15. joulukuuta 2015

Epäilyksiä

Huomasin eilen taas pientä rusehtavaa limansekaista vuotoa. Ei vieläkään mitään sen enempää. Kerran pyyhkiessä sen huomasin, eikä sitä enää sen jälkeen tullut yhtään.

Tänään aamuna kuitenkin huomasin tiputtelun hieman lisääntyneen. Tosin vieläkin se oli sellaista rusehtavaa, ehkä hieman vaalean punaista, mutta ei kuitenkaan selkeää veristä vuotoa.

Olen alkanut epäilemään kehoani. Miksi yhtäkkiä tulee tällainen ns. uusi oire? Onko hormonit nyt ihan totaalisen sekaisin vai voiko tässä olla kyse jostain vakavammasta. Mahassakin tuntuu välillä pientä pistelyä tai mitä lie vihlomista. Jännitän koko ajan, että no joko ne nyt alkoi ne menkat. Olis kyllä harvinaisen lyhyt luteaalivaihe, jos ne nyt alkaakin.

Tänään on vasta dpo 5, joten en usko, että kyseessä olisi ns. kiinnittymisvuotoakaan. Eikös se tapahtu vasta jossain dpo 7 tai jotain? Kauheeta yrittää taas tiedustella mahdollisia raskausoireita, kun ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta.

Nojaa, ei auta kuin seurailla. Ehkä ne menkat tulvahtaakin sieltä ihan kesken kaiken ja sitten taas kärsitään krampeista. Positiivista siinä toki olisi se, että pääsen taas pikimiten uuteen kiertoon ja käyttämään viimeinkin niitä mun vastaostettuja ovistestejäni :D Jotain positiivista siinäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan pysyä asiallisena :)