4. marraskuuta 2016

Havaintoja

Tein juuri mielenkiintoisen havainnon, mikä mun olis ehkä pitänyt huomata ja aika päiviä sitten :D Nimittäin mun ovulaationi tapahtuu vasta noin 36-48 tuntia LH-huipusta. Toki ei joka kerta, mutta se selittäis aika paljon. Esim. sen miksi viime raskaudessa alkio oli päivän pienempi, kuin mitä itse olin laskenut.

Nyt kuitenkin huomasin jännittävän seikan aamulämmöissä.

Tämä poimittu Vau.fin sivuilta:
Kun lämpö notkahtaa noin neljännes asteen edellispäivän tulosta alemmas, on munasolu todennäköisesti irtoamassa. Jos ovulaatio on tapahtunut, lämpö nousee seuraavana päivänä puolesta asteesta asteeseen.

Tuo kuva kertoo hyvin mitä on tapahtunut ja millon. Ovisplussa ilmestyi testiin tiistaina, pieni lämmönnousu tapahtui keskiviikkona, mutta yllättäen eilen lämmöt notkahtikin sen neljännes asteen, kunnes tänään aamulla mittasin taas 36.48 astetta. Aluksi luulin, että mun mittarissa on nyt jotain häikkää, mutta sitten tajusinkin, että sen täytyi johtua sen munasolun irtoamisesta. Aika jännä. Harmi vaan, että tallettelut jäivät vain tuonne aiemmin oletettuun dpo 0:aan, mutta eipä tällä kierrolla nyt niin väliä ollutkaan :)

Eli pitäisköhän mun nyt laskea sitten niin, että tänään onkin vasta dpo 1, tuon dpo 2 sijaan? Sehän selviää sitten taas kun menkat alkaa ja nyt mun arviot vasteultralle onkin taas ihan sekaisin. Ei juma, tää on kyl yhtä tähtitiedettä.

Aina oppii jotain uutta. Mitähän ens kierrossa taas opitaan :D

6 kommenttia:

  1. Kyllä sitä nainen oppii kehoaan kuuntelemaan ja tunnustelemaan. Syötkö loppukierron nyt Lugeja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan vetää tän kierron ihan luomuna. Kyllähän noita olis vielä parille viikolle jäljellä, mutta mitä turhia. Säästän ens kiertoon :)

      Poista
  2. Tuo on muuten jännä et kaikilla se ovulaatio/hedelmöittyminen/kiinnittyminen tapahtuu niin eriaikaan. Mullakin oli aluksi laskujen mukaan 3pv nuorempi siis jos olisin laskenu ovulaatiopäivästä tasan 2vk ni rv4. Niin olikin 3pv isompi. Että aika nopeesti se on kiinnittynyt tai sitten ovis tullut nopeesti plussan jälkeen. En siis tarkkaa tiedä, miten tuo kasvu ja kiinnittyminen menee/lasketaan.
    Mä uskon että teidän tallettelut riittää jos tärppää. Olitte siis silloin päivää ennen ovulaatiota? Me oltiin päivää ennen eli ovisplussapäivänä, kun mies lähti ovisplussapäivänä ulkomaille.
    Lämmöt vaikuttaa lupaavalta, sun kroppa ainaki toimii oikein. Aina kaikki on mahdollista sitten. Jännityksellä siis eteenpäin <3 toivotaan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin olen lueskellut, että monella tapahtuu esim. kiinnittyminen tosi nopeesti, kun taas itse epäilen sen tapahtuvan mulla vasta joskus dpo 11 aikoihin :D Meillä heiluteltiin peittoja ovisplussapäivänä eli näin ollen pari päivää ennen ovista. Mutta niin kuin jo tekstissänikin mainitsin, niin tällä kierrolla ei ole niinkään painoarvoa, vaan olen jo kovalla odotuksella menossa kohti seuraavaa lääkkellistä kiertoa :) Siihen on sitten jo vähän suuremmat odotukset. Jännittää! xP

      Poista
  3. Sainpas luettua blogisi alusta loppuun, niin nyt voin jatkaa matkanne seuraamista reaaliajassa :) Ihanan positiivisesti jaksat ajatella vaikeistakin asioista, alkoi oikein hävettää oma itsesäälissä rypeminen :D Tsemppiä teille yritykseen, vaikutatte ihanalta parilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho, sinähän urakan olet tehnyt :D Löysin itsekkin blogisi vasta äskettäin ja voin samaistua niin moneen hetkeen. Kukin toipuu tavallaan ja ei tosiaankaan tarvi yhtään hävetä :) Sinullakin jo kolme ikävää keskenmenoa takana, niin vähemmästäkin ihmismieltä koetellaan. Kiitos ja tsemppiä teillekkin. Jään myös seurailemaan teidän yritystä :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)