Kävin tosiaan eilen siellä vasteultrassa. Ensinnäkin täytyy mainita, että tämä kyseinen gyne totesi heti ens alkuun, ettei ole erikoistunut lapsettomuuteen, mutta suostui kuitenkin ultraamaan, että mitä sieltä löytyy.
Noh löytyikö sieltä sitten mitään? No ei.
Limakalvo hädin tuskin 5 mm ja ei yhtään johtofollikkelia. Munasoluja löytyi paljon, mutta kaikki olivat lähes samankokoisia eli noin 7mm (jos en ihan väärin muista). Eli toisin sanoen 50mg Clomifen annostuksella ei tullut yhtään vastetta, vaan ollaan ihan normikierron alkuvaiheessa. Näin ollen voidaan siis olettaa oviksen tulevan normaaliin tapaan vasta kp 20 tietämillä.
Tuon tiedon saatuani, tuntui aluksi pahalta. Tunsin oloni täysin luuseriksi. Eihän mun kroppa nyt tietenkään voi koskaan toimia niinkuin toivoisin sen toimivan. Ärsyttäää! Mutta toisaalta, eihän tässä ole vielä mitään menetetty. Ovis tulee (jos tulee) sitten, kun tulee.
Mutta tosiaan, koska kyseinen gyne ei ollut lapsettomuuteen erikoistunut lääkäri, niin hän ei voinut tehdä mitään suunnitelmia tulevaisuuteen, eli ei voinut esimerkiksi kasvattaa clomifen annostusta seuraavaan kiertoon. Näin ollen varasin soittoajan omalle luottogynelleni tulevalle maanantaille. Hän todennäköisesti sitten kasvattaa annostuksen määrää ja sitten ens kierrossa ultrataan uudestaan. Plah tylsää. Voisin kyllä kysellä samalla vähän lisää lugesteronia, jos sais edes vähän tuota luteaalivaihetta paranneltua oikeaan suuntaan. Eihän sitä tiedä. Voihan sekin auttaa, mutta silloin kyllä pelkään taas enemmän keskenmenon mahdollisuutta.
Mutta näin. Ei tässä sitten muuta, kuin ens viikon viisurinpoistoa odotellessa ja jos vielä voimia riittää, niin ovista tikuttelemaan.
Että semmosta.
P.S. Eilinen keikka oli ihan törkeen hyvä ja meillä oli ihan superhauskaa :D Think positive!
Kysyppäs gyneltäsi, jos vaihtais ne clomit letroihin. Niillä ei ole limakalvoa ohentavaa vaikutusta. Ja ovat halvempia!
VastaaPoistaKyselin niistä jo sillon ennen kun aloitettiin, mutta ei ollut niitä itse tottunut määräämään. Voin kysellä taas uudestaan :)
PoistaNo olipas tylsiä uutisia. :/ Turhauttavaa varmaan, kun niin hitaasti löytyy sopivat hoidot.. Onneksi on kaikenlaista kivaa puuhaa, ettei ajatukset ihan 24/7 pyöri munasolujen ympärillä. :D
VastaaPoistaNo sanos muuta :/ Joo, ei tässä kannata jäädä turhaan märehtimään. Mitään ei ole vielä menetetty :) Joulunaika onneksi vie ajatukset hyvin muualle.
PoistaNo mutta odotellaan nyt sitte jos se ovu sieltä tulisi vähä viiveellä jos ei Clomit nyt tehnyt tehtäväänsä. Vai sellainen gyne... No hyvä että sait soittoajan omalle luottotohtorille niin pistätte hommat etiäpäin:)
VastaaPoistaHei täytyy nyt kertoa, minähän raskauduin vuosi taaksepäin Clomeilla toisesta kierrosta (2 nappia per päivä) ja mullahan aloitettiin km:n jälkeen eka hoito Clomeilla. Vastetta tuli,mutta. Clomit ohensi mun kohdun limakalvoa niin paljon (kp 12 oli enää 3,5 mm!!!),että gyne suositteli meitä siirtymään lapsettomuusklinikalle Mehiläisestä,jossa saataisiin laajennettua lääkerepertuaaria. Paremmat vasteet ja limakalvo entiselleen kyllä saatiin nopeasti kun vaihdettiin lääkkeet. (join myös greippimehua ja otin vehnänalkioöljyä ;)) Letrozol/Menopur-hoidoilla saatiin yksi hieno munarakkula kypsymään joka kiertoon ja limakalvo kuntoon:) Halvempaa on tuolla klinikalla käydä kun Mehissä, odotin itse että olis ollu kalliimpaa.
Missä käytte hoidoissa?
Ihanaa kuulla että keikka oli mahtava :)<3
Tsemppii loppukiertoon!!!<3
Joo, se oli ainoa gyne jolle sain ajan ja se oli enemmänkin ehkäisyyn erikoistunut kuin raskauteen :D No mut se ultra olikin pääasia. Se mun luottogyne on Mehiläisessä ja onkin monesti sanonut, että jos ei näillä hormonihoidoilla tehoa, niin tekee mielellään lähetteen lapsettomuusklinikalle. Ehkä se on sitten se seuraava etappi, mutta en vielä raaskisi mennä sinne asti, kun näillä hoidoilla on jo ihan selkeästi ollut apua. Mä en nyt tiedä onko mun limakalvot vielä ohentuneet, koska tosiaan ollaan vielä niin "varhaisessa" vaiheessa, kun nuo munasolutkin on vielä niin pieniä, että vielä tässä on reilu viikko aikaa kasvaa. Voisin kyllä vielä kysellä uudemman kerran noita letroja, kun niitä on niin kehuttu :) Vähän nyt jännittää, että tuleeko ovis entistä myöhemmin nyt kun hormonit pistettiin sekasin :O mutta kiitos tsempeistä ^^ ♥
PoistaEn muista oonko jo kysynyt, mutta mitä jos pyytäisit lähetettä julkiselle hormoni/lapsettomuuspolille? Meillä Tampereella ei ainakaan ollut jonoa. Lähetteestä 1kk päähän saatiin aika! Ja se on aina se polimaksu vaan (meillä vajaa 37€/kerta)
VastaaPoistaVoi hiivatti :( Mut onneks ovuloit 'itsenäisesti' myös <3
Mä en oo halunnu julkiselle puolelle vielä siirtyä ihan vaan aikataulukysymyksen takia. Mun on niin vaikeaa olla poissa töistä ja miehenkin on niin vaikea päästä toiselta paikkakunnalta työaikana tulemaan. Ei tässä nyt vielä ole rahasta pulaa, mutta kyllähän se aina vähän kirpasee kun ns. turhaan tulee makseltua jotain. Ehkä me sit ens vuoden puolella päätetään taas ottaa uusi askel ja siirtyä ihan lapsettomuuspolin puolelle, kun nämä helpot hoidot on käyty läpi. Mut joo, ei tässä vielä mitään ole menetetty. Ovis tulee sit vaan normiaikataululla joskus viikon päästä :)
PoistaOunou :( muistan kans ekan kerran ku mulle määrättiin letrot ja alotus tietenkin pienemmällä annoksella ja kun siitä ei toivottua vastetta kuitenkaan tullut, niin suoraan sanottuna vitutti! Noh, ens kierros parempi tuuri! :)
VastaaPoistaJoo, tuntuu ihan niinku kaikki vaiva olis mennyt hukkaan, mutta toisaalta eihän mitään ole vielä menetetty, muuta kuin aikaa :) Ovis tulee varmaan sitten joskus viikon päästä ja eihän kukaan estä meitä silloin yrittämästä ;) Olkoon vuosi 2017 sitten meiän vuosi!
PoistaOnko se sun luottogyne sit erikoistunut lapsettomuuteen? Alkoi ahdistaa kun varasin netistä yksityisen gynen, et suostuuko sit määräämään. Kirjoitin kyllä lisätietoihin millä asialla ollaan, mut silti.. ��
VastaaPoistaEi varsinaisesti. Hän on erikoistunut gynekologisiin sairauksiin ja raskauteen ja synnytykseen eli hän siis tietää paljon myös lapsettomuudesta. Tämä gyne millä nyt kävin, oli enemmänkin erikoistunut ehkäisyyn, joten ei ollut lapsettomuus hänen osa-aluettaan ollenkaan :) Toivottavasti sulle osuu just pätevin mahdollinen gyne :)
PoistaOkei, kiitos. Tuo gyne, jolle meen, on yrityksen sivujen mukaan erikoistunut naisten sairauksiin ja synnytyksiin. Toivittavasti suostuu määrään lääkkeet!
VastaaPoistaUskoisin, että suostuu koska kaikki ovulaatiohäiriöt yms. lasketaan sairauksiksi :)
PoistaToivotaan, kiitos avusta! ��
VastaaPoista