9. tammikuuta 2017

Piinikset

Piinapäivät ovat täällä taas! Tänään on siis jo dpo 2.

Jos ihan totta puhutaan, niin en kyllä oikein jaksais piinailla tässä kierrossa ollenkaan. Oli niin mukavan rentoa olla piinailematta alkukierrossa, niin miksi nytkään jaksaisi vaivautua. Lämpöjäkään on turha yrittää seurailla, kun lomat ovat heittäneet rytmit ihan päälaelleen. Luget ajattelin kuitenkin huomenna aloittaa, koska haluan tuon luteaalivaiheen olevan taas sen ihanteelliset 14 pv, jos vain suinkin mahdollista.

Ajatukset on tällä hetkellä aivan toisaalla kuin piinapäivissä. Minulla on vielä kaksi viikkoa jäljellä BHC-treenistä jonka viime viikolla aloitin, joten ajatukset ovat nyt pääasiassa siinä. Lisäksi täytän taas tammikuussa vuosia, joten sekin vie vähän ajatuksia toisaalle.

Olenkin nyt siis enemmän asennoitunut tulevaan clomifen-kiertoon. Varasinkin jo ajan omalle luottogynelleni vasteultraan (jes! kerrankin aikataulut mätsäsivät) ja todella todella toivon, että tuplaclomeilla saataisiin jo edes jonkunlaista vastetta aikaiseksi. Olis jotenkin niiiiiin siistiä, jos kierrot lyhenis siihen oikeaoppiseen 28 päivään, eikä tarttis aina odotella ovista viikko kaupalla.

Toiveet on kyllä korkealla luomutärpin suhteen, mutta jotten putoaisi liian korkealta, niin mennään nyt taas ihan pikkuhiljaa askel askeleelta eteenpäin.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Aika samoissa mennään, 2 päivän erolla. Nyt en toivota kummallekkaan tsemppiä jospa se tois onnea kun kierrosta toiseen sitä toivonut ja sanonut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kierrossa taidettiin mennä just toisin päin :D Sun vuoro korkata plussa-aalto ;) Matalaliidolla mennään vielä :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisinta on lukea just piinapäivistä vaikkei ne kivoja ookaan :) puhutaanko luomukierrosta myös jos käyttää lugeja?ihan mielenkiinnosta kysyn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, sillon ainaki tulee kehiteltyä paljon oireita, joista kirjoitella :D se vähän riippuu asiayhteydestä. Esim. jotkut voi pitää luomukiertona sellaista kiertoa, jossa tulee luomuovis, eli lääkkeetön alkukierto. Toki jotkut voi pitää luomukiertoa myös täysin lääkkeettömänä kiertona. Se on vähän miten ite tykkää ajatella :) lugethan on tavallaan luomutuote, koska ovat samaa hormonia mitä keho tuottaa :D ehkä se vähän riippuu siitä mitä hoitoja on jo ite ehtinyt kokemaan. Tavallaan pidän tätä luomukiertona, koska luomuovis, mutta tavallaan taas en, koska luget. Ihan hyvä kysymys siis :D

      Poista
  3. Mäkin ostin just jumppamaton ja käsipainot kotiin. Liikunta tekee hyvää :)

    Uskon, että syy meidän lapsettomuuteen on noissa mun ovulaatio-ongelmissa. Haluaisin kans päästä kokeilemaan tota Clomifenia! Mulla on kyllä kysta toisessa munasarjassa niin en tiedä määrätäänkö niitä Clomeja silloin ollenkaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikunta tekee hyvää niin kropalle kuin mielellekkin :)
      Voi olla, että sun pitää odottaa, että se kysta poistuu ennen kuin voi aloittaa clomit, mutta asiaa kannattaa kysyä gyneltäsi :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)