Perjantaisen ultran perusteella laskelmoisin oviksen ilmaantuvan ensi viikonloppuna. Ovisplussa vois pärähtää tikkuun aikaisintaan jo perjantaina. Tänään iltapäivällä minulla on soittoaika luottogynelleni ja selviää mitä mieltä hän on perjantaisesta ultrasta. Ajattelin pyytää samalla lisää lugesteronia loppukiertoon, koska viime kierrossakin tuo luteaalivaihe oli edelleen mielestäni liian lyhyt (noin 10 pv). Jos jostain syystä hän ei sitä suostu antamaan, niin otan nuo parin viikon jämät, mitä mulla on vielä edellisestä kuurista jäljellä.
Jos kaikki menee niinkuin olen laskemoinut, eli ovis tulee viikonloppuna, niin menkat alkais noin viikko ennen jouluaattoa. Sitten voisin aloittaa uuden clomikuurin suuremmalla annostuksella ja vasteultra osuis vuoden vikalle viikolle, joka mulla sattuu onneksi olemaan lomaviikko. Jos vastetta olis tapahtunut ja ovis ilmaantuis noin kutakuinkin 29. joulukuuta, niin se olis oikein otollinen hetki tärppipuuhiin, nimittäin ollaan silloin juuri mukavasti hotellissa yötä mukavalla hemmottelulomalla. Ai että miten se meniskin nappiin :D
Vuoden alussa täytän taas vuosia ja mikä oliskaan ihanampi synttärilahja kuin positiivinen raskaustesti ja jos kaikki menisi hyvin, niin loppukesästä 2017 meille syntyisi oma pieni lapsi.
Ainahan voi haaveilla :) Toivottavasti mun laskelmat nyt osuisi oikeaan.
P.S. Eilen ovistestiin tuli jo haalea testiviiva. En tiedä onko se merkki lähestyvästä oviksesta vai aiheuttaako nuo lukuisat pikku munasolut siellä vaan hämy lutenisoivaa hormonia.
P.P.S. Haluaisin pitää loppu vuoden lomaa vauvantekoprojektista, mutta miten mä maltan. Oon ennenkin väittänyt pitäväni lomaa ja heti on alkanut tapahtua. Noh, "katsotaan" (niinkuin Miika Nousiainen totesi viime Pitääkö olla huolissaan- jaksossa :D)
Moi! Tuli tässä mieleen että käytätkö mitään hedelmällisyys sovelluksia kuten esim. Kindara jonne syötetään aamulämmöt, valkovuodon koostumukset, yhdynnät ym. Ja sinne tulee tavallaan kaavio siitä kierrosta lämpökäyrineen ja voi seurailla helpommin missä vaiheessa kiertoa voisi olla ovulaatio? Itseäni tuo sovellus on auttanut hahmottamaan paremmin missä mennään. Lisäksi facebookissa on eräs ryhmä nimeltään fertility awareness method of birth control jossa paljon keskustellaan aiheesta. Siellä on pääosin ulkomaalaisia ryhmäläisiä ja kyseessä tosi iso ryhmä. En tiedä olenko ainoa suomalainen siellä :D Koen että olen myös saanut arvokasta tietoa sieltä + voi kysyä muilta aiheeseen perehtyneiltä neuvoa. Minulla on samantyyppinen tilanne että raskautta yritetään ahkerasti saada alulle, ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon keväällä. Keskenmenon jälkeen on ollut n. 6 kiertoa. Vielä en ole lähtenyt selvittelemään sen kummemmin onko tarvetta jollekin lääkitykselle eikä mitään siemennestetutkimuksia tai minun hormoniarvoja ole tarkistettu. Aijon hakeutua lääkärin tykö kyllä piakkoin jos ei tärppiä ala kuulumaan. Toiveikkaama kuitenkin ollaan ja onneksi on apukeinoja olemassa :) -Elina
VastaaPoistaHei Elina, kiitos vinkeistä. Mulla on ollut nyt jo kohta varmaan vuoden verran tuo kuukautiskiertokalenteri-sovellus mihin olen noita lämpöjä sun muita syöttänyt :) Se on kyllä kätevä kun just näkee kätevästi lämmöt viivadiagrammin muodossa ja muutenkin voi kaikki lääkkeet merkitä sinne muistiin yms. Tuosta facebook ryhmästä en ollut ennen kuullut. Ainahan on kuitenkin positiivista, että raskaus on mahdollista saada alulle, mutta jos tuntuu, ettei oikein tehdyt ajoitukset tms tunnu auttavan, niin sekin jo helpottaa, kun pääsee alkututkimuksiin. Monellahan käy just niin, että tärppi tulee kun on ensikäyntiaika varattu tutkimuksiin :D Meilläkään ei siis ole vielä miehen simppoja tutkittu, koska aina kun ollaan otettu se asia puheeksi, niin seuraavassa kierrossa onkin jo tärpännyt :D Täytyy varmaan taas suunnitella spermanäytteen antamista, kun se tuntuu olevan hyvä tärpin tuoja :) Tsemppiä teille yritykseen ja toivotaan pikaista tärppiä!
PoistaPyydä vaan Lugeja, noi keltarauhashormonikuurit on ollut sulla aina se juttu! :) Ja varmaan ei tee pahitteeksi toi taukokaan, itsekkin suunnittelen taukoa tämän kierron jälkeen. Vaikeetahan se on, kun elämä on niin pitkään ollut sitä toivetta ja vauvan tekemistä. Kuulostaa hyvältä toi loma :) Mites, jos monia folleja oli jotka samanlokoisia, sanoiko gyne että kaikki voisi kasvaa sinne luonnolliseen ovikseen asti ja puhjeta? :D
VastaaPoistaSe on kyllä totta, että mulla jo pelkästään tuo tukilääke on auttanut tuomaan plussan, mutta valitettavasti se ei riitä. Toivottavasti kuitenkin syynä olis vain huono tuuri, mutta pelkään pahoin, että tarvittais vielä vahvempi munasolu pysyvään plussaan. Ehkä sitten suuremmalla clomiannoksella.
PoistaMä veikkaan, että sieltä se yks johtofollikkeli kasvaa ylitse muiden :D sitä ei sit tiedä mitä suuremmalla clomiannoksella sitten tapahtuu, kun sillon tosiaan on riskinä se, että useampi munasolu puhkee :o aika jännää :D Ah lomaa odotellessa.
Kuulostaapa hyvältä aikataululta! :) Hemmottelumatkaan osuva ovis ei olisi pahitteeksi ;) Minulla menee aina päin vastoin, aina juuri ne päivät, milloin pitäisi päästä hoitoihin/ultraan/tms niin olen poissa/osuu jouluun/pääsiäiseen/matkaan yms. :D Ihan raivostuttavaa. Miksi nyt osuu lomiin, eikä koskaan silloin kun yritettiin luomuna? Silloin ovis osui aina keskelle viikkoa kun molemmat väsyneitä töistä tai jompikumpi teki pitkää päivää emmekä vlttämättä nähneet toisiamme ollenkaan... Nyt jälleen osuu jouluun, seuraava mahdollisuus osuu matkaan, sitä seuraava miehen työmatkaan, sitten tulee jo pääsiäiset ja vaput jne.... Kun meidän pitää olla noin 2 vk ajan paikan päällä ultrissa jne. Nyt jo ihan paniikissa ettei päästä hoitoihin takaisin KOSKAAN :D Täytyy vain jatkaa, sormet ristissä, että hoitoihinpääsy onnistuisi silti..
VastaaPoistaMinulla ainakin ovistestiin tulee melkein aina jonkinlainen viiva, aika harvoin se on täysin tyhjä. Tuohan kuulemma liittyy myös PCOhon eli silloin testissä on aina hento tai vahvempi viiva, ja voi jopa ihan vääriä positiivisia tuloksia antaa. Sinullahan ne kuitenkin taitavat toimia jos selkeästi saat nousun ja huipun kiinni :)
Noista follikkeleista, niin Lh ei nouse siitä että niitä on monta. IVF:ssä kasvatetaan kymmeniä follikkeleita, eikä Lh nouse kunnes joku/kaikki ovat ovuloitumassa. Käsittääkseni sen pitääkin mennä juuri noin, että alkuvaiheessa on monta pienempää follikkelia, ja sitten yksi johtofollikkeli alkaa muodostua muiden ylitse. Olettaisin että Clomeilla sama juttu, mutta ei tosiaan ole omakohtaista kokemusta tuosta lääkkeestä. Mitä oma gynesi sitten sanoi?:) -H
Voi ei, toivottavasti ei nyt ihan vappuun asti sentään tarvitsisi odotella :o
PoistaMulla saattaa välillä tulla niitä hailuja, mutta useimmiten ainakin noissa liuskoissa on ollut puhdasta negaa kunnes sitten se plussa sieltä yllättääkin :D Hyvä tietää, ettei pelkkä määrä voi aiheuttaa turhia lh-huippuja. En sitten tiedä voiko clomifen itessään aiheittaa hämyjä. Clomifenissä on se huono puoli, että se tosiaan voi aiheuttaa useita johtofollikkeleita. Letrozolilla kasvaisi yleensä vai yksi. Katsotaan nyt miten suurempi annos clomifenia vaikuttaa :)
Joo mulle kans gyne sanoi samaa että monilla tärppää juuri kun hakeutuvat tutkimuksiin.. Kai siinä joku stressitaso sitten laskee kun tietää että saa apua. :) Tuo stressin vaikutus on kyllä aika jännä.. Onko sulle siitä lääkärit puhuneet että sillä voisi olla vaikutusta ? Itse olen kova stressaaja ja ajattelen ja murehdin liikaa asioita, liekö sitten sillä vaikutusta.. On vaan hirmu vaikeeta yrittää olla stressaamatta varsinkaan tästä asiasta :D -Elina
VastaaPoistaEi ole mulle lääkäri vielä mitään stressistä puhunut, mutta toki voihan siinä olla jotain perääkin :) Kroppa alkaa suojaamaan mieltä uusilta asioilta, kun menee ikäänkuin jonkilaiseen jännitystilaan. Mutta kaikki ei aina toimi kaikilla, joten ei stressaamattomuuskaan ole välttämättä ratkaisu kaikille :) Mulla on jo sen verran pitkä taival takana, etten enää jaksa joka kiertoa stressata. Otan tän välillä vähän liiankin kirjaimellisesti projektina, että jos joku keino ei toimi, niin sitten vaan etsitään uusi keino ja kokeillaan sitä :D Ehkä mä alan olla jo vähän puutunut tähän hommaan. Plussa on aina positiivinen yllätys :)
PoistaMoi pitkästä aikaa taas. Sai lukea kunnolla sinun kuulumisia :) vaikka vasteultra ei ehkä ollutkaan se positiivisin käynti, niin uskoisin et ovis olisi vielä tulossa. Mä luulen et teillä tärppää pian uudelleen, kun sulla on noita lääkkeitä nyt käytössä ja jos pyydät viel lisäannostusta. Sekin on muuten totta et jos jättää vauvahöpinäy hetkeksi taka-alalle ja sais suunnata ajatuksia muuhunkin niin voi tietyllä tavalla rentouttaa mieltä. Mut on sun blogia ja kirjoituksia niin ihana lukea et kiva jos pystyt olee pitämättä taukoa ;) joulukin lähestyy kovaa vauhtia. Ei tiedä mitä kaikkea tässä talven aikana tapahtuu teille <3
VastaaPoistaMulla ois 30v juhlittu ja nyt tätä tasaisen tylsää odotusta 3vk et pääsee rakenneultraan. Istukka edessä niin en liikkeitäkää tunne. Maha alkanu viimepäivinä pullahtamaan esiin ihan eritavalla. Viikko pari sit sen sujautti hyvin housujen sisään. Onhan tässä jo 18.viikko menossa. En oo sydänääniä päässy kuuntelee kohta kuukauteen ja kun liikkeitäkään ei vielä tunne ni on välil vähä miettiny et onko se tuolla edes hyvissä voimissa. No keskiviikkona neuvola ni pääsee taas mielenrauhaan.
Tuntuu et aika menee tavallaan aika äkkiä, kun tää joulunodotuskin on niin kivaa aikaa.
Mukavaa ja toiveikasta viikkoa sulle ja pidän peukkuja oviksen suhteen :)
Onnittelut pyöreistä vuosista! ♥ Mä uskon, että joulu tulee taas ihan yllättäen ja ei aikaakaan, kun pääsette näkemään pikkuisen :) Joulukalenterille ihan uusi merkitys ;)
PoistaMulla on näihin lääkkellisiin kiertoihin nyt aika suuret odotukset vaikka kyllä ymmärrän senkin, jos tärppi tapahtuu vasta clomikiertojen jälkeen, kun olen siitäkin paljon lukenut, että tärppi tapahtui monella vasta luomukierrossa clomien jälkeen. Eihän tässä onneksi montaa kiertoa tarvi clomejakaan enää käyttää, kun lääkäri sanoi, että max 4 voidaan kokeilla ja sen jälkeen sitten käy matkamme lapsettomuuspolille tjms. Ei olla vielä mietitty niin pitkälle :) Saa nähdä minkälainen alkuvuosi meille on tulossa. Positiivisia yllätyksiä toivoen.