Tänään alkoi sitten kp 1. Vähän lyhyehkö luteaalivaihde(tänään olis ollut dpo 12), mutta vielä ihan normaalin rajoissa. Vuoto on ollut vielä aika pientä, mutta kuitenkin ihan tuoretta verta, että eiköhän ne ihan menkat kuitenkin ole. Kipuja on vähän, mutta toistaiseksi ainakin ihan siedettäviä. Saa nähdä mihin tämä vielä yltyy. Olen vähän lukenut kauhutarinoita ihan sietämättömästä vuodosta ja sitten taas toisaalta löytyy myös niitä normaalin kuukautisvuodon tarinoitakin.
Nyt alkaakin sitten taas uusi lähtölaskenta, nimittäin terolut-kuurin lähtölaskenta. Ovistestejä on vielä jäljellä, joten nekin pääsevät vielä käyttöön. En jaksa sen kummempia stressailla, jos ei tärppääkkään. Pääasia olis nyt saada noita kiertoja vähän tasoitettua, jos ne terot vaikka vähän auttais siihen. Olen toiveikkain mielin sen suhteen.
Tiettekö, en ole oikeastaan yhtään pettynyt, ettei tässä kierrossa tärpännytkään. Toki lähtökohdat oli jo aika huonot, kun mies oli kovassa kuumessa oviksen aikaan. Lisäksi oireet eivät vastanneet ollenkaan edellisessä kierrossa koettuja raskausoireita. Olin siis jo lähes satavarma alkavasta vuodosta. Toki odotin sitä sunnuntaille, mutta samapa tuo. Ei takerruta pikkuseikkoihin :D
Ja tiettekö mikä parasta! Ei tarvi tänäkään vuonna miettiä, että pystyykö sitä juomaan vappusimaa vai ei. Kaiken lisäks meillä on häiden jäljiltä(saatiin siis lahjaksi) ihan hirveät määrät kuohuviiniä, että vois vaikka vapun kunniaks poksauttaa yhen pullon kuohuvaa ;)
Asenteelle taas iso käsi! Oot reipas :-)
VastaaPoistaHehih kiitos. Kaikessa on aina oltava se positiivinenkin puoli :)
PoistaNyt saat aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa kierrossa ja toivotaan että terot antavat pian hyvän tuloksen :)
VastaaPoistaNyt ihan pakko kysyä kun raskaana olen että eikö muka vappusimaa saisi raskaana juoda? :O olen jo niin odottanut että ensi viikolla äitini luokse jossa vihdoin saisin simaa.
Toivotaan tosiaan, että terot olisi ratkaisu meiän ongelmaan :)
PoistaRiippuu vähän simasta. Esim. itsetehdyssä simassa saattaa se hiiva käydä sen verran voimakkaasti, että siihen voi jokunen prosentti tulla alkoholia. Kaupan simassakin saattaa olla joku 0,2%(en muista tarkkaan, mutta siinä pullossa pitäis olla mainittu se), mutta se ei ole vaarallista raskaana olevalle. Saahan sitä lapsetkin juoda :)
Moi,
VastaaPoistalöysin sun blogin joku aika sitten, olen nyt kahlaillut vanhoja kirjoituksia ja löytänyt aika paljon tukea omaan tilanteeseen. Olen samaistunut moneen hetkeen, ja tuntuu, että ollaan vähän samankaltaisessa tilanteessa.
Me ei puolison kanssa olla kerrottu meidän tilanteesta oikein kenellekään, huolimatta siitä, että tässä ollaan oltu jo pidemmän aikaa. Lähipiirissä on paljon juuri syntyneitä vauvoja ja tuoreita raskauksia, ja sitä suuremmalla syyllä ei tunnu edes todennäköiseltä, että tätä asiaa ottaisi heidän kanssaan esille. Toki maksetaan siitä sitä hintaa, että meiltä kysellään jatkuvasti, että eikös mekin jo tehtäisi vauvoja.
Ehkä tätä tilannetta ja tunteita purkaakseni aloin etsiskellä blogeja ja löysin sitten tänne. Vihdoin tuntuu siltä, että joku voi oikeasti ymmärtää ja tietää mitä tämä on, ja ettei mun enää tarvitse tuntea itseäni ihan hulluksi tän kaiken myllerryksen kanssa.
Toivotan paljon onnea ja tsemppiä jatkoon, ja ihan kaikkea mahdollista hyvää teille!
Voi kiitos paljon ihanasta kommentistasi :) <3 Mukava kuulla, että blogistani on jollekkin vertaistukea. Sitä toivoinkin tätä tehdessäni :) Tiedän niin hyvin tuon tunteen, että mitä enemmän muut sikiää, sitä vähemmän itse haluaisi kertoa vauvahaaveistaan. En tiedä miksi, mutta eihän se lapsettomuudesta johtuva kaipuu kivalta tunnu ja jos kertois, niin tuskin sitä vertaistukea ainakaan niiltä helposti raskautuvilta löytyis. Tai ainakin niin musta itsestäni tuntuu. Mutta tsemppiä teillekkin. Toivottavasti pääsette pian kertomaan hyviä uutisia läheisillenne :)
Poista