20. tammikuuta 2017

Dpo 13

Aamulämpö näytti tänään vielä 36.74 astetta. Menkat ei siis välttämättä ihan vielä tänään ala, mikä on siis vaan hyvä juttu. Oon jo ihan superhappy, että tuo luteaalivaihe on nyt pysynyt lähempänä sitä 14 päivää kuin, että se olisi vain sen 10 päivää.

Ihmeelliset unet jatkuvat edelleen. Tällä viikolla unet ovat jääneet todella selkeästi mieleen ja muistan ne edelleen. Lisäksi olen herännyt nyt joka aamu varttia ennen kellon herätystä, koska on vilustanut niin paljon. Huomenna varmaan herään sellaiseen hikilammikkoon, että oksat pois, kun lämmöt romahtavat menkkojen merkiksi. Voiko progesteroni aiheuttaa näitä ihmeen uni"oireita"? Ainakin se aiheuttaa nuo vilustelut. Rinnatkin on alkanut vasta nyt tuntumaan "kovalta".

Mitään menkkaoireita ei ole vielä oikeen ilmaantunut. Eilen kuvittelin tuntevani jotain jomotusta alavatsalla, mutta totesin sen myöhemmin olleen vain jotain suolistoperäistä. Mun aineenvaihdunta on muutenkin ollut nyt viime aikoina jotenkin ihan ihmeellisen vauhdikas :D Johtunee varmaan tuosta mun uudesta treeniohjelmasta. Huh enää kaksi treenipäivää ja sitten se onkin jo ohi. Vitsi miten kolme viikkoa voi mennä nopiaa.

Ainiin! Eilen mulla sattui telkku olemaan auki Fitnesspäiväkirjojen aikaan ja siinä se tankotanssin mm-mestari (sori ei nyt tule nimi mieleen) puhu jostain antibioottien kerääntymisestä suoliston pinnalle, että pitäis tehdä joku detox-kuuri sitä varten. Pitäisköhän munkin koittaa nyt jotain detoxia, kun söin niitä antibiootteja sillon hirveät määrät? Jos se vaikka auttais lisäämään tehoa noihin clomeihinkin. Hmm, sitä vois miettiä sitten vaikka seuraavan kierron loppuun.

Ah perjantai. Mukavaa viikonloppua kaikille!

6 kommenttia:

  1. Älä huoli, antibiootit ei kerry suolistoon :) se ei ole käytännössä mahdollista. Mutta varmaan sun yhdistelmäkuuri on tehokkaasti tappanu kaikki hyvät bakteerit suolistosta, niiden kantojen uudellenmuodostumiseen voi mennä kuukausiakin. Se saattaa pistää joillain pötsin pitempiaikaisestikin sekaisin 😃 voihan se keltarauhashormoki tosiaan olla niiden villien unien taustalla, kun itelläkin niitä joulun alla ilmeni. Ja itseasiassa vielä uudenvuoden jälkeenkin. 😃 toivottavasti sulla on parempia unia ku mulla 😞😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se siinä ohjelmassa puhu jostain sellasesta antibioottien aiheuttamasta "madosta", joka valuu pois sen detox kuurin ansiosta :D Okei tosi hämyä, mutta joo. Kiitos infosta :) Mun unet olleet tosi selkeitä ja mielenkiintoisia :D Ei oo pitkään aikaan ollut tommosia :)

      Poista
  2. Ihmiset puhuu todella paljon hämyjä juttuja asioista, mistä ne eivät oikeasti tiedä mitään.. Ja sitten "tieto" leviää juuri noin, että kuulet jotain joltain, kenen uskot puhuvan totta ja tietävätn asiasta vaikkei sitten tiedäkään, sitten joku lukee sun blogia ja "oppii" että antibiootit kertyy suolistoon ja kertoo siitä eteenpäin... ;) Niinhän ne urbaanilegendat syntyy, ja väärä tieto leviää vaikkei se olisi kenenkään tarkoitus. En siis syytä sinua, ja ehkä se tanssijakin luuli kyseessä olevan varma tieto :) Mutta juuri lääketieteellisissä asioissa ja lapsettomuushoidoissakin on niin paljon mutu-juttuja ja poppakonsteja joista ei ole mitään todettua hyötyä/totuutta, että sitä oppii vuosien varrella aika varovaiseksi kaiken ei-luotettavasta lähteestä tulevan "tiedon" suhteen ;) Tsemppiä sulle, toivottavasti plussa on ihan nurkan takana joko tässä tai seuraavassa kierrossa!! T. 4. vuotta lapsettomuushoitoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no tuskin niitä antibioottejakaan määrättäis niin helposti jos se tosiaan kertyis suolistoon ja olis jotenki haitallista :) maalaisjärkeäkin on hyvä käyttää. Ajattelin kuitenkin detox kuurin tekevän noin ihan niinku muutenkin ihan hyvää :)

      Poista
  3. Ei niistä detox-kuureista ole minkään sortin hyötyä. Ei kannata rahoja niihin hassata. Antibiooteilla toki on haittoja, mm. suolistoflooralle niin kuin joku jo kirjoitti, siksi niitä pitäisi määrätä vain tarpeeseen kun hyödyt on suurempia kuin haitat. Jos ei niillä olisi mitään haittoja niitä varmaan myytäisiin ruokakaupassa ilman reseptiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ois jääkaapissa valmiina yks 10 detox juoma minkä oon joskus alesta ostanut. Oon kokeillut sitä ennenkin ja se kyllä pistää aineenvaihdunnan liikkeelle ja naama alkaa kukkimaan kun kuona puskee läpi. Ei se nyt ihan tehotonkaan ole :D Antibiootteja en oo koskaan tykänny syödä, mut olihan tuo suun tulehdus pakko saada parantumaan. Jossain vaiheessa tuntu et lääkärit määräs antibiootteja joka vaivaan, mut tuskin enää niinkään helposti. Ainakaan toivottavasti :D

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)