20. joulukuuta 2016

Vai että sellainen maanantai

Eilen oli kyl taas sellanen päivä, et olis voinu vaan jättää kokonaan välistä.

Noh ensinnäkin mä pääsin sitten käymään siellä hammaslääkärin päivystyksessä ja eiköhän ne siellä sitten todennut, että tulehdushan siellä on. Totesihan se lääkärikin sitten, että onneksi tulin siellä päivystyksessä käymään. Sain jopa kaksi antibioottikuuria, joten voin jo näin heti sanoa, että uutena vuotena ei sitten kilistellä kuohuvalla. Että näin. On muuten sitten taas sen verran jytyä tavaraa, että apteekkarikin jo varoitteli, että pakki tullee menemään sekaisin. Ovat vielä sen verran ärsyttävät biootit, että toinen pitää vetää ruuan kanssa ja toinen tyhjään vatsaan, että tässähän se meneekin sitten loppuvuosi aikataulutellessa ruokailuja ja lääkkeiden ottamisia. Prkl.

No ei siinä vielä kaikki. Kun sitten viimein pääsin työpäivän jälkeen kotiin, niin eikös sieltä sitten menkat tietysti alkaneet heti. Ilta meni vasta tiputellessa, mutta yöllä ne hanat sitten aukesivatkin oikein kunnolla ja sain puol kolmen aikaan nousta ottamaan särkylääkettä ja vaihtamaan sidettä.

Siis ei *ittu mikä päivä! Onneks sain kaupasta ostettua lohtusuklaata ja loppupäivä menikin sitten soffalla itkuleffaa kattellessa :D Tänään onkin sitten mukavan turvonneet ja kuivat silmät ja väsyttää aivan vietävästi. Ainiin, heräsin muuten ihan hiestä märkänä tänään, mistä voinemme päätellä lämpöjen tulleen rytinällä alas. Aamulämpö näytti 36.54 astetta, joten tänään on siis virallisesti kp 1. Siis antakaa mun kaikki kestää.

Onneksi enää 4 päivää töitä jäljellä tämän vuoden puolella. Olen niiiiiiin loman tarpeessa.

16 kommenttia:

  1. Voiei:( Minullakin oli kyllä supersurkee maanantai eilen joten et ole yksin! Onneksi on fiksu mies rinnalla joka osaa rauhotella ja etsiä asioiden valoisat puolet silloin kun minä pillitän ja suren maailmanloppua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen oli kyllä varsin huono päivä, mutta onneks on ihanat miehet ♥ :D

      Poista
  2. ARGH mikä päivä sulla on ollut! :( Onneks tänään on tiistai, eilisen voi nyt paketoida menneisyyteen yhtenä historian paskimmista päivistä :D Mulla alkaa olla PMS-kiukku täydessä kukassansa, eilen illalla kiukuttelin miehelle ja tänä aamuna jatkoin samaa settiä <3 Joka kerta ennen kuukautisia sama homma. Ja vielä viikko pitäis jaksaa (sekä minun että miehen), puuh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks seuraava päivä on aina himpun verran parempi :) Mä huomaan kans aina tuom pms-kiukun :D Se on ihan hallitsemattomissa. Onneks meillä on ihanat miehet, jotka kestää sen :D

      Poista
  3. <3 toivottavasti hampi tulee kuntoon ja tänään olisi jo hieman parempi päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paree olis näillä eväillä :D Mutta juu, tänään on jo himpun verran parempi päivä vaikka vähän väsyttääkin :) Kyllä se tästä taas pikku hiljaa iloksi muuttuu.

      Poista
  4. ❤️ Huoh.
    Raskas päivä varmasti ja peppusesta ettei saa edes kuohuvaa ottaa. On kyl niin kyrsis olo täälläkin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo vähän niinkuin jo odottelin sitä uuden vuoden kilistelyä, kun tuo Elyseekin(häälahja) on tuolla viinihyllyssä jonkun aikaa odotellut :D Noh täytyy kilistellä joku toinen kerta. Tsemppiä sinnekkin ♥

      Poista
  5. Täällä myös maanantain turmelema ilmoittautuu! Onneksi tässä mennään kohti viikonloppua ja JOULUA! <3 Hyvä että kävit lekurilla, niin sait lääkkeet - mutta iso buuaus että uusivuosi menee kuivin suin. Josko se olisi vain lähtölaskenta tulevaan vuoteen, jolloin saat olla pidemmänkin aikaa kuivin suin? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut maanantain uhriksi joutumisesta ♥ Onneksi jouluun ei tosiaan ole enää pitkä aika. Haha ja juu vähän harjoitusta sitten sitä 9kk:en kuivin suin olemista varten :D Toivottavasti se hetki tulee pikimiten.

      Poista
  6. Voi ei, joo se vaikuttikin tulehdukselta ku niin pitkään sulla kuitenkin oireili leikkauksen jälkeen ja jälkitulehdukset on niin yleisiä tommosen leikkauksen jälkeen. Mut jospa se tulehdus lähtis nyt pois ja sekin voi olla syy, miksei nyt viimekierrossa onnistanut. Täytyyhän kehon olla tavallaan vapaa tollasista lääkkeistä ja tulehduksista et edellytykset olisi paremmat. Vaikka on todella hidasta ja uuvuttavaa varmana odottelu. Voin sanoa lohdutuksen sanan,että tuolla vauvaryhmässä oli saatu 1.5v yrittämisen jälkeen toivottu plussa tuplaklomeilla. Ja nimenomaan ne oli ekaa kertaa käytössä ja oli purrut. Et uskon et teilläkin tärppää vielä 2017 kevään aikana <3 nyt vaan hammas kuntoon ja kroppa pääsee vapaaksi noista lääkkeistä jne. Meinaatko alottaa clomit tässä uudessa kierrossa?

    Tuntuu tyhmältä kertoo ilouutisia, kun sulla nyt elämä potkii, mut ku kerta pyysit ni kerron kuitenkin :)
    eli meillä ru:ssa oli kaikki kunnossa ja pieni prinsessa tulossa <3 eli tyttöfiilis osui oikeeseen. Mies olis toivonu poikaa, ku sen kaikilla kavereilla on poikalapset/vauvat ni se kokee ehkä olevansa vähän ulkopuolinen, mutta ehkä se tokenee vielä. Ja siis ilonen on, vaikka poika olis kuulemma ollu luontevampi. Mut tällasia kuulumisia. Torstaina alkais pitkä joululoma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii ihanaa, pikku prinsessa <3 hienoa myös, että kaikki siellä hyvin :)
      Tosiaan joo tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista mm. just tuon hampaanpoiston kanssa, niin en oo ehkä ihan täysillä pystyny vauvantekohommiin keskittymäänkään. Nyt en tähän kiertoon ota clomeja, koska pitää taas mennä vasteultraan ja kp 10-13 osuu suoraan uudelle vuodelle, joten ajan saaminenvoi olla tosi hankalaa. Ens kiertoon sit uudella energialla kun on näistä antibiooteista päästy eroon ja toivottavasti kaikki muutkin asiaat on sit kunnossa :) ihanaa joulua ja uutta vuotta teille sinne!

      Poista
  7. Yhdestä tai kahdesta lasillisesta antibioottikuurin aikana ei ole mitään haittaa. �� t. Sairaanhoitaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apteekkari kyllä sanoi, ettei tuo Flagylin kanssa voi juoda alkoholia pari päivää kuurin jälkeenkään, kun voi tulla joku ...shokki :D En lähde siis ottamaan riskiä :) V-Penin kanssa varmaan vähän eri juttu.

      Poista
    2. Antabusreaktio alkoholin ja Flagylin tmv metronidatsoliantibiootin kanssa ei oo mikään kiva pikkujuttu, eli kannattaa vaan jättää skumpat väliin :D

      Poista
    3. Joo just tuo antanbusreaktiohan se olikin :D Tyydyn siis olemaan alkoholitta uuden vuoden :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)