Katsoin eilen kymppiuutisia, kun aiheena oli syntyvyyden olleen pienempi kuin kuolemien määrä vuonna 2016. Tilanne on kuulemma pahin sitten sotavuosien. Siinä sitten toimittaja tivasi asiantuntijalta, että mistä tämä johtuu, johon asiantuntija sitten vastasi, että on paljon naisia, jotka haluavat lapsia, mutta eivät saa niitä(mukaanlukien sekundäärisestä lapsettomuudesta kärsivät). Tunsin ihan sellaisen piston sydämessäni, että minä olen yksi noista tilaston naisista. Minä olen osasyyllinen syntyvyyden laskemiseen. Minä ole surkea ihminen. Alkoi ihan ahdistaa, että mihin tämä maailma on oikein menossa. Mikä on muuttunut viime vuosisadan aikana niin radikaalisesti, että lapsettomuus on jo yleistä? Ruoka? Teknologia? Ilmasto?
Olen nyt viime päivinä ollut jotenkin erityisen ahdistunut. Silja pisti taas kyselyä meiän whatsapp-ryhmään yhteisestä peli-illasta. Alkoi ahdistaa jo pelkkä ajatuskin niin paljon, että sydän alkoi tykyttää vimmatusti. En tiedä onko ne nää hormonit vai mitkä, mutta mua on alkanut ahdistaa ihan sikana ajatus siitä, että joudun taas sinne niiden muiden uteluiden kohteeksi; "koska te teette vauva?""eikö olis jo teiän vuoro?""miksi ei?". Sen lisäksi kaikki keskustelut näiden äitien keskellä liittyy vaan lasten vaatteisiin, vauvan ruokaan, vauvajoogaan, unirytmeihin ja kaikkeen muuhun sellaiseen mistä mulla ei ole yhtikäs minkäänlaista kokemusta. Ajaudun siis useimmiten jätkien seuraan, koska siellä ei välttämättä tarvitse kuunnella kokoajan "vauva sitä..." ja "vauva tätä...". Tunnen silti olevani ulkopuolinen ja tämän takia olenkin alkanut hieman välttelemään näitä yhteistapaamisia. Vaikka en siis haluaisi, koska ne on oikeesti tosi läheisiä kavereita, mutta kun pelkkä ajatuskin siitä piinasta ahdistaa, niin on vaan pakko. Mieskään ei ole selvinnyt piinaavilta vauvakyselyiltä ollessaan yksin heidän seurassaan. Heti oltiin kyselty, että onko "arka aihe". Vituttaa kun pitää nykyään valita joko lapset tai sitten lapsettomuus. Eikö voi olla vaan lapseton ja silti onnellinen? Olenkin nyt itseasiassa huomannut olevani paljon iloisempi, kun ei ole tarvinnut ajatella heitä ollenkaan vaan olen keskittynyt nyt enemmän omiin tyttökavereihini ja muihin kivoihin asioihin. Mutta heti kun näen uuden viestin kilahtavan siihen ryhmäkeskusteluun, niin sydän alkaa tykyttää ja alkaa ahdistamaan samantien.
Helpottuukohan tämä sosiaalinen elämä koskaan vai pitääkö meidän vaan saada se lapsi, että me oltais jotenkin tasaveroisia? Tiedän, että moni ajattelee nyt, että mitä jos vaan kertoisitte totuuden, mutta kun se ei ole niin yksinkertaista. Tämä on meille iso asia, eikä siitä puhuta tuosta noin vaan lupsakasti kahvipöydässä. Täytyyhän tähän nyt olla joku muukin ratkaisu! Tai sitten vaan jatkan välttelyä tekosyiden siivittämänä.
En tiedä. Ahdistaa.
Tsemppiä ja jaksamista! Oletkin ollut yllättävän positiivinen tilanteeseen nähden ja on aivan normaalia tuntea noin kuin tunnet.yksi tuttavani kärsi lapsettomuudesta ja sai neljä keskenmenoa 4 vuoden aikana.sinä aikana hän etääntyi kavereistaan,ihan tarkoituksella,ei nähnyt oikeastaan ketään muita kuin opiskelukavereitaan. Yhteiset tuttumme ihmetteli tätä suuresti,osa oli huolissaan osa loukkaantui.itse jollain tavalla ymmärsin.halu päästä pois siitä lapsettoman tuskasta oli varmasti niin suuri.Nyt hänellä on pieni poika :) ihan luomuna tehty :) halusin vaan tällä viestillä yrittää ymmärtää myös sinua ja rohkaista ettet ole yksin ajatuksiesi kanssa
VastaaPoistaKiitos paljon ♥ Yritän aina elää päivä kerrallaan ja näin pysyä positiivisena :) Mä veikkaan, että tuossa meiänkin kaveriporukassa on käyty jo paljon spekulointia meiän tilanteesta, mutta siinähän spekuloivat :D Eiköhän nekin jo ymmärrä, ettei kaikki välttämättä aina halua viettää iltaa juuri heidän lastensa ehdoilla.
PoistaTiedätkö, noi on normaaleita tunteita mitä lapsettomuudesta kärsivä ihminen käy läpi. Et ole mitenkään huonompi tai tee sitä tahallasi veemäisyyttäsi. Sun pää suojelee sua tietoisesti noilta kysymyksiltä, siltä tuskalta. Siksi sua ahdistaa ajatus yhteisestä illoista. <3
VastaaPoistaOlen mieheni suvun puolella nähnyt lapsettomuutta ennen itseäni ja lopulta se meni siihen että tämä kyseinen nainen jätti kaikkiin juhliin tulematta (mm. häihimme) ja sanoi että on töissä. Osasin jo tolloin aavistaa mistä se johtuu. Hän sai hoidoilla kaksi lasta putkeen ja nyt on jokaisissa juhlissa aina.
Kaikista paras tapa, minkä itse olen kokenut parhaaksi on sano ettet halua lapsia ainakaan vielä. Sitten loppuu kyselyt :) Näin olen itse nyt tehnyt, kukaan ei oo kysellyt mitään. Paitsi ne jotka tietää tästä ongelmasta, heille sanon vaan että nyt on vähän muita juttuja ja projekti jäissä. Joskus sanon jopa etten halua nyt miettiä sitä, sillain mukavasti enkä törkeästi. :)
Kiitos ihana ♥ eli ihan luonnollista, jos lapsettomat ja lapselliset välillä vähän erkaantuukin toisistaan, mutta hyvät ystävät pysyy aina lopulta elämässä ikuisesti :) Näin haluan uskoa.
PoistaMä voisinkin nyt alkaa käyttämään tota remppaprojektia tekosyynä :D "ei oo rahaa, ei oo aikaa, sitten kun koti on valmis" :)
Ymmärrän ahdistuksen sosiaalisissa tilanteissa. Itsekin olin vasta syntymäpäivillä, jossa kuuntelin tunnin mittaisen keskustelun synnytyksestä talvisodan hengessä. Ensimmäiset 40 minuuttia esitin kiinnostunutta ja olin teflonia tekohymyn kanssa, mutta lopulta ihan avoimesti vain räpläsin puhelinta.
VastaaPoistaOlen todennut, että vauvauteluissa pääsee kaikista helpoimmalla, että "No sitten joskus, kun on sen aika!" Myös "Vauva saa kyllä meidän puolesta tulla kun on tullakseen" toimii, mutta jälkimmäinen saa yleensä lisäkeskustelua tai sääliviä katseita.
Tsemppiä!
Mä veikkaan, että meiän kaveri porukassa on käyty jo niin kovat spekulaatiot meiän tilanteesta, että sääliviä katseita on joka tapauksessa luvassa :D Noh täytyy vaan koittaa pysyä lujana ja kehittää joku oikein pätevä "iskulause" noihin tilanteisiin :) Kiitos sulle kommentistasi ♥
PoistaItsekin katsoin ihan samat uutiset, mutta itse en saanut syyllista paskaoloa siita vaan mielestani oli hyva, etta otettiin huomioon meidat joilla on hankaluuksia lisaantya kovasta halusta huolimatta. Mielestani lapsettomuuden syita pitaisi tutkia entista enemman. Minusta sekin on niin typeraa, etta keskenmenon syita ei aleta edes tutkia kuin vasta kolmannen keskenmenon jalkeen. Toivoisin niin kovin muutosta tahan.
VastaaPoistaMita tulee kavereille kertomiseen niin minun mielesta pitaa tehda tietenkin niin kuin itsesta tuntuu hyvalle. Jos susta tuntuu silta, ettet halua ystaviesi tietavan niin sekin on ihan fine!
Omalla kohdallani en voisi edes sanoa sellaisia ystaviksi, joille en voisi kertoa niin iloja kuin surujakin. Ja muutenkin olen aika huono valehtelemaan, joten kaikki kylla arvaisivat mista kiikastaa aika nopeesti.
Muistanko oikein, etta eikos joku ystavaporukastasi saanut keskenmenon jossain vaiheessa? Kertoiko han tasta koko ystavaporukalle? Jos kertoi, niin miten muut suhtautuivat haneen taman jalkeen? Olisiko sun mielestä kannattanut olla kertomatta>
Se on totta, että tuota lapsettomuuden yleistymistä olisi jo syytä alkaa tutkimaan tarkemmin ja sama myös noiden keskenmenojen kanssa. Valitettavasti taitaa tässäkin asiassa olla taas resurssipula kyseessä, ettei kaikkia tutkimuksia pystytä toteuttamaan.
PoistaMä pidän tätä lapsettomuutta mun ja mun miehen välisenä asiana ja vaikka meiän yhteiset ystävät kuinka läheisiä ovatkin, niin en heille kertoisi minun ja mieheni välisiä asioita. Varsinkaan näin henkilökohtaisia asioita. Pari ystävääni kyllä tietää keskenmenoistani ja olen saanut heiltä suurta tukea. Pelkään, että jos koko porukka tietäisi, alkaisivat he kohdella meitä eri tavalla. Ikään kuin jatkuvasti varoen mitä sanoo tai tekee. Ymmärrän toki myös heidän näkökulmasta tämän asian.
Kyllä, muistat aivan oikein. Tämä yksi tähän porukkaan kuuluva kaverini kertoi keskenmenostaan pari kuukautta tapahtuneen jälkeen, mutta oli silloin jo uudestaan raskaana. Kukaan porukastamme ei oikein reagoinut mitenkään asiaan. Huomasin vain kuinka hän oli alkanut jättäytymään pois kaikista illanviettäjäisistä, kunnes lopulta alkoi taas viettää aikaa meidän kanssa kun oli taas onnellisesti raskaana. En ole asiasta hänen kanssaan sen enempää puhunut, niin en osaa sanoa oliko kertominen hyvä vai huono ratkaisu. Hänen tapauksessaan onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja heillä on nyt terve puolivuotias vauva :)
On kyllä toisaalta todella tahditonta udella läheisiltäkään ystäviltä tällaisia asioita kerta toisensa jälkeen, kun ette koskaan ole ilmeisesti aiheeseen tarttuneet. Lasten saaminen on yksityisasia, ei kevyt aihe josta revitään kaveriporukassa jännitystä tai muuten viihdettä. Mutta tavallan voin samaistua... Itselläni on melko pitkällä raskaudessaan oleva henkilö, joka AINA nähdessämme puhuu raskaudestaan. Vaivoista, oireista, synnytyksestä... Ja vaikka kukaan ei alkaisi siitä sen kummemmin hänen kanssaan keskustella, niin tästäkin huolimatta hän jatkaa. Olen itse todella epävarma raskaudestani ja yhä hyvin alussa, niin tahtoisin kaikin keinoin välttää nämä keskustelut, koska ahdistun vain lisää. En toki haluaisi olla kenenkään onnen esteenä, puhua saa mistä tahtoo... Mutta huomaan, että tämä on saanut minut välttelemään tämän henkilön näkemistä. Tunteilleen ei voi mitään, ja niitä on toisaalta ihan hyvä kunnioittaa, varsinkaan kun tässä ei nyt ketään varsinaisesti loukkaa. Eli jos tuntuu helpommalta ilman näitä ihmisiä, niin sitten kyllä suosittelen tätä vaihtoehtoa 😊
VastaaPoistaMä olen yhdelle kaverille tästä porukasta kertonut ja hän on kertonut mulle kuinka muut ovat koko ajan kyselleet häneltä, että tietääkö hän olenko raskaana tjms :D Tää on sellanen miesten lapsuudenkavereista koostuva porukka, johon me vaimot ollaan sitten myöhemmin liitytty mukaan, ni sen takia ollaan kaikki tosi läheisiä. Välillä tuntuu, että kaikki on ollut aina vähän pientä kisaamista. kuka menee ekana naimisiin ja kuka saa ekana lapsia jne jne. Nyt kun kaikilla muilla on jo kaikki, niin meiän on ikäänkuin pakko olla seuraavana vuorossa paksuna ja sen takia koko ajan kyttäillään vatsanseutua ja udellaan muka leikkisästi että "koskas teille". Kyllähän noista tietty aina selviää vaan vaikka nauramalla räkäsesti, mut kun tietää jo etukäteen mitä on tulossa ni se on vaan niin ahdistavaa :D Siksi on ollut niin vapauttavaa olla välillä vaan omien kavereiden kesken, kun ei ne tuollaisia utele :)
PoistaHei, ja kiitos taas hyvästä kirjoituksesta :) Arvaa mitä, mulla on pyörinyt ihan samat ajatukset viimepäivinä mielessä. Tein vähän samoista ajatuksista postauksenkin ennen kuin luin tämän sinun tekstisi :D Siis ymmärsinkö oikein, ettet ole kertonut ystävillesi lapsettomuudesta? Mä olen kertonut asiasta parille ystävälle, mutta olen jälkeen päin miettinyt olisiko sittenkään pitänyt, kun eikö tää ole parien yksityinen asia.. Mihin vetää se raja kertomisen kanssa? On vaikea pitää tällaista sisällään, koska se vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti. Tsemppejä sinne päin! <3
VastaaPoistaKiva, että tykkäsit :) Vaikka aihe olikin vähän masentavahko :D Olen siis kertonut kahdelle kaverilleni molemmista keskenmenoistani. Muu kaveriporukka ei tiedä asiasta, koska siitä on todella vaikea puhua, kun tiedän, että siellä ei ole yhtään kohtalontoveria. Kaikki saanut lapsen todella lyhyen yrittämisen jälkeen, joten he tuskin osaavat edes kuvitella miltä tuntuu odottaa nyt kohta 2,5 vuotta eikä vieläkään voi olla varman siitä, että joskus vielä se onni osuu kohdalle. Onneksi voin purkaa ajatuksiani tänne blogiin ja välillä puhun asiasta myös näiden kanssa jotka tietää :) Kiitos paljon sulle ♥
PoistaItseäni tuo uutinen sarkastisesti huvittaa, kun samaan aikaan kuitenkin pienennetään lapsiperheiden tukia.
VastaaPoistaJa nuo utelut on jotain niin sosiaalista taidottomuutta, nykyään ei kenellekään pitäisi olla mikään uusi juttu, ettei lapsia vaan tilailla kun siltä tuntuu.
Ja myös se toinen puoli, kaikki eivät lapsia edes halu, ja heitä nuo utelut varmasti ärsyttävät myös.
Voisit tietty seuraaviin uteluihin vastata hymyillen "ei ole nyt tulossa. Mitenkäs ne sun peräpukamat muuten jakselee? :)"
Koska ihan yhtä yksityisasia se oma lastenhankinta/hankkimattomuus on.
Niin, totta tuokin, mutta tuskin kaikki ihmiset edes tajuaa ajatella noita tukiasioita ennen kuin niitä lapsia alkaa tekemään :D Moni ei edes tajua kuinka monimutkaista lapsen saaminen voi olla, jos ei omalle kohdalle satu. Ainakin itse on myönnettävä, etten tosiaan olis osannut odottaa niinkin luonnollisen asian olevan näinkin vaikeaa :) Kouluissakin vain varoitetaan raskautumasta, mutta ei kannusteta perustamaan perhettä sitten kun aika on oikea.
PoistaMä jo mietin tossa, että vitsi mä viel joku päivä sanon niille kavereille, että " joo, vinkkejä otetaan vastaan! Kertokaa ihmeessä kaikki parhaan asennot ja muut niksit, että tulee hyviä vauvoja" :D Alkaisko jo vähän tulemaan sitä perspektiiviä siihen kuinka yksityisestä asiasta oikeastaan onkaan kyse?
Hahaa! Toi lähestymistapa kuulostaa hyvältä! "Niin jos haluat lapsenteosta jutella niin aloita sinä, miten teidän lapset on tehty, olitko missä asennossa?" Joko alkaisi toisen poskia punottaa ja ymmärrystä löytyä ettei kaikesta halua kaikille puhua? :D
PoistaLuulen että tuet yms vaikuttaa eniten toisen/kolmannen jne lapsen hankintaan, ei ehkä ensimmäisen. Jos vaikka on jo yhden lapsen kanssa tiukkaa, niin ehkä toista lasta ei halua jos vielä tuet pienennetään. Mutta en toki tiedä muista :)
Haha loistava suunnitelma! :D Johan tässä jo melkein haluaa niitä uteluita, että pääsee oikein kunnolla näpäyttämään takas. Kiitos, nyt ei enää harmita yhtään niin paljoa xD
PoistaMun ystävä kyseli multa kun olin raskaana jotain vauvajuttuja ja vaikutti hyvin kiinnostuneelta ja mä sitten meni kysymään varovasti että jokos on hänen ja hänen miehelle ajankohtaisia nämä vauvajutut. Niin hän kysyi sitten just tota et kerro ihmeessä missäs asennossa te sikisitte kun tulitte noin nopeaa raskaaki. Mä sit kyl pokkana vastasin et greippimehua join ja takaa päin mies tuli :D musta se oli vaan hauska veto kaverilta mut tosiaan tuosta ymmärsin että meni liian henkilökohtaiseksi mun kysymys ja jätettiin vauvakyselyt sikseen.
PoistaHaha :D eli toimii!
PoistaMinä olin taas iloinen että joku puhuu siitä ettei lapsia vain aina hankita tai ei hankita, vaan jotkut meistä toivoisi muttemme voi saada/emme ole vielä saaneet... Usea jolle olen lapsettomuudestamme kertonut on todennut ettei ole koskaan ajatellutkaan että ihmiset joilla ei ole lapsia voisivat olla tahtomattaan lapsettomia, vaan he ovat vain luulleet etteivät he(me) halua lapsia. Hyvä että ihmiset alkavat tajuamaan!
VastaaPoistaSamoin noista keskenmenoista, jos 10-15% kaikista raskauksista päättyy keskenmenoon, ja suurin osa niistä vielä ilman löydettävää selitystä, niin ymmärrän päin vastoin hyvin ettei sitä heti aleta tutkia hirveen tarkkaan kun joku saa keskenmenon. Suurin osa on kuitenkin vain sattumaa, ja suhteellisen tavallinen, vaikkakin hirveän ikävä tapahtuma. Olen siis itsekin saanut keskenmenon kolmen vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen, eli puhun kokemuksesta. Ja pääseehän tutkimuksiin omilla rahoilla vaikka heti jos haluaa. Mielestäni on ihan järkevää ettei lähdetä heti julkisella tutkimaan jokaista keskenmenoa kun tuskin löytyy syytä kuitenkaan ja se on aika normaalia. Jos keskenmenot toistuvat niin sitten ainakin YRITETÄÄN etsiä syitä. Suurin osa johtuu kuitenkin alkion vikoista tms niin liiallinen tutkiminen ei mielestäni oikeasti ole järkevää, vaikkakin itse toki miettii että otettaisiinpa heti kaikki maailman kokeet jos johonkin niistä jäisi joku pieni selitys tälle tuskalleni.... Vähän sama kuin jokaista nuhasta kärsivää tutkittaisiin kaikin mahdolisin keinoin ettei vain ole mitään muuta kuin perusnuha. Eihän meillä (Suomessa) ole varaa sellaiseen, mut jos väkisin joku haluaa niin jokainen voi maksaa siitä (luultavasti turhasta) nuhatutkimuksestaan sitten itse :)
Itselläni sama ongelma kaveriden ja ystävien kanssa. Ystävistä pari tietää, ja kevereista (= miehen kavreriden vaimoja yms ei niin super-läheisiä vaikkakin hyviä kavereita) vain yksi tietää. Uteluihin heitän jotan vitsiä aina takaisin. Ymmärrän tavallaan et joku kysyy, ihan ystävällisesti. Mielestäni tuntuisi todella oudolta jos läheinen ystävä kävisi tämän läpi muttei kerro mitään ja jos varovasti yritän kysyä niin valehtelee tai heittää läpäksi... Eli siltä osin tuntuu tavallaan pahalta olla kertomatta. Mutta itsehän saa valiat kenelle kertoo ja mitä. "Onneksi" ainoat kyselyt ovat tulleet koko porukan edessä tyyliin "eikö ois aika heh heh" johon voi helposti heittää jotain tyhmää läppää, kuin että joku olisi oikeasti kahden kesken kysynyt miten voin ja onko niin että emme saa toivottua lasta, silloin en tiedä voisinko valehdella päin naamaa, ja läpänheitto ei ehkä sopisi siihen enää.... Mitä sinä tekisit jos joku näistä oikeasti ottaisi aikaa ja haluaisi jutella kanssasi kahden kesken asiasta, että miten on, yritättekö kenties saada lapsia vai...? Kertoisitko vai valehtelisitko vai yrittäisitkö olla vastamatta?
Minä en halua, että ihmiset tietävät, eli en missään nimessä sanoisi että saa tulla kun on tullakseen, sittenhän vasta kytätään vatsaa, ja jos ei tule niin supatellan lapsettomuudesta selän takana. Mieluumin joko kerron totuuden ja että juttelen asiasta mielelläni joskus kahden kesken, tai sitten annan ymmärtää että emme toivo lasta tällä hetkellä.
Toki nuo keskenmenot on valitettavan yleisiä ja ehkä luonnollisiakin, mutta jos tilastot kasvaa, niin eikö olisi syytä selvittää mistä se johtuu? Alkaako evoluutio pikkuhiljaa yrittää päästä eroon ihmiskunnasta? :D Yksi km menee vielä sattuman piikkiin, mutta pitkään yrittäneelle toinen perättäinen keskenmeno tuntuu jo raskaammalta ja alkaa jo ihan tosissaan miettimään, että mikä minussa on oikein vikana.
PoistaEn tiedä kertoisinko kavereilleni asiasta edes kahden kesken. Riippuu varmaan sen hetken fiiliksestä. Kerran olen ollut tällaisessa tilanteessa ja kerroin, ettei vielä ole meidän aika. En vain ollut valmis kertomaan. Tämä lapsettomuus ei koske pelkästään minua vaan tässä on mukana myös toinen osapuoli, enkä voi päättää hänen puolestaan kerronko kaikille vai pidetäänkö asia vain meidän välisenä tietona. Emme ole asiasta koskaan puhuneet mieheni kanssa. Meillä on mukava ihan vaan näin :)
Ajattelin vain sanoa, että suurin syy keskenmenojen lisääntymiseen lienee se, että lapset "hankitaan" yhä vanhempana koko ajan, jolloin suurempi osuus munaslouista on tutkitusti virheellisiä. Ja siten tämä kaskenmenojen määrä näkyy tilastoissa. Nuorilla keskenmenojen määrä ei tietääkseni missään tutkimuksessa ole noussut. Mutta toki sitä aina omalla kohdalla toivoisi että voitaisiin heti tutkia, ja mietityttää mikä on vikana. Itse harkitsen yksityisellä tehtävää tutkimusta. Minulla raskaus meni keväällä kesken, ja siskollani on kaksi kertaa mennyt, joten tuntuu siltä ettei tämä olekaan pelkkää sattumaa vaan jotain geeniperäistä meidän kohdalla. Kauhulla siis odotan tuleeko meille vielä monta keskenmenoa ja tuleeko ikinä lasta. Siskolleni on kyllä tullut kahdesta keskenmenosta huolimatta ja eiköhän sinullekin tule :)
PoistaNiin voi kai siinä olla sekin syynä :) Pahoittelut vielä keskenmenostasi ♥
PoistaTuttuja ajatuksia. Me ollaan oltu yhdessä jo pitkään ja omasta halusta lapsettomia n. 5 vuotta. Lähipiiri varmasti on odotellut ja pitempään meille jälkikasvua, mutta aiemmin olen tehnyt aika selväksi ettei meillä ole ollut vielä elämänvaihe. Nyt on ja vauva on ollut toiveissa viime keväästä lähtien. Nyt kun asia alkaa käydä jo vähä araksi ja aiheuttaa huolta, ei olekkaan enää helppo suhtautua ihmisten uteluihin ja vitsailuihin että olis jo meidän vuoro hoitaa homma. Aiemmin sitä on vaan kuittailut takaisin, nyt aiheesta ei oikein siedä vitsailua.
VastaaPoistaEn ole kertonut kuin aivan muutamalle lähimmälle ystävälle meidän toivovan vauvaa ja että odottelu alkaa jo ahdistaa. Yllättäen asiasta ei ole helppo kertoa, enkä edes oikeen tiedä miksi. En ole koskaan ajatellut että jonku muun ei olisi pitänyt puhua asiasta tai kertoa omaa tilannettaan. Jostain syystä itse kuitenkin koen, että ei tästä halua kertoa ja siihen on tietenkin oikeus. Toisaalta ihmiset tulevat loukanneeksi tahattomasti ja just tuo sosiaalisista jutuista vetäytyminen käy itselläkin joskus mielessä... Muiden vauvauutisiin ja kertoiluihin on vaikeaa suhtautua ja myötäilo pitää kaivaa välillä syvältä. Olis ehkä itellä helpompaa, jos lähipiiri tietäisi. Ehkä siinä epäilyttää juuri se, että suhtautuminen meihin muuttuu... Toisaalta olisiko se sitten huono, että ihmiset yrittäis ottaa meidän elämäntilanteen huomioon? Vaikeaa. :D
Tämä on tällaista itsensä kanssa kamppailua :D Molemmissa on puolensa; kertoakko vaiko eikö. Minulle toistaiseksi riittää se, että pari kaveriani tietää. Saan heiltä tarpeeksi tukea asiaan. Jos muut tietäisi, siitä ehkä puhuttaisiin meidän selkien takana, tieto leviäisi ja pienissä piireissä myös kaikkien perheet tietäisivät ja siitäkös riemu repeäisi, kun alat päivittelemään asiaa puolituttujen kanssa ja voivottelemaan meidän tilannetta. Tv-ohjelmassa Toisen kanssa oli jotenkin tosi hyvin kuvattu se tunne, mikä seuraa kun kaikki tietää. Aletaan ikäänkuin säälimään toista ihan tiedostamattaankin, enkä tiedä kestäisinkö sitä. Meillä on toistaiseksi ollut ihan hyvä näin :) Välillä vaan tule näitä ahdistuskohtauksia ja saattaa nuo hormonitkin siihen vaikuttaa :D
PoistaYmmärrän kyllä ajatuksesi, ihan sallittua ajatella noin. Itse en ole lapsettomuutta kokenut, mutta ystäväni on valitettavasti pitkällisen yrityksen jälkeen lapseton. Olen hankalassa tilanteessa, kun itselläni on yksi lapsi ja jouduin kertomaan nyt toisesta raskaudestani hänelle. Tuntuu pahalta kertoa, vaikka toki ihan turhaan poden syyllisyyttä.
VastaaPoistaKyseinen ystäväni on kertonut suuresta kaveriporukasta vain minulle lapsettomuudestaan. Ja kieltämättä muut kaverit kyselee aika paljon tältä lapsettomalta aiheesta ja erittäin suoraan.. Ja kun tämä ystäväni ei ole paikalla, spekulointi ja tilanteen ihmettely on suurta. Sanoin kyllä kerran parille pahimmalle, että ovatko tulleet ajatelleeksi, että jos kysymys onkin siitä paljon arvaillusta lapsettomuudesta, niin aihe voi olla paljon arempi kuin me ymmärretäänkään.
Ja on totta, että helposti lapsettomien ja lapsellisten välille syntyy jonkinlainen kuilu, jos ei ajatukset ja aiheet puolin ja toisin kiinnosta. Itse olen huomannut hakeutuvani sellaisten lapsiperheiden seuraan, joiden kanssa saan puhua lapsijuttuja ja sitten näiden ystävien kanssa, jotka ovat lapsettomia, voin keskittyä muihin aiheisiin. Toki puheet usein ajautuu väkisin lapseen muiden kyselyiden myötä, vaikka yleensä itse välttelen aihetta tietyssä seurassa. Harmikseni olen tosin nyt huomannut, että toisen raskauteni myötä tämä lapsettomuudesta kärsivä ystävä on vetäytynyt täysin taka-alalle vedoten kiireisiin. Ymmärrän toisaalta, mutta toisaalta ei minun seurassa pakko ole puhua lapsista tai raskaudesta vaikka raskaana olenkin.
Ja mitä tulee lapsettomuuden yleistymiseen, itse uskon suureen korrelaatioon iän ensimmäisen lapsen saaneiden ja lapsettomuuden kasvamisen välillä. Yhteiskunta on muotoutunut pitkälti siten, että ensin käydään koulut ja ostetaan asunnot ja vasta sitten mietitään lapsia. Toki monet nuoretkin kärsivät lapsettomuudesta, mutta se on harvinaisempaa. Fysiologinen fakta on se, että keho on hedelmällisimmillään 18-23 -vuotiaana ja siitä alkaa hedelmällisyyden suhteen alamäki. Ensimmäinen lapsi kuitenkin keskimäärin saadaan 30 v tienoilla.
Tarkoitukseni ei ole mitenkään masentaa tai loukata, olen vain itsekin miettinyt tuota lapsettomuuden lisääntymistä. Omalla kohdallani moni onkin ihmetellyt, miksi haluamme lapset nuorena kaiken ollessa kesken. En tiedä tietenkään mikä olisi tilanne, jos vasta myöhemmin olisimme alkaneet lapsia tekemään, mutta en halunnut ottaa riskiä. Mielummin otin sen riskin, että järjestelen asioita lasten ohella.
Ja minä uskon, että lapset eivät ole suora avain onneen. Kun pohdit,miksi lapseton ei voisi olla onnellinen. Kyllä voi. Jos vaan osaa antaa itselleen mahdollisuuden siihen.
Niin totta tuokin. Jännä miten yhteiskunta sitten katsoo niitä nuoria äitejä vähän pahalla silmällä, vaikka he ovatkin tehneet ehkä ihan fiksun päätöksen :D
PoistaMutta onhan niitä tosiaan muitakin asioita elämässä, jotka jakaa porukoita erilleen. Koulu, työ ja perhe ovat yleensä sellaisia etappeja, joissa kaveripiirit yleensä muuttuu. Se kuuluu elämään :)
Tsemppiä kaverillesi kertomiseen!
Niinpä, kaveriporukat ajautuu erilleen ja joskud takaisin yhteen syystä tai toisesta.
PoistaKerroin kaverilleni, ja se meni "hyvin" päällisin puolin. Yritin kertoa mahdollisimman neutraalisti ja olin valmis vaihtamaan aihetta heti. Huomasin pienen pettymyksen ja kaverini huokaisi "tuota päivää ei meillä nähdä". Pettymys on minusta ymmärrettävää, joten sitä en yllättynyt. Sanoin kyllä hänelle tuohon, että toivon todella, että tuo ei ole totta, tai maailma menettää superäidin. Sellainen hän kyllä olisi, ihan huippu äidiksi,tosin sitä hän on myös muilla elämän osa-alueilla.
Myös sinä olisit erinomainen äiti blogisi perusteella, siksi toivon hartaasti onnea myös teille.
Kiitos :) Ja mukava kuulla, että keskustelu kaverisi kanssa meni lopulta hyvin. Onnea loppuraskauteen!
Poista