Täti saapui, puolukkapäivät ovat alkaneet! Vuoto on vielä toistaiseksi kovin vähäistä, mutta eiköhän se iltaa myöten ylly. Olen helpottunut, että uusi kierto viimein alkoi, mutta olen myös jännittynyt, koska ylihuomenna otan ensimmäisen clomifen tabletin. On muuten hiukka outoa pitkästä aikaa puhua taas menkoista, kun viimeisistä menkoista alkaa olla nyt jo melkein nelisen kuukautta. Hurjaa!
Ei vitsi mä onnistuin kämmäämän niiden vasteultra-aikojen kanssa oikein huolella. Nimittäin ekaks mä varasin sen aikaisemman ajan, mutta myöhemmin, kun totesin oviksen tapahtuneen vasta pari päivää ovisplussan jälkeen, niin peruin sen ajan ja varasin äkkiä sen myöhemmän ajan. Noh nyt kun menkat viimein alkoi, niin totesin, että se myöhempi aika on ihan liian myöhään, joten nyt tarviinkin sen aikaisemman ajan. Ainoa huono puoli tässä on vaan se, että sille mun omalle luottogynelle ei enää ole aikoja tuolle aikaisemmalle viikolle ja näin ollen jouduin varaamaan ajan jollekkin ihan tuntemattomalle gynelle. Eikä siinä vielä kaikki, vaan jouduin varaamaan ajan jopa ihan toiselle paikkakunnalle, koska meidän oman paikkakunnan Mehiläisissä ei ole ollenkaan gyneaikoja vapaana noille kyseisille kierron päiville. Argh... pitääkö tän olla näin vaikeeta!
Noh nyt mulla on kuitenkin aika varattuna vasteultraan kp 12:lle ja sen pitäis olla ihan sopiva ajankohta. Loppukierrosta mulla ei ole vielä sen tarkempaa tietoa, eli otetaanko tukilääkettä vai ei. Oman gyneni kanssa oli puhetta, että ultrassa sen sitten näkee, että onko tarvetta, mutta en sitten tiedä miten tuo uusi gyne asiaan suhtautuu. Jäi meinaan tässäkin kierrossa varsin lyhyeksi tuo luteaalivaihe. Noh saas nähä. Reilun parin viikon päästä onkin sitten se mun hampaanpoistokin, että varsin jännittävä kierto luvassa.
Kovasti toivoisin, että tää olis tärppikierto, mutta toisaalta hyväksyn myös, jos tässä kierrossa ei onnistu, koska onhan tässä nyt aika paljon sulateltavaa. Olen muutenkin lukenut paljon, että monella on käynyt tärppi vasta clomifenin jälkeisessä taukokierrossa.
Katotaan mihin tässä vielä joudutaan :)
Tsemppiä jänniskiertoon! :)
VastaaPoistaKiitos, sitä tarvitaankin :)
PoistaNo mutta nyt sulla on superboostit käytössä.;) jännittävää. Ja ehkä ihan hyvä et km jälkeen kroppa vähän tasottaa itseään ja ottaa aikaa. Nyt toivotaan ennen joulua teille tärppiä <3 onneksi sulla on apua nyt tähän.
VastaaPoistaSemmonen yks pikku plussapallo olis kyl kiva joululahja, hih ^^ ♥
PoistaJännätään samaan aikaan! Mä sain tästä kierrosta varhaisen km:n.menin tyhmä testaamaan ja sain haalean viivan mut menkat alko samana päivänä ku sullaki.ei olis pitäny testata!Toivotaan että tässä kierrossa molemmilla tärppää!!!
VastaaPoistaVoi eih :( Tieto tosiaan lisää tuskaa :/ Mutta tästä kierrosta pistetään meille molemmille pysyvät plussat tulemaan mukavaksi jouluyllätykseksi ;) Tsemppiä!
PoistaHahaa ei voi olla totta miten samoissa me koko ajan mennään, täälläkin alkoi eilen kuukautiset keskenmenon jälkeen :D Ja sama mietin, että edellisistä on melkein 4kk, jos ei lasketa viikkoja kestäneitä erinäisiä keskenmenovuotoja mukaan. Mulla ei koskaan ole noin lyhyttä luteaalivaihetta ollut, eli pääsivät kyllä yllättämään. Pahasti näyttää siltä, että voi olla hankalaa päästä nyt hoitoihin tässä kuussa kun D-day osuu huonoon aikaan (hoitojen nurja puoli että pitää olla valmiudessa lähteä klinikalle milloin tahansa krittisinä päivinä....). Se olisi kyllä niin p***eestä. Minusta tuntuu, että ainoa juttu joka tähän "lapsettomuusmasennukseen" auttaa on päästä yrittämään ja toivomaan uudelleen. Mutta aloitan nyt lääkityksen ja pidän peukkuja! Lääkäri ymmärsi onneksi hätäni, kun seuraava kierto osuukin sitten jouluun, että yritetään kaikkemme jotta päästäisiin yrittämään nyt. Sitten tulee lisäksi uusi vuosi vastaan ja Kelan lääketuet nollataan taas....
VastaaPoistaToivottavasti sielläkin sujuu kaikki hyvin, uskotaan siis Clomien voimaan! Toivotaan että ne sopivat sinulle kaikin puolin ja toisivat heti toivotun tuloksen! *peukut* -H
Haha samiksii! :D Niin siis mäkin tarkoitin ihan menkkamenkkoja niin, ettei keskenmenovuotoa lasketa :) Joo, noissa hoidoissa on kyl oma haasteensa. Tosin ei mullakaan nyt ihan täydellinen ajoitus nyt tälle ekalle clomikierrolle ollut, kun on se viisurileikkauskin kohta. Pelottaa lähinnä se kipu sen jälkeen ja jos tulehtuu, niin tarvii antibiootteja ottaa tjms. Mul on kans sellanen fiilis, että uuteen yritykseen vaan! Pelkkä paikallaan odottelu ja päänsä puhki pähkäily haittaa enemmän, kuin että pääsee yrittämään uudestaan. Toki voimia se kyllä vie.
PoistaMä veikkaan, että tää kierto menee vielä vähän "harjotellessa" ja tutkiessa, että miten clomit vaikuttaa, mutta eiköhän ens vuoden alku ala jo "positiivisimmissa merkeissä" ;)