Eilen oli huono päivä. Oikeastaan tosi huono päivä. Työt ei luistanut ja vettä satoi kaatamalla ja kaikki asiat tuntui menevän pieleen. Meidän piti mennä katsomaan yhtä aivan täydellistä autoakin, mutta se oli juuri ehditty myymään jollekkin toiselle.
Facebook täyttyi ystäväpariskunnan tuoreen vauvan kuvista ja aina kun tuli uusi onnitteluviesti, niin se kuva pompsahti suoraan ylimmäksi ja muistutti minua taas siitä minkälainen luuseri olen, kun en kykene itse saamaan moista pienokaista aikaiseksi.
Ahdisti niin kovasti, että meinasin pillahtaa itkuun milloin missäkin; bussipysäkillä ja koiraa ulkoiluttaessa ja...
Päivän päätteeksi menin kuumaan suihkuun ja annoin murheiden valua viemäristä.
Tänään on taas uusi päivä. Toivottavasti parempi kuin eilinen.
<3 jaksamista
VastaaPoista♥
PoistaToivon niin, että teilläkin kohta tärppäisi uudestaan! Yllättävän yleisiä keskenmenot tuntuvat olevan; niistä vaietaan usein mutta nyt kun omasta tilanteestani olen kertonut (km keväällä 2015, nyt viikolla 23 raskaana) olen saanut kuulla vastaavia kokemuksia muiltakin. Tämä tuskin auttaa tän hetkisiin fiiliksiin, mutta ainakin voit lohduttautua sillä että raskaaksi tulo on mahdollista. Parempaa kevään jatkoa sinulle! T. Eveliina
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Eveliina ja onneksi olkoon! :) Tuntuu vaan, että ihmiset ympärillä raskautuu ja saa lapsia niin nopeasti ja oma elämä tuntuu matelevan niin hitaasti. Haluaisin myös uskoa, että kerran sen positiivisen raskaustestin tehneenä saisin vielä kokea raskauden uudestaan, mutta aina välillä tulee näitä epätoivon hetkiäkin. Ei auta kuin mennä päivä kerrallaan :)
PoistaVoimia! <3
VastaaPoistakiitos ♥
Poista<3
VastaaPoista♥
PoistaTiedän ja muistan tuon tunteen niin hyvin. Tsemppiä! <3
VastaaPoistakiitos ♥
PoistaTäällä täysin sanalaiset fiilikset eiliseltä..facebookissa ei näkynyt kuin vauvoja ja vauvamahoja, töissä itketti kaikki ja toi ilma kruunas kaiken. Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa ja pystyn samaistumaan moneenkin asiaan ja fiilikseen mitä käyt läpi. Teksteistäsi näkyy sun positiivinen asenne elämään, vaikka käytkin vaikeita asioita läpi. Itse olen hyvinkin samanlainen, mutta kun huono päivä tulee, niin sitä putoaa korkealta. Sain vuosi sitten keskenmenon ja sen jälkeen en ole onnistunut raskautumaan uudelleen...allekirjoitan täysin sen epäonnistuneen fiiliksen, kun muut esittelevät vauvojaan facessa, ja itse vaan miettii miksi itse ei ole samassa tilanteessa..mutta haluan kuitenkin uskoa vielä parempaan. Ja olla positiivinen vaikeinakin aikoina. Toivon teillä ihan hirveästi tsemppiä ja onnea tulevalle! Ja kiitos teksteistäsi, saan niistä paljon vertaistukea :) -Mari
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Mari ♥ ihana kuulla, että joku saa kirjoitteluistani tukea. Emme ole yksin :) Olen pahoillani keskenmenostasi. Vaikka sen asian olisi käsitellyt jo monesti, niin tällaisissa tilanteissa se tulee taas vahvasti mieleen. Toivon, että teillekkin pian onni osuu kohdalle. Tsemppiä!
PoistaTäältäkin halit sinne <3 itsellä oli yritystä takana melkein 2 v kun luomusti raskauduin mut se meni kesken. Keskenmenosta on jo 1,5 v aikaa.... mitään "vikaa" meistä ei ole löydetty ja en vaan saa elävää vauvaa aikaiseksi toisin ku kaikki muut naiset :( "keskenmenon jälkeen tulee helposti raskaaksi" joopa joo... niin ne kaikki muut mut emme me :(
VastaaPoistaVoi eiih :/ Otan osaa. Se tuntuu olevan niin pienestä kiinni, että se tärppi tulee. Olen myös lukenut monta onnistumistarinaa keskenmenon jälkeen ja ystävänikin tuli heti seuraavasta kierrosta raskaaksi, mutta valitettavasti se ei jokaisen kohdalla mene niin :( Toivottavasti teille tulee tärppi, kun sitä vähiten odottaa :) Tsemppiä!
PoistaToivotan teille plussatuulia lähitulevaiauuteen ja haluan vielä sanoa,että vaikutat todella mukavalta ihmiseltä! Toivon teille kaikkea hyvää!
VastaaPoistaVoi kiitos :) Ihana kuulla.
Poista