Tiettekö mitä. Torstaina tulee vuosi siitä, kun mentiin kihloihin. Siis nyt jo!! Vastahan mä täälläkin blogin puolella hehkuttelin sitä, kun mentiin suunnittelemaan meiän sormuksia. Sehän tapahtui vasta ihan äskettäin.
Aika vaan kuluu, mutta mikään ei ole muuttunut. Tai joo, toki ollaan nyt naimisissa, mutta edelleen lapsettomia. Meidän hääpäiväkin lähestyy taas keväällä. Olen miettinyt jo valmiiksi kuinka hehkutan sosiaalisessa mediassa meidän 11 vuotista taivaltamme, mutta sitten mieleni valtaakin synkät ajatukset siitä, mitä muut ajattelee. Ne varmasti miettii, että ompas pitkä taival takana ja sitten, että miksiköhän meillä ei ole jo lapsia. "Miten muka voi olla noin kauan yhdessä jonkun kanssa, eikä ole vielä yhtään lasta? Niissä täytyy varmasti olla jotain vikaa."
Kaksi vuotta lapsettomuutta on pitkä aika, vaikka siis toki on monia pidempäänkin odottaneita, mutta kaksi vuotta ei ole enää tilastollisesti lyhyt aika. Näiden kahden vuoden jälkeen mä olen alkanut hyväksymään myös sen tosiasian, että kaikki ei vaan voi saada lapsia. Mä tiedän, ettei meidän tilanne ole vielä niin toivoton, mutta mä alan olla jo tosi väsynyt. Mä haluaisin vain tietää, että yritetäänkö me nyt tässä vaan ihan turhaan vai onko meidän lapsi jo ihan nurkan takana? Jos vielä hetki jaksetaan sinnitellä. Jos tietäis, ettei niitä lapsia ole koskaan tulossa, niin sekin jo helpottais. Vois kertoa kaikille, että meille nyt vaan kävi näin ja se on vaan hyväksyttävä. Me voitais keskittyä johonkin ihan muuhun asiaan, kuin lapsettomuuteen.
Tämä epätietoisuus on vaan se kaikista pahin. Siksi en halua meidän yrittämisestäkään kenellekkään kertoa. Koska minä en tiedä. En vaan tiedä saammeko me lapsia. Tästä lapsettomuudesta selviäisi paljon helpommalla, jos ei tarvitsisi ajatella muiden reaktioita ja tekemisiä ja ajatuksia. Jostain kumman syystä sitä tulee silti aina mietittyä, että "mitä jos ne ottaa asian puheeksi" tai "mitä jos joku päräyttääkin olevansa taas raskaana". Mua on alkanut nyt pelottaa myös joulu, koska meillä on ollut tapana käydä mieheni isoäidin luona syömässä ja siellä on aina ollut hänen serkkunsa myös. Noh tämä hänen serkkunsa meni juuri viime kesänä naimisiin, joten mitä jos hän kertookin saavansa lapsen? Voi kun se tarkoittaisikin vain sitä, että he saavat vauvahössötystä osakseen, mutta se tarkoittaa aivan satavarmasti myös spekulaatioita meidän osalta. "Noniin, teidänkin olis jo aika". Ai olisko? Kas, en tiennytkään.
Noh eiköhän me selvitä, niin kuin tähänkin asti aina kaikesta. Tänään aamulämpö oli laskenut 36.25 asteeseen, mutta oletan sen olevan tuo ns. estrogen rush eli hormonit ne siellä taas jyllää ja myllää, nimittäin mun naama on taas pitkästä aikaa ihan karseessa kunnossa. Leuka on aivan täynnä näppyjä. Se oli niin ihanaa, kun raskausaikana ei ollut yhtään näppyjä ja iho oli tosi kuulas, koska progesteroni. Ehkä se oli sitä kuuluisaa raskaushehkua :D
Palaillaan taas.
P.S. En edes tiedä mikä dpo tänään on -_-
Meillä tuli nyt kuukausi sitten tasan 11 vuotta yhdessäoloa täyteen ja ny vasta on ensimmäinen laps! Kyllähän sitä utelua on ollut jo vuosikausia ennen Jullen syntymää, mutta tokaisin vain kaikille et "kaikkien ei tarvitse kansoittaa maailmaa".. Saivat sitten itte pohtia mielissänsä et halutaanko, saadaanko vai mikä on tilanne! Ei kannata miettiä muiden aatoksia, järkihän siinä vaan menee! :) Keskittyy nauttimaan elämästä sellasena kun se nyt on ja ehkä se teidän vauva ilmottaa tulostaan juuri silloin kun sitä vähiten odottaa!! <3 <3 <3 voimia <3 <3
VastaaPoistaKiitos ♥ Eihän sitä pitäis, mutta aina sitä vähän tulee ajateltua liikoja muiden mielipiteitä :D
PoistaVoi, niiiiiin tutulta kuulostaa. Onneksemme (?!!) emme ole naimisissa eikä edes kihloissa, mikä mahdollisesti pikkaisen vähentää kyselyitä(??). Toisaalta joskus tuntuu, että se antaisi jonkun jatkuvuuden tunteen, nyt välillä pelottaa miten käy jos emme koskaan saa lasta. Otetaan vain kimpsut ja kampsut ja muutetaan erillemme ja ainakin mies ehtii varmaan löytää jonkun nuoremman/hedelmällisemmän.... Vaikeita ajatuksia. Tavallaan, joo, ollaan puhuttu että kyllä tämä tästä ja ei olla suunniteltu eroa, mutta silti voin kyllä hyvin kuvitella että täydellinen ja lopullinen lapsettomuus on niin iso shokki/kriisi että siinä voi hyvin rikkoutua parisuhdekin. Toivottavasti ei tarvitse edes ajatella tuollaista....
VastaaPoistaSamoin ajatuksesi ajankulusta kuulostaa niin tutuilta. Ensin yritettiin muutama kuukausi, koko ajan jännitellen että kohta se voi oikeasti tapahtua! Sitten meni puoli vuotta ja huh, se tavallaan tuntui jo siltä että onpa täsä jo odotettu..mutta vuosi on normaali aika. Sitten meni se vuosi, no, josko vielä vähän yritetään, ollaanhan me terveitä ja kaikki on kunnossa.. Sitten vähän päälle vuosi, voihan se vielä tulla... Sitten puolitoista vuotta, kaksi vuotta..... Ja nyt olla jo hoidossa oltu vuosi. Ihan järjetöntä, me??? Lapsettomuushoidoissa???
Jokainen askel eteenpäin on kyllä ollut iso... Jätetään ehkäisy pois, mennään lääkäriin kysymään miksemme itse saa raskautta aikaiseksi, avataan koko sänkykamarielämä ja jalkoväli lääkäreiden ronkittavaksi, se kaikista intiimein..... Mennään inseminaatioon, iso askel....jatketaan IVF:ään vielä isompi askel...
Ja täällä ollaan edelleen, ilman lasta, useampi vuosi mennyt. Ihan kuin tämä olisi jonkun muun elämää. Olen kyllä aina tiedostanut että jotkut eivät voi saada lapsia ja jotkut joutuu lapsettomuushoitoihin, mutta en ihan oikeasti kyllä ajatellut (tyhmä ajatus, tiedän...), että juuri ME jouduttaisiin. Nähtäväksi sitten jää mitä elämä vielä tuo. Epätodellista tämä kyllä on monella tavalla,mutta ei muuta kuin tsempillä eteenpäin, eikö vain :) -H
Meiltä udeltiin jatkuvasti, että "koska te menette kihloihin?" ja "koska te menette naimisiin?" :D Joten nyt sitten väkisinkin odotellaan jo lapsia. Se on sinänsä ärsyttävää, koska olen aina ollut enemmänkin hetkessä eläjä, joten en paljon tulevaisuuttani suunnittele etukäteen. Vakiovastaukseni kaikkeen on "ehkä vielä jonain päivänä" :D Saas nähdä milloin me saadaan aikaiseksi hakeutua hoitoihin, jos uusi raskaus ei enää onnistu näillä kevyemmillä hoidoilla.
PoistaMä kans joskus olin naiivi ja kuvittelen, että kyllähän me terveet ihmiset nyt lapsia tehdään kun vain niin päätetään :D Ilmeisesti kohtalolla olikin aivan muut suunnitelmat meidän varalle. Ehkä tästä vielä opitaan jotain. Ainakin ymmärretään paremmin, ettei tällaisilla asioilla kannata vitsailla :)
Voin vaan niin kuvitella ton tunteen, kun aikansa ootte jo tässä vauvaprojektissa olleet, niin se vaam tuntuu loputtomalta. Epätieto siitä ajankohdasta et millon kaikki tapahtuu. Se on musertavaa, uuvuttavaa ja varmana tekis mieli välillä vaan luovuttaa. Mut sit tulee onneks niitä toivon hetkiä ja ajatuksia et onhan tässä vielä monta vuotta aikaa tapahtua vaikka mitä kivaa sen suhteen ja asiat voi muuttua milloin vain, eikä paluuta enää ole vanhaan. Nää aaltoilevat tunteesi kuuluu varmasti tähän koko prosessiin, kun on raskasta henkisesti tällasen läpikäyminen. Kierrosta toiseen. Mulla on vaan semmonen olo et teillä tärppää pian uudelleen <3 teillä on muutenkin tosi hyvät mahdollisuudet saada lapsi <3
VastaaPoistavoi vitsi nuo joulut yms juhlapäivät ja kokoontumiset varmana aina tuntuu sydämessä jos joku vihjaa perheenperustamisesta tms. Ja jos nyt se teidän tuttava oliskin raskaana ja sitä puitaisiin ja juhlistettaisiin. Samaan aikaan teillä pisto sydämessä omasta raskaasta taakastanne koittaa iloita mukana. Puhumattakaan jos saisitte itse uteluita. Jotenki tuntuu et ihmiset ei ajattele et perheasiat on niin henkilökohtaisia. Ei niistä sovi alkaa kyselemään. No ne kyselijät on yleensä niitä, joilla ei oo lapsettomuudesta tietoakaan. Ajattelevat vain et lapsia tehdään ja sitä rataa. On syvä loukkaus varsinkin lapsettomilta udella perheasioista.
Toivotaan et tapaamisenne menis kuitenkin hyvin kaikinpuolin. :)
Ihana kun joku vielä jaksaa olla meidänkin puolesta toiveikas :) ♥ Tuntuu, että nää fiilikset menee ihan laidasta laitaan aina kierron vaiheista riippuen :D Alkukierrosta ollaan pettyneitä ja oviksen aikaan toiveikkaita ja loppukierrosta taas epätoivoisia. Tää on tämmöinen noidankehä, kunnes se positiivinen yllätys sieltä joskus tulee. Välillä myös tuntuu siltä et jos pitäis taukoa eikä ns. yrittäis ollenkaan, niin haaskaanko vain aikaani sellaisella, kun voisin olla taas askeleen pidemmällä. En haluais luovuttaa, mutta jos tosiasia on ettemme lasta saa, niin haluaisin sen jo tietää ja aloittaa tosiasian hyväksymisprosessin. Mutta ei nyt ajatella vielä sitä. Ehkä se vuosi 2017 on sittenkin se meidän vuosi :)
Poista