31. joulukuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta!

Vuosi 2016 on ollut tapahtumarikas, niin myötä kuin vastamäessäkin. Helmikuussa 2016 sain vihdoin ja viimein kokea tuon toiveen pilkahduksen, kun tulin ensimmäistä kertaa elämässäni raskaaksi. Ensimmäinen vastoinkäyminen tapahtui, kun koin pian myös elämäni ensimmäisen keskenmenon. Alkuvuosi oli kuitenkin kaikkine muine tapahtumineen niin vilkas, etten ehtinyt sen koommin murehtia menetystä, vaan jäljelle jäi ennen kaikkea toivo. Toivo siitä, että raskaus on kuitenkin mahdollista tapahtua.

Maaliskuussa 2016 menimme viimein meidän 10 v. vuosipäivänämme naimisiin ja vietimme ihanan hääyön kylpylähotellin sviitissä. Olin elämäni onnellisin ja rakkaus kuohusi vain entistä voimakkaammin meidän kahden välillä ♥

Kesällä oli meidän ensimmäinen yhteinen kesälomamme miehen valmistumisen jälkeen ja vietimmekin erittäin onnistuneen häämatkan Kroatian lämmössä. Kuukausi häämatkastamme saimme kokea jo toisen yllätyksen, kun olin taas raskaana! Olin niiiin onnellinen, kun sain nähdä pikkuisemme sykkeen ensimmäistä kertaa raskausviikoilla 6+1. Onnemme kuitenkin päättyi jälleen kerran lyhyeen, kun saimme kokea jo toisen keskenmenomme.

Tuon toisen keskenmenon jälkeen tuntui, että elämä alkoi olla vain yhtä alamäkeä ja vastoinkäymisiä tuli vastoinkäymisten perään. Keskenmenosta toipuminen vei kauemmin, kuin edellisellä kerralla ja palautuminen tuntui raskaalta. Ajattelin huoltaa itseni ja kroppani entistä parempaan kuntoon, että uusi raskaus voisi alkaa entistä paremmalta pohjalta. Kävin hammaslääkärillä useampaankin kertaan ja aloitin clomifenin ensimmäistä kertaa, tosin huonolla menestyksellä. Sain suuhun tulehduksen ja kärsin antibioottien aiheuttamista vatsavaivoista ja pahoinvoinnista viikkoja.

Nyt voin kuitenkin vihdoin sanoa, että vuosi 2016 on taakse jäänyttä elämää ja on aika ottaa askel kohti uutta vuotta 2017. Uuden vuoden aatto menee tällä kertaa selvin päin kotona, koska en halua ottaa sitä riskiä, että antibioottien takia saan vielä mun tuurillani antabusreaktion vielä 4 päivää kuurin jälkeenkin ja koen vuosisadan pahimman vuoden vaihteen.

Vuodesta 2017 tulee varmasti myös tapahtumarikas uusine seikkailuineen. Toivottavasti tuleva vuosi olisi menestyksekäs ja saisimme rakentaa pesäämme ilman vastoinkäymisiä parhaimmaksi kodiksi tuleville jälkeläisillemme. Toivon myös, että vuosi olisi hedelmällinen ja saisimme kokea taas tuon uuden elämän ihmeen mahdollisimma pian. Toivon myös, että saisimme elää terveinä ja hyvin voivina koko vuoden ja, että perheemme pysyisivät terveinä.

Nyt on aika toivottaa teille rakkaat lukijat ja kanssasisaret erittäin hyvää ja menestyksekästä vuotta 2017!!! ♥


6 kommenttia:

  1. Toivon teille paljon ihania yllätyksiä, elämän makua ja onnen kyyneleitä vuonna 2017, Alina <3

    VastaaPoista
  2. Vuosi 2017 tuokoon teille onnea ja rakkautta, pettymykset saa jäädä nyt tulematta. Halauksia ja tsemppiä!!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että vuosi 2017 olisi nyt se onnen vuosi :) Kiitos oikein paljon ♥

      Poista
  3. Täältä myös toivotellaan ihanaa uutta vuotta sinne päin ja kumpa tämä vuosi olisi teille onnea täynnä <3 <3

    VastaaPoista

Muistathan pysyä asiallisena :)