Ensikäynti

Ensiksikin, kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille ja anteeksi, etten ole jaksanut vastailla niihin. Ajatukset ovat tällä hetkellä hyvin sekavat.

Eilen kun pääsin kotiin, menin heti kuumaan suihkuun ja vain itkin. Suihkun jälkeen olin aivan turta ja painelin sohvalle makaamaan. Mies toi töistä tullessaan minulle lohdutukseksi lakuja. Olo oli niin ahdistava, että mikään ruoka ei maistunut, mutta sain yhden lakun syödyksi. Teimme yhdessä makaronilaatikkoa, mutta sekin meinasi jäädä lautaselle. Oksetti ja oli huono olo.

Tunsin aika ajoin pieniä vihlaisuja kohdun seutuvilla, joten varauduin jo pahimpaan. Otin nukkumaan mennessä yhden 500mg Paramaxin ja yritin nukahtaa. En saanut unta. Päässäni pyöri vain Apulannan Ilona? "Sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet, sä väsyit kylpyhuoneeseen..." Sain nukuttua ehkä tunnin, mutta heräilin aina kun vaihdoin kylkeä. Sydän takoi rinnassa, kun ajattelin, että aamulla, kun käyn vessassa, huomaan siteen olevan täynnä tuoretta verta.

Aamulla heräsin aivan liian aikaisin, En vain saanut nukuttua. Menin vessaan, mutta huomaan, ettei verta ole tullut yön aikana yhtään. Edelleen vain pyyhkiessä vähän vaaleanpunaista. Olen tyytyväinen, että kivut ovat pysyneet vaimeina, lähes kokonaan poissa, mutta ajatus keskenmenosta ahdistaa. Ahdisti niin paljon, että tuli huono olo. Tunsin palan kurkussani. Teki mieli itkeä ja oksentaa ahdistus pois. Tein aamupalaksi leivän, mutta en saanut sitä syötyä. Nakertelin muutaman palan ja jätin loput miehelle. Kello alkoi viimein olla jo niin paljon, että voisimme lähteä kävelemään neuvolalle.

Neuvolassa ahdistus vain kasvoi ja kasvoi kun näin raskaana olevia äitejä. Heti kun terveydenhoitaja kutsui meidän sisään, aloin itkeä. Itkeä sopersin, että pelkään tämän menneen kesken. Vuodan verta ja olen todella ahdistunut. Terveydenhoitaja yritti nopeasti etsiä aikaa gynelle, joka olisi voinut ultrata, mutta valitettavasti meidän kunnassa on vain yksi kiertävä gyne ja seuraava vapaa aika hänelle olisi vasta reippaasti toukokuun puolella. Siitä ei siis ollut minulle mitään apua. Kävimme kuitenkin läpi kaikki neuvolan perusasiat. Mitä tutkimuksia tulee olemaan ja millä raskausviikoilla. Pieniä hetkiä saatoin kuvitella oikeasti meneväni noihin tutkimuksiin, mutta sitten taas keskenmeno ajatus hyökkäsi takavasemmalta ja toi mukanaan suurta ahdistusta. Neuvola käynti kesti vain noin 45 min. En osannut kysellä mitään yhtään mistään, kun ajattelin vain keskenmenoa.

Voi kuinka toivonkaan, että tämä olisi vain harmitonta vuotelua ja satunnaista kasvukipua, mutta pahoin pelkään pahimman olevan vasta tulossa.

Jos vuoto pysyy vähäisenä ja pahimmat kivut poissa, niin lauantaina pääsen yksityiselle ultraan näkemään, onko siellä enää ketään elossa. En malta uskoa, että kaikki olisi hyvin, mutta pitäkää peukkuja, että sieltä vielä hyviä uutisia saataisiin.

Nyt koitan kestää nämä pari työpäivää ahdistus rinnassa takoen. Nyt haluaisin vain nukkua tämän kaiken pahan olon pois. Voi kunpa voisin....