11. lokakuuta 2016

Good news!

Nyt se on ohi! Kävin Jorvin sairaalassa uudessa jälkitarkastuksessa ja ultrassa selvisi, että kohtu on viimein tyhjentynyt kokonaan ja limakalvot olivat "kauniit"(ihme sanavalinta). Eilen tulikin jonkun verran hyytymiä, joten jospa se oli sitten se viimeinen raskausmateriaali, kun sen jälkeen vuoto on ollut lähinnä pelkkää vanhaa verta ja tänä aamuna sitä ei ole tullut enää yhtään. Saa nyt nähdä yllättääkö uusi vuoto vielä parin taukopäivän jälkeen, mutta nyt on kuitenkin kaikin puolin hyvä olo.

Sain muuten myös tietää sen mun veriryhmän ja yllätyksekseni se olikin B+. Ei siis ole mitään ongelmia senkään suhteen.

Jälkitarkastus Jorvissa oli ihan ok kokemus. Huoneessa oli minun lisäkseni hoitava lääkäri ja sitten vielä yksi hoitaja. Lääkäri kyseli niin fyysisestä kuin henkisestä hyvinvoinnista ja toisteli kovasti sanoja "tämä ikävä/valitettava tapahtuma".  Alkoi ehkä ihan pikkusen ärsyttää, kun lääkäri puhui niin surullisen masentavaan ääneen että "onhan sinulla nyt varmasti kaikki hyvin" ja olisi melkein tehnyt mieli pillahtaa itkuun, kun joku noin näyttää välittävänsä. Pidin pääni, enkä itkenyt. Mulla on oikeasti paljon parempi mieli, kun mun ei tarvi vatvoa sitä keskenmenoa vaan mä saan kuulla hyviä uutisia siitä, että NYT kaikki on taas hyvin. Se on tärkeintä. Kukin tavallaan.

Nyt nautin pitkästä aikaa oireettomuudesta ja pikku hiljaa vuodottomuudestakin. Tällä hetkellä parasta on olla, kun olo on vaan yksinkertaisesti normaali. Piinaillaan niitä menkkojen alkamisia sitten myöhemmin.

Itseni tuntien, mulla on varmaan muutaman viikon päästä taas jo ihan eri vaihde silmässä :D

15 kommenttia:

  1. Mutta ihanat että välitti! Ja super uutinen että kohtu on tyhjentynyt itsekseen. Alkaako keskenmenon jälkeen ns. uusi kierto, vai voiko menkat alkaa koska vaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että parempi että näytti välittävän kuin että olis ollut joku tunteeton robotti :D Jos käy niinkuin viimeksi, niin tästä alkaa ikäänkuin uusi kierto. Tosin tämä keskenmenokierto tuppaa yleensä olemaan huomattavasti pidempi kuin normikierto.

      Poista
  2. Jes, onnea! :) Hienoa että keskenmeno on jo ohi! Se on psyykkisesti tosi iso juttu, että pääsee katsomaan eteenpäin eikä taaksepäin. Ja hyvä ettei sinulle tullut mitään komplikaatioita vaan se hoitui nopeasti sitten kuitenkin! Nyt sitten vain kuukautisia odottamaan ja sitten uutta yritystä kehiin :)

    Minä joudun myös takaisin sairaalaan, kätilön mukaan kuulosta siltä ettei keskenmeno olekaan sujunut kuten pitää kun vuoto sen kun jatkuu hyytymineen. Alkaa jaksaminen olla melko lopussa:( -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos H :) Voi jehna, kun sulla vielä jatkuu :( Luulis, että hyvin tyhjentyy, jos tulee hyytymiä. Toivottavasti saisit sairaalasta nyt lisää apuja ja vuoto loppuisi jo pian. Se syö niin paljon voimia, kun ei pääse toipumaan rauhassa, jos vuodot vaan jatkuu. Voimia sinne! ♥

      Poista
    2. Kiitos paljon tsempeistä! <3 Samassa jamassahan täällä suurinpiirtein ollaan.. Jos keskenmeno on jäänyt kesken niin tehdään kai joko uusi lääkekäynnistys kipuineen kaikkineen, tai se kaavinta nukutuksessa. Korjatkaa jos joku tietää paremmin... Kumpikaan ei innosta hirveästi, mutta pitäähän se tehdä että saadaan tämä päätökseen.

      Nyt pitäisi oppia sinulta tuo positiivinen asenne, kun itseni vain ärsyttää niin kamalasti että meidän pitää näköjään kulkea se hankalin tie, lapsettomuushoidot, keskenmeno, keskenmenon pitkittyminen, kaikki :D Varmaan voisi vielä huonomminkin mennä mutta juuri nyt tuntuu että meille osuu kaikki huono mitä tässä projektissa vain voi..:/ Kiitos vielä tsempeistäsi ja nopeaa paluuta normiarkeen sinullekin! -H

      Poista
    3. Oliko sulla vielä ultralla katottu, että miltä se kohtu tällä hetkellä näyttää? Mulla näkyi vielä lauantaina koko raskauspussi (tosin se oli jo litistynyt) ja tiistaina ei enää mitään. Se voi tulla sieltä ihan kivuittakin pois, jos huomaat hyytymiä vuodossa. Koita nyt vain ajatella, että mitä pikimiten saat apuja, sitä pikemmin se loppuu :) kaksi viikkoa voi jo tällaisessa tapauksessa tuntua jo ihan ikuisuuspitkältä, mutta se on vielä ihan normaalia ja tosiasiassa aika lyhyt aika keskenmenovuodolle. Mä pidän peukkuja, että pääsisit vuodoista eroon pikimiten :)

      Poista
    4. Kiitos kun jaksat vielä muitakin tsempata tässä omassa blogissasi! <3 Ei ole ultrattu. Kuulemma hyytymät näin 2vk käynnistyksestä päin vastoin ei ole enää normaalia, siksi jännittää.. Kiitos peukuistasi, katsotaan miten käy! Onko sulla vuoto loppunut nyt sitten ihan kokonaan? Toivotaan ettei se tulisi sulla enää takaisin! -H

      Poista
    5. Tosiaan hyytymät ei varmaan pitemmän päälle ole hyväksi, ettei vaan pääsisi muodostumaan tulehduksia. Mulla on vuoto käytännössä jo kokonaan loppunut. Mitä nyt välillä tulee vanhaa kuivunutta verta pyyhkiessä, mutta tuoretta punaista verta ei ole tullut enää pariin päivään. Kuljen silti vielä varmuuden vuoksi side suojana, jos sieltä vielä joku ylläri loppuvuoto tulee :D Tulethan kertomaan sitten miten sielä jälkitarkastuksessa kävi :)

      Poista
    6. Palaan varmasti kertomaan, ihanaa vaihtaa kuulumisia samantyyppisessä tilanteessa olevan kanssa! Side housuissa, I feel you, pääsisipä siitä jo eroon! :D t. Vaippaikäinen H

      Poista
  3. Hyvä, että ei tarvittu kaavintaa tms. Nyt voit hieman keveämmin mielin suunnata katseen tulevaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voi tosiaan taas huokasta helpotuksesta :) Toistaseks en vielä jaksa miettiä mikä kierronpäivä on millonkin, mutta eiköhän se tästä taas palaa päivärutiiniksi viimeistään parin viikon päästä :D

      Poista
  4. Hyvä, että kohtu oli tyhjentynyt itsestään. Onhan sekin sitten askel taas eteenpäin kohti uusia juttuja. Rauhassa eteenpäin vaan. Eli sun siis veriryhmässä ei oo mitään keskenmenoihin liittyvää. Toivotaan tosiaan et vielä kolmas kerta toden sanois ja saisitte lapsen vihdoin syliin asti, pakko sen on mennä niin <3 toivotaan et niistä clomeista/lugeista ois nyt sit apua tulevaan. Pääasia nyt kuitenkin se et tämä inhottava vaihe on nyt ohi ja pääsee rauhassa jatkamaan elämää ja käsittelemään niitä tunteita mitä milloinkin tulee. Kiva et hoitaja oli mukava ja empaattinen sua kohtaan.

    Mulla tuli tänään rv10 täyteen. Vielä olis 12pv np-ultraan ja vähän on sellanen jännitys et onhan kaikki varmasti hyvin ku näin pitkällä kerta jo ollaan. Ensiviikolla syysloma ja tulee niin tarpeeseen, kun koko kesä paiskittu töitä. Alkaa olemaan aika väsyny työntekoon. Haluaa vaan pääsytä hetkeksi rentoutumaan ja irtautumaan töistä. Vaikeavammaisen avustajana oleminen koulumaailmassa on kuitenkin niin intensiivistä ja saman kanssa olen kokoajan, niin sitä kaipaa vähän etäisyyttä työstä.

    Positiivista mieltä sulle nyt kun pääset seuraavaan vaiheeseen taas elämässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Dansku :) Ihana kuulla sinustakin taas! Joo veriryhmästä ei sitten löytynytkään mitään keskenmenoihin viittaavaa eli ei tarvitse siitä ainakaan huolehtia jatkossa. Toivotaan tosiaan, että kolmas kerta toden sanoo, mutta vaikka vielä tulisikin keskenmeno, niin ainakin sitten päästään jo tarkempiin tutkimuksiin ja varmaan hoitoihinkin pääsee julkiselle puolelle helpommin :) Ihanaa lomaa sinulle, tulee varmasti tarpeeseen. Tuo 12 päivää menee varmasti nopeasti, kun saat lomailla sitä ultraa odotellessa. Lomat menee aina liian nopeasti ohi :D Ihanaa odotusaikaa sulle. Pian on jo eka kolmannes selätetty ;)

      Poista
  5. Palailin blogisi teksteissä taakse päin, koska tää aihe nyt on minua lähimpänä ja piti kysyä kauan sulla vuoto kesti? Mulla on kestänyt jo pian viikon ja verta tulee edelleen ihan sopivasti, huoh. Sairaalassa poikettu tyhjennyksen jälkeen x2, kerran itse menin kipujen vuoksi ja kerran mut hätyytettiin soittamalla paikalle. Mä vihaan tätä veren vuodatusta, miks tää ei jo lopu :( kohdun pitäis olla tyhjä, mutta.... kuukauden kuluttua odottaa kaavinta, mikäli tää ei lopu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kesti vuoto molemmilla kerroilla noin kymmenen päivää, mutta välillä saattoi olla pari vuodotonta välipäivääkin. Voi, mä olen niin pahoillani, että tekin jouduitte tuon menetyksen kokemaan :( uskoisin, että vuoto loppuu lähipäivinä, kun kohtu on todettu tyhjäksi, mutta mulle ainakin sanottiin, että vaikka ultrassa ei löytyisi enää mitään raskausmateriaalia, niin siellä voi vielä olla jotain pientä mikä voi aiheuttaa tiputtelua ensimmäisiin kuukautisiin asti. Toivottavasti vuoto loppuisi luonnollisesti pikimiten, niin toipuminen voisi kunnolla alkaa. Mä ymmärrän enemmän kuin hyvin, kuinka inhottavaa on odottaa sitä, että tuo ikävä vuoto, joka jatkuvasti muistuttaa siitä menetyksestä, olis viimein ohi. Tsemppiä ja voimia teille molemmille ❤️

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)