6. lokakuuta 2016

Kivulias keskiviikko

Ällövaroitus!

Eilen työpäivän jälkeen lähdimme mieheni kanssa kauppaan, kun yhtäkkiä kivut yltyi sietämättömäksi. Tuntui, etten pystynyt liikkumaan ja koko kroppa oli aivan jumissa. Mietin jo kauhuissani, että mitä mulle oikein tapahtuu. Hiivin pikkuhiljaa eteenpäin kauppakärryihin nojaten. Pyysin miestäni lappaamaan ostokset pikimiten kärryyn, että pääsisimme nopeasti takaisin kotiin. Kassalla maksaessani tunsin kuinka jotain hulahti housuihin. Kipu alkoi pikkuhiljaa hellittää ja pystyin taas kävelemään normaalisti. Kotiin päästyäni menin vessaan ja huomasin siteessä pieniä hyytymiä ja jotain roikkui alapäästäni. Pyyhin paperilla, kunnes siihen tarttui jotain isoa ja kiinteää. Se oli noin pari senttinen möykky. Puristelin sitä hieman paperissa ja se oli pehmeä, mutta kiinteä. Mikä se on? Oliko tämä sittenkin meidän pikkuinen? Oliko se istukka? Mitä se aiemmin tullut möykky sitten oli? Heitin solumöykyn pönttöön ja vedin vessan. Sen jälkeen vuoto on vähentynyt huomattavasti, eikä yösiteeseenkään ollut jäänyt enää tippaakaan. Joko se nyt alkaa olla ohi?

Odotan jo kuumeisesti lauantaita ja toivon ultrasta hyviä uutisia. Haluan jo niin kovasti toipua tästä keskenmenosta. Haluan pitkästä aikaa taas elää normaalia elämää ilman mitään ylimääräisiä lääkkeitä. Kunnes sitten taas seuraavassa kierrossa :D Nojaa katsotaan.

Miten musta tuntuu, että nyt aika lentää siivillä, kun vasta pari viikkoa sitten aika vaan mateli. Odottavan aika on niiiiin pitkä.

4 kommenttia:

  1. Tulin pienen tauon jälkeen lukemaan sun kuulumisia, olen tosi pahoillani teidän menetyksestä.

    Tuli ihan itku (joo, kiitos hormonit...) kun mietin mitä ootte kohdanneet. Ihailtavaa kuitenkin tuo sun eteenpäinsuuntaava asenteesi, mä toivon todella että kaikki vielä kääntyy hyvin! Pikaista toipumista, ja kaikkea hyvää.

    Meillä takana kolme epäonnista inseminaatiota, ja seuraavaksi pohdintana jatkohoidot. Suunnittelua niiden osalta edessä, ja siis totuttautumista ajatukseen pistoshoidosta. Toivotaan, että vuosi 2017 olisi meille molemmille onnen vuosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Toivottavasti vuosi 2017 olisi meille molemmille suotuisampi :) Se on aina hyvä jos on joku suunnitelma mistä lähteä liikkeelle.

      Poista
  2. Ensin suuret pahoittelut keskenmenostasi! Olen sinulle aiemminkin kommentoinut, tein raskaustestin pari päivää sinun jälkeen ja iloitsin kanssasi. Kolmen vuoden ja rankkojen hoitojen jälkeen olin vihdoin raskaana ensimmäistä kertaa! Pientä tuhrua tuli mutta kaikki toistivat että se on normaalia, myös kun yhtäkkiä tuli vähän punaista kaikki toisti että se on ihan OK. No, minun tapauksessani ei ollut, ja keskenmeno varmistui pari viikkoa sitten, alkio lopetti kehityksen. Koska se ei kuitenkaan tullut ulos jouduin ottamaan lääkkeitä jotta saatiin supistuksia aikaiseksi sekä vuotoa. Siitä on nyt kohta viikko. Minulle tuli samanlainen uusi voimakas kipuaalto, joka kuitenkin kesti noin 10h, ja myöhemmin samana päivänä vuoto runsastui taas hyytymineen. Eli aika lailla sama kuin sinulla eilen. Kätilö sanoi että tämä on normaalia. En usko että kyseessä oli alkionne, tai itse en ainakaan ole halunnut analysoida mikä klöntti on mikäkin… Hyytymiä minulla on tullut paljon, ja se on kätilön mukaan vain hyvä asia.

    Eli ollaankin yhtäkkiä taas samassa tilanteessa sinä ja minä. Toivon, että keskenmenovuoto loppuu pian jotta voidaan aloittaa uudet piikitykset ja lapsettomuushoidit taas… Onko sinulla ollut jatkuvaa vuotoa keskenmenon jälkeen, vai ehtikö se jo loppua? Käynnistetyn keskenmenon jälkeen vuotoa voi kuulemma tulla jopa kuukausia, en yhtään jaksaisi odottaa ja kulkea side housuissa. Olen samaa mieltä siitä että aika matelee! Ja toisaalta jos miettii miten pitkällä raskauteni olisi jo, niin aika tuntuu lentävän…. Mutta yritän olla miettiättä sitä.

    Toivon sinulle valtavasti tsemppiä jatkoon! Hienoa, että pystyt luonnollisesti tulemaan raskaaksi, se on aina hyvä merkki, vaikkei nyt tuntuisi siltä. Yritetään jaksaa, ja toivottavasti oltaisiin taas pian molemmat onnellisesti raskaana ja kaikki sujuisi hyvin! -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olen niin pahoillani, että olet joutunut kokemaan tämän saman :( Mulla oli eilen päivän mittainen tauko vuodossa, ettei tullut oikeastaan yhtään verta siteeseen asti, kunnes nyt sitten taas tänä aamuna verta on tullut kuin hanasta. Mulla oli edellisessä keskenmenossa myös yksi kolmen päivän tauko ilman vuotoa ja sitten tuli 5 päivää ihan kunnolla, kunnes loppui kokonaan. Toivotaan että me toipuisimme tästä pikimiten. Ei tosiaan ole mikään ihanin tunne kulkea vaippahousuna viikosta toiseen :D Jaksamisia ja onnea uuteen yritykseen ♥ Toivottavasti seuraava elämän alku saataisiin jo terveenä syliin asti.

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)