23. tammikuuta 2016

Dpo 13

Uusia oireita on taas ilmennyt, tai tällä kertaa voidaan kai jo puhua menkkaoireista. Eilen illalla alkoi alaselkää särkemään ihan julmetusti. Sillai samalla tavalla kuin kuukautiskierrossa yleensäkkin tapahtuu. Vatsaa saattaa välillä kramppailla vähän, mutta ei kovinkaan usein, eikä kovinkaan voimakkaasti. On kuitenkin jo kokoajan sellainen olo, että nyt ne pirulaiset alkaa.

Päätäkin alkoi särkemään. Voihan se toki johtua ihan vaan siitä, etten ole juonut tarpeeksi tai sitten olen nukkunut jossain tosi huonossa asennossa. Nukahdin meinaan eilen taas kasin aikaan sohvalle vaikka huoneessa oli kirkkaat valot päällä. Heräsin siitä sitten joskus klo 23.30 ja menin sänkyyn nukkumaan. Tänä aamuna heräsin jo ennen seiskaa ja oli taas ihan hiestä märkänä ja tärisin vilusta. Nousin, koska en saanut enää unta. Mittasin lämmöt ja se näytti 36.67. Lämmöt ovat siis viimein lähteneet jo vähän laskuun. Tosin tänään mittasin tunnin myöhemmin kuin normaalisti, mutta joka tapauksessa, menkat sieltä on varmasti pian tulossa.

En tohdi enää uskoa koko raskautumisen mahdollisuuteen. En jaksa piinailla tai jännittää. Mitä todennäköisimmin menkat alkaa tänään tai huomenna. Sitten jos ei ala, niin voin sitten varmuuden vuoksi tehdä sen mun ainoan digin, jota olen niin hartaasti hautonut. Vielä ei tee mieli tehdä sitä. En halua nähdä negatiivista tulosta, kun menkat ei ole vielä edes myöhässä.

Palaan taas asiaan, kun tiedän enemmän. Todennäköisesti seuraavan otsikon nimi tulee olemaan "Kp 1".

4 kommenttia:

  1. No just menkkaoireiltahan se alkuraskaus tuntuukin :D
    ei mulla ainakaan oo koskaan tullut heti klassisia raskausoireita kuten pahaa oloa tai rintojen arkuutta. Ne ovat aina kyllä tulleet, mutta vasta sitten kun menkat olleet myöhässä jo ainakin viikon.

    Alkuoireet olivat mahan kramppaamista, selkäkipua, ärsytystä ja naamakin kukki samaan tapaan kuin menkkojen aikaan.

    Mä en millään halua uskoa, että sun seuraava otsikko olisi kp1! Mä vieläkin toivon kovasti, että seuraava otsikko olisi positiivinen :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne yleensä taitaa ollakkin :) Toki kaikki on niin yksilöllistä. Itse yleensä kehittelen kauheasti kaikkia oireita, kuten just pahaa oloa ja muuta vastaavaa, mutta tässä kierrossa taas ei oo tullu oikeen mitään noita mielikuvituksen tuottamia oireita :D Se antoi mulle toivoa, kun kerrankin jotain uutta. Kiitos ihanasta kommentistasi :)

      Poista
  2. Ennen kuin kuukautisten pitäisi alkaa ei oireista vaan voi päätellä mitään. Tiedän että se on helpommin sanottu kuin tehty mutta ja kierrossa oireita tarkkailemalla ajaa itsensä ihan piippuun. Jos mitenkään pystyy kannattaa odottaa turhia spekuloimatta siihen päivään kun kk pitäisi alkaa ja testata sitten. Kun raskautta oikein kovasti toivoo saa kyllä kehitettyä kaikenlaisia oireita niin että on jo ihan varma että nyt on tärpännyt. Ja sitten tulee vain kovempi pudotus jos niin ei okekaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta. Ihan yhtälailla normaali kierrossa on erilaisia pms oireita eikä ne välttämättä ole koskaan samanlaisia joka kierrossa. Ehkä olen vaan saanut pääni tarpeeksi pyörälle lukemalla noita vauvafoorumeita ja mitä siellä on kirjoitettu kaiken maailman pahoinvoinneista jo heti ovulaatiosta lähtien :D Taitavat olla oikein erityisen herkkiä hormoneille he :) Odottavan aika on pitkä, niinkuin sanotaan ja tylsyyksissään sitä keksii vaikka mitä :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)