Testasin eilen aamulla taas negan, joten en enää eilen ottanut lugesteronia. Tänään aamulämpö oli vielä 36.77 astetta, mutta eiköhän se nyt ala sieltä pikku hiljaa laskemaan. Toivottavasti vuoto alkais nyt viimeistään parin päivän sisällä, että ne pahimmat vuotopäivät ehtis olla jo takana päin ennen jouluaattoa.
Meillä oli lauantaina kyllä ihan hirmuisen hauska ilta parin tyttökaverini kanssa. Käytiin vähän pelailemassa hohtominigolfia ja sitten käytiin syömässä ja lopuksi mentiin vielä vähän baariin istuskelemaan ja rupattelemaan niitä näitä. Ihan positiivinen päätös piinapäiville siis tuokin :D Toki vaihtaisin kostean illan koska vaan, jos r-testiin ilmaantuisi taas nuo ihanat kaksi viivaa.
En ole kyllä loppujen lopuksi yhtään yllättynyt tästä negakierrosta. Olihan se nyt aika selvää, kun lähtökohdatkin olivat jo niin huonot. Ensin epäonnistunut clomivaste, sitten viisurin poisto kaikkinen särkylääkkeineen ja kipuineen ja stresseineen. Lisäksi joulun aika on aina, etenkin lapsettomalle, sellaista pikkaisen stressaavaa aikaa, kun molempien porukat jo kaipailis niitä pikkutonttuja meillekkin ja me ei vaan kyetä niitä heille lupaamaan.
Nyt sitten odotellaan vain, että vuoto alkaisi. Joillakin on saattanut mennä jopa viikko lugejen lopettamisen jälkeen ja useimmilla sitten sen pari-kolme päivää. Eiköhän se täti tännekkin pian saavu puolukoineen. Loppuvuoden kierron ajattelin pitää niin sanotusti taukoa, eli en aio alottaa vielä uutta clomikiertoa tulpa-annoksella, kunnes vasta sitten tammikuun puolella. Tai millon se seuraava kierto nyt sitten alkaakaan. Nyt siis vuoden vaihde pikkusen lomaa vauvantekoprojektista, että voidaan ihan rauhassa olla stressaamatta esim. Uuden Vuoden aaton kuplivan nauttimista ;)
Nyt koitan taas soittaa uudestaan hammaslääkärin päivystykseen, kun tuo hampaan kolo vaivaa edelleen >.< mrrrrhhhh!
P.S. Mun tissit on alkanut "kovettumaan" vasta nyt. Ne on vähän jäljessä, kun uus kierto pitäis alkaa ihan just :D
P.P.S Enää 5 päivää jouluaattoon!! Iiih!
Ikävä kuulla negasta, mutta teidän lauantain meiningit kuulostaa kyllä olleet huiput! 😊 Täällä vielä piinaillaan viikko, mutta selitin jo itelleni, että jos/kun nega tulee (ei oireita), niin uudenvuoden saa sit rauhassa bilettää 😃
VastaaPoistaJoo, aina on hyvä koittaa kääntää huonotkin uutiset positiiviseksi :D
PoistaEipä tullut jouluihmeitä meille. :( Olkoon ens vuosi hedelmällisempi <3
VastaaPoistaVuosi 2017 olkoon meidän vuosi! :)
PoistaJoo eipä tullut tännekään muuta kun menkat kovilla kivuilla höystettynä. Ehkä sitten ensi vuonna? Jatketaan yhdessä yrittämistä, kukaan ei saa luovuttaa kun alkuun on päästy <3
VastaaPoistaSama tänne -_- Mutta yhteisvoimin uuteen yritykseen! Olkoon vuosi 2017 vihdoin meidän kaikkien vuosi!! ♥
Poista