella lupaavalta vaikuttaa oireiden perusteella :) muista myös se, että oireiden katoaminen ei ole kuitenkaan merkki mistään! :)
VastaaPoistaRiikka
Voi kiitos ihana ♥ Olipas ihanasti sanottu :) Voi toivotaan niin kovasti, että tämä raskaus sujuisi onnellisesti loppuun asti ♥ Voi olla, että mä kehitän taas uuden paniikkikohtauksen siinä vaiheessa, kun oireet katoilee :D Hyvin mahdollista nimittäin.
PoistaPelot on luonnollisia, mutta kyllä se kolmas kerta nyt toden sanoo <3
VastaaPoistaToivotaan, että tää on nyt se hetki, kun kaikki tähdet ja kuut on meille suotuisasti kohdallaan ja me saadaan pitää tämä lapsi :) ♥
PoistaHeippa! Piti vaan kirjoittaa noista testeistä että tein aikoinaan apteekin omia monta kpl ja jossain testissä tuli ihan haalea viiva ja olin varma km mutta niin vain se haalea viiva on jo kolme vuotias tyttö ��
VastaaPoistaeli jopa saman merkin testejä ei kannata vertailla
Huh, hyvä tietää :O Koitanpa nyt siis olla vertailematta noita viivoja enää sen enempää :) Onneks kotoa loppui jo testit :D
PoistaKyllä kaikki varmasti menee hyvin loppuun asti!
VastaaPoistaMonesti eri blogeja lukiessa, lapsettomuudesta kärsivät saa useasti pojan joistain syystä.. jotenki sellanen kutina et tää ois tyttö :)
Voi toivotaan kovasti, että kaikki menee loppuun asti hyvin :) Mulla on jotenkin aina ollut sellainen fiilis, että mun esikoinen on poika :D Olisi aika hurjaa jos esikoinen olisikin tyttö! Katsotaan miten käy ;P Mitään tuntemuksia tai muutakaan ei kyllä vielä tässä vaiheessa osaa sanoa.
PoistaIhanaa, onnea ❤ Taustailija täälä kommentoi ekaa kertaa. Ajattelin kertoa oman taustani.. Viime vuonna kaksi km, eka oli keskeytynyt keskenmeno joka huomattiin viikolla 12+, kesken mennyt jo 6+. Toinen km tuosta 3 kk jälkeen viikolla 6+. Sitten, uuden vuoden aattona saatiin ihan parhaita uutisia ja nyt sitten odotellaan sitä esikoista jo viikolla 18+0 ❤ Mä todellakin pidän peukkuja ja uskon siihen, että teilläkin kolmas kerta toden sanoo. ❤ -Ee
VastaaPoistaOii vitsi miten ihana kuulla tällaisia menestystarinoita :) ♥ Se tuo taas paljon lisää toivoa tännekkin ♥ Nuo keskenmenot kun meinaa viedä kaiken toivon. Mutta mukavaa keskiraskautta sinne! :D
PoistaNiin, todellakin tiedän tunteen. Olin jo miehelle ehdottamassa taukoo yrittämisestä kun se joka kuukausi tuleva pettymys aina vaan toistui.. kunnes ihan yllättäen kävikin näin ❤ Eka kolme kk oli aika stressiä, mutta nt-ultran jälkeen oon ollut ihan tyyni ja vaan nauttinut vaikka oireita on ollu jos jonkunmoista ja varsinkin tää väsymys on edelleen jotain ihan jäätävää! :D Tsemppiä oireiden kanssa ja oon niin iloinen, että olet uudestaan raskaana ❤ -Ee
Poista❤️
PoistaHihih ihanaa seurata sun oireilua täältä sivusta:) kyllä tää on nyt teidän elämän käännekohta<3
VastaaPoistaOllaan vielä ihan vaiheessa :D Mutta onneksi ei ole enää montaa viikkoa kun ollaan jo uusien asioiden ja kokemusten äärellä :) ♥ Odotan innolla!
Poista