8. maaliskuuta 2016

Keskenmenosta selviytyminen

Varoitus! Tämä teksti ei välttämättä sovi herkimmille.

Eilen oli kyllä maailman hirvein päivä. Runsas vuoto alkoi jo heti aamusta ja menkkamaiset krampit myllersivät mahassa. Olin tosi kipeä ja surullinen, mutta raahauduin silti normaaliin tapaan töihin. Laitoin heti viestiä parille ystävilleni, jotka tiesivät raskaudestani ja sain heiltä paljon lohduttavia vastauksia. Siitähän nuo kyynelkanavat aukesivat ja itkin silmäni punaisiksi duunipaikan vessassa. Kaikista parasta on se, kun sain puhuttua asiasta ystävilleni ja he lohduttivat ja kertoivat olevansa tukena. Olen siitä heille ikuisesti kiitollinen.

Pian kun särkylääke alkoi vaikuttaa, alkoi olo tuntumaan jo normaalimmalta. Toki silmät olivat rutikuivat itkemisestä ja olisi vain tehnyt mieli mennä kotiin nukkumaan, mutta sinnittelin työpäivän loppuun. Kotiin päästyäni huomasin tamponin mukana tulleen jättimäisiä hyytymäriekaleita ja jonkun vaaleamman solumöykyn. Sen täytyi olla meidän pikkuinen. Sen jälkeen vuoto alkoi vähentyä huomattavasti ja kivut olivat jo lähes kokonaan kadonneet.

Mieheni on maailman paras tuki ja turva ja olemmekin onneksi pystyneet puhumaan tästä keskenmenosta täysin avoimesti. Uskon, että mieheni on helpompi hyväksyä koko asia siksi, että eräät ystävämme kokivat saman noin puolisen vuotta sitten ja nyt ovat taas onnellisesti raskaana. Toivottavasti meidänkin onni vielä kääntyy parhain päin.

Tänään vointi on jo paljon parempi. Raskausoireetkin on jo hiipunut olemattomiksi. Tosin rinnat ovat edelleen vähän kipeät, mutta nekin palautunee pikimiten. Vuoto oli aamulla jo hiipunut tiputteluksi ja uskon sen pian jo loppuvan kokonaan. Olen ajatellut varata ajan gynekologilleni jälkitarkastusta varten ja että voin samalla kysellä häneltä lisää esimerkiksi Teroluteista jne.

Kyllä tämä tästä vielä. Kunhan vain pääsen taas takaisin rytmiin ja ollaan selvitty näistä häähössötyksistä, niin voidaan taas ottaa vähän rennommin. Askel kerrallaan, ilman turhaa stressiä.
Kyllä tästä selvitään :)

P.S. Kiitos vielä ihan hirmuisesti kaikille lukijoillekkin lohduttavista kommenteista. Niistä on ollut iso apu ja tuki. Pidetään toivoa yllä ♥

8 kommenttia:

  1. Pahoittelut :( Onneksi keskenmenon jälkeen monilla tärppää hyvinkin pikaisesti. Ennenhän opastettiin pitämään yksi välikierto ilman yritystä, mutta nykyään on kai ihan ok alkaa yrittää saman tien. Toivottavasti seuraava odotus päättyy sitten onnellisimmissa merkeissä! ♡

    Ai niin, tamponia ei ole suositeltavaa käyttää keskenmenon yhteydessä tulehdusriskin takia, mutta jos vuoto onkin jo hiipumaan päin, niin tämä "varoitus" ei ole enää ajankohtainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3 toivottavasti ei tarvitse enää odottaa 1,5 vuotta, vaan tärppäisi pian uudestaan :) Joo tosiaan lueskelin vasta tänään lisää tietoa keskenmenoista ja huomasin että tamponia ei suositella ja vaihdoin äkkiä siteeseen :D Aina oppii jotain uutta.

      Poista
  2. Hurjasti voimia! Mutta pääsit ihan töihin, se on jo aika saavutus :O tamponi keskenmenon yhteydessä ei kai ole kovin kannattava? Jostain olin lukevinani.. Kuulostaakin aika oudolta :\ mutta tekstistä päätellen voit hyvin, joten onnea uuteen yritykseen!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Joo luin tuosta tamponijutusta vasta myöhemmin ja vaihdoinkin jo vuotosuojan siteeseen. Kaikkea sitä oppii :) Pahin vuoto on kyllä luultavasti jo takana päin. En oikein osannut aamulla töihin lähtiessäni ajatella oikein mitään. Työjutut sentään sai ajatukset hetkeksi muualle, niin koin sen olleen hyvä ajatus. Uskoisin, että pahin on jo takana :)

      Poista
  3. Oot sä kyllä aikamoinen sissi, että töihinkin lähdit tossa tilanteessa. Muistan itse, että se oli aika traumaattinenkin kokemus kun rv 6 alkoi keskenmeno kesken työpäivää. Olen aika miesvaltaisella alalla töissä ja en todellakaan halunnut itkeä yleisellä paikalla joten menin vessaan ja siellä itkin kovasti ja sitten häivyin nopeasti kotiin ennen kuin kukaan kysyy punottavista silmistä. Työterveydestä sain heti saikkua kun pyysin. Pakko kysyy, että miten ihmeessä sä et ottanut edes tota eilistä vapaaksi?
    Vai onko teillä ihan kamala ilmapiiri jossa raskaana olevia katsotaan pahalla ja keskenmeno tietäisi ettet ainakaan mitään ylennyksiä tulevaisuudessa saisi?

    Oma esimieheni ymmärsi hyvin tilanteeni ja sanoikin että jää ihmeessä kotiin nyt ja palaa vasta sitten kun kykenet oikeasti siihen.

    Sulla on kyllä ihailtavan positiivinen asenne tänkin suhteen, kuten kaiken muunkin. Mutta muista, että kyllä nyt saa olla niitä negatiivisakin tunteita hetken aikaa. Itselleni tuli vahva olo että seuraava raskaus onnistuu varmasti ja niin se onnistuikin ja raskaus alkoi ennen kuin seuraavia menkkoja edes kuului. Mut seuraavassa raskaudessa halusin minimoida kaikki riskit ja otinkin sitten foolihappoa jo etukäteen ja mieheni myös ja join ahkerasti greippimehua ovikseen asti koska luin että se vahvistaa sitä kohdun limakalvoa joka nyt keskenmenon jälkeen ei ollut varmasti parhaimmillaan ja en juonut alkoholia enää piinapäivinä vaikka en tiedä aiheuttiko alkoholilasillinen jotain silloin alussa kun en testannut heti sinä päivänä kun menkat oli myöhäs ja ajattelin vaan et varmaan en oo raskaana. Mut ajattelin et jos tulee toinenkin keskenmeno niin en halua enää olla siinä tilassa että ajattelen olisinko voinut tehdä jotain toisin. No onneksi kaikki meni tokassa raskaudessa hyvin ja uskon vakaasti että niin tulee teilläkin menemään. Kannattaa heti yrittää kun olette saanet gyneltä luvan, koska oma gyneni ainakin sanoi että keskenmenon jälkeen raskautuu yleensä nopeammin kuin muulloin.

    Tsemppiä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi :) Olin eilen aamulla sen verran pihalla kaikesta, että yritin vaan selvitä siitä mahdollisimman nopeasti ja sen kummempia miettimättä. Meillä on töissä sen verran hankala työterveyspolitiikka, että en halunnut lähteä siihen rumbaan. Tosiaan kävin välillä pyyhkimässä kyyneliä silmistäni vessassa ja koitin vain selvitä kivuista kipulääkkeillä. Työpäivä meni lopulta onneksi nopeasti ja kotona sain mieheltä hemmottelua ja lohduttelujätskiä :D Toivon todella ettei meidän tarvitse enää odottaa uutta raskautumista sitä 1,5 vuotta, vaan meilläkin tärppäisi pikimiten uudestaan. Mies ainakin on jo ihan valmis uuteen yritykseen ja minäkin haluan vain saada ensin gyneltä vihreää valoa, niin päästään aloittamaan taas puhtaalta pöydältä :) Vitamiinien syöntiä en ole lopettanut keskenmenosta huolimatta eli foolihappoja on nautittu jo hyvän aikaa etukäteen \o/ Tietysti aina on pieni pelko, että sama käy uudestaan, mutta on turhaa miettiä tässä vaiheessa vielä sellaista :) Päivä kerrallaan!

      Poista
  4. Voimia! <3 Olet ollut tänään ajatuksissa. Kyllä kaikki vielä onneksi muuttuu, tuolla asenteella pystyt mihin vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivotaan parasta ja vaikka tämä nyt onkin tosi inhottava ja surullinen asia, niin on meillä vielä paljon ihania asioita luvassa. Hääpäivää odotellessa :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)